Inari-Saariselkä Matkailu Oy katselee jo koronan jälkeiseen aikaan

”Meillä on vahva usko siihen, että kansainvälinen matkailu lähtee elpymään”

– Tämä korona-aika on ollut haastavaa meille kaikille. Matkailun kuva muuttui kerralla, kun kansainvälinen matkailu hiipui, tai oikeastaan loppui pandemian vuoksi. Me lähdimme tekemään alueelle uutta matkailun strategiaa, jossa katsotaan, että miten tästä jatketaan eteenpäin. Tilannetta on seurattu hyvin tarkoin koko ajan ja tässä on käyty jo keskusteluja eri kohdemarkkinoiden kanssa siitä, mikä on tilanne ensi talvena ja sitä seuraavana talvena. Eli katseet ovat täysillä jo koronan jälkeisessä ajassa, mutta samaan aikaan pitää elää ja huomioida myös tämä nykyinen aika, kertoo Inari Saariselkä Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Marja Kumpuniemi.

Jos nyt elettäisiin normaalia tammikuuta, niin Inarin ja Utsjoen kylien raiteilla kävelisi varmasti uteliaita matkailijoita eri puolilta maailmaa.

– Tammikuuhan oli ennen koronaa suhteellisen vilkasta matkailuaikaa Lapissa. Sehän on kansainvälisen matkailun yksi piirre, että matkailijat matkailevat koko ajan. Jos maailma olisi ollut ennallaan, niin täällä olisi tähän aikaan tosi paljon ulkomaalaisia, jotka olisivat tulleet kokemaan sydäntalven kaamosta ja katsomaan revontulia. – Kotimaisille matkailijoille on tyypillistä, että he matkustavat tiettyinä loma-aikoina, mutta kansainvälinen matkailu ei ole sidoksissa tällaisiin määrättyihin loma-aikoihin. Voi sanoa, että sitä kansainvälistä matkailua on jatkuvasti. Tai oli jatkuvasti ennen kuin korona sen keskeytti, sanoo Marja Kumpuniemi .

Pohjois-Lapin alueella kansainvälisyysaste nousi huomattavan korkealle. Kumpuniemi sanoo, että vilkkaimpina talvisesonkeina kansainvälisyysaste nousi reilusti yli 70 prosentin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tämä meidän alue on tosiaan Lapin ja Suomen kansainvälisintä aluetta. Viime vuosina tapahtui kovaa kansainvälistä kasvua entisestään. Ja samalla tapahtui niin, että kun kansainväliset toimijat tekivät varauksensa aikaisemmin kuin kotimaiset, niin kotimaisille ei aina jäänyt niin tilaa. Nyt korona-aikaan kotimaisten matkailijoiden merkitys on äärettömän tärkeä. Nyt olemme keskittyneet vahvemmin kotimaisiin. On tärkeää saada kotimaisia matkailijoita, mutta samalla pidetään yllä suhteita kansainvälisiin kumppaneihin ja matkanjärjestäjiin ja varaudutaan jo siihen aikaan, jolloin maailma taas avautuu.

Ulkomaiset tulevat takaisin

Inari-Saariselkä Matkailu Oy:ssä luotetaan siihen, että ulkomaiset matkailijat tulevat jälleen takaisin, kun rokoteohjelmat eri puolilla maailmaa etenevät ja rajat avautuvat matkustajaliikenteelle. Kaikki peruselementit, luonto, kulttuuri ja elämykset, ovat odottamassa matkailijoita korona-ajan jälkeenkin. Ulkomailla Lapin vetovoima ei ole hiipunut, vaan paremminkin se taitaa nyt korona-aikana entisestään nousta.

– Patoutunutta matkailun halua on aika tavalla niin ulkomaisilla kuin kotimaisillakin. Ensi talvelle olisi jo hyvinkin paljon kiinnostusta, mutta ensi talven Lapin matkailu on nyt vielä kiinni rokotustilanteesta, siitä miten lennot saadaan taas käyntiin ja monesta muustakin asiasta. Tässä ollaan hyvin muuttuvien ja haastavien palasten äärellä, mutta se on selvää, että matkailu nousee ennen pitkää ja ihmisillä on kova halu lähteä liikkeelle.

Marja Kumpuniemi sanoo, että kotimaisten matkailijoiden kannalta näin korona-aikana Pohjois-Lapin alue on ihanteellista seutua.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Meillä on laaja alue ja ympäröivää luontoa on kaikkialla vallitsevasti. Täällä tulee etäisyyttä jo ihan luontaisesti ja kun miettii, että suurin osa aktiviteeteista tapahtuu ulkoilmassa, niin siinä toteutuu terveysturvallisuus jo hyvin pitkälti. Vastuullisuus on nyt äärimmäisen tärkeää, sen suhteen tehdään yhteistyötä yritysten kanssa ja asiaa tuodaan esille myös matkailijoille.

– Kun ajattelee sitten koronan jälkeistä matkailua, niin täällä on edelleen tilaa kaikille olla ja hengittää. Sehän on osa tätä kestävän matkailun ajatusta, että ei missään vaiheessa liikuta suurissa massoissa, kun asutaan Saariselällä, Ivalossa, Utsjoella, Nuorgamissa tai muissa kylissä. Mitään massamatkailua tälle alueelle ei haluta kehittääkään. Tämän alueen vetovoima on juuri siinä, että meillä saadaan olla ulkona luonnon äärellä.

Kotimaiset ihastuivat Lappiin

Viime kesänä ja syksynä suomalaiset purkivat matkailutarvettaan liikkumalla kotimaan rajojen sisäpuolella. Moni suuntasi matkansa pohjoiseen ja joukkoon mahtui paljon sellaisia kotimaisia kulkijoita, jotka kävivät Lapissa ja varsinkin ihan pohjoisessa Lapissa elämänsä ensimmäisen kerran.

– Se oli mahtavaa huomata, että täällä oli hyvin monenlaisia asiakkaita ja iso osa oli alueella ensimmäistä kertaa. Palaute oli positiivista ja moni sanoi, että tämä on nyt sitä aitoa Lappia. Monelle jäi vielä paljon näkemättä ja kokemattakin. Tämä porukka varmasti haluaa tulla talvellakin katsomaan Lappia ja lähteä vaikkapa hiihtämään tai talvipyöräilemään . Talvipyöräilyn suosiohan on koko ajan noussut ja täällä siihen on loistavat mahdollisuudet.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kansainväliset asiakkaat ovat tykänneet neljän tunnin mittaisista revontulisafareista.

– Kotimaisille riittää vähän lyhyempikin moottorikelkka- tai porosafari. Kun niitä on sitten muokattu vähän lyhyemmiksi kotimaisia ajatellen, niin samalla on pystytty tarjoamaan vähän huokeampaa hintaakin.

Kaikenlaisilla somepalstoilla on pohdittu matkailun tilannetta korona-aikana ja jotkut somehuutelijat ovat muistaneet mainita, että nyt näyttää suomalainenkin matkailija olevan tervetullut Lappiin, vaikka ennen koronaa heitä ei kaivattu.

– Kotimaiset matkailijat ovat toki olleet aina toivottuja, mutta kun kotimaisten matkailijoiden osalta vuodessa on niin monta hiljaista kuukautta, niin sen vuoksi Lapissa aikanaan ryhdyttiin markkinoimaan aluetta kansainvälisille asiakkuuksille ja siinä onnistuttiin. Ettei syntyisi väärää kuvaa Lapin matkailusta, niin täytyy sanoa, että niitä kansainvälisiä asiakkaitakin tänne tarvitaan. Ilman heitä moni toimija on nyt tosi kovissa haasteissa ja joutuu miettimään miten korona-ajan yli selvitään.

Kumpuniemi arvelee, että kotimaassa saattoi ennen koronaa syntyä vähän vääränlainen mielikuva Lapin matkailun hinnoittelusta.

– Kyllä sitä edullisempaakin vaihtoehtoa aina löytyi rinnalle. Olihan tarjontaa hyvin vaihtelevasti, eikä Lapin-loma kotimaiselle välttämättä niin hintava ollut. Nyt korona-aikana kun näitä keskusteluja on käyty, niin onneksi jotkut muistivat tuoda esille senkin, että mistä joku ohjelmapalvelun hinta ylipäänsä muodostuu. Kun ohjelmapalvelun ja matkailun liiketoimintaa avataan ihmisille, niin he näkevät todelliset kulut ja ymmärtävät mihin se hinnoittelu perustuu.

Matkailun elpyminen tärkeää

Matkailu oli Pohjois-Lapissa kehittyvin ja kasvavin elinkeino ennen koronaa. Etenkin Inarin kunnan talouskasvu ja hyvinvointi pohjautuu hyvin pitkälti matkailun kehittämiseen ja siihen on Inarin kunnan päättäjillä ollut vahva yhteinen tahtotila.

– Matkailun elpyminen on tärkeää ja nyt Inari-Saariselkä Matkailu Oy tekee edunvalvontatyötä ja vie viestiä ministereille ja muille matkailun merkityksestä Pohjois-Lapille. Koko ajan käydään keskustelua niistä askeleista, millä päästään eteenpäin nykytilanteessa ja samanaikaisesti täytyy pyrkiä aidosti vaikuttamaan siihen, että päästään tästä koronakriisistä yli.

Marja Kumpuniemen mukaan korona-aika on vaatinut entistä avoimempaa ja innovatiivisempaa ajattelua ja hän uskoo, että osa uusista käytänteistä on tullut jäädäkseen.

– Tälläkin hetkellä eri puolilla Pohjois-Lappia on paljon eteläsuomalaisia etätöissä. Osa tekee töitä omilla mökeillään, osa on vuokrannut jonkun majoituskohteen, jossa tekee etätöitä. Jos on etätöissä vaikka Saariselällä, niin voi työpäivän jälkeen laittaa sukset jalkaan ja lähteä työpaikan ovelta hiihtämään tunturiin Saariselän mahtavaa latuverkostoa pitkin. Tämmöinen varmasti jää päälle pysyvästi, mikä sen hienompaa kuin tulla Lappiin vaikka kuukaudeksi kerrallaan töitä tekemään ja viettämään samalla laadukasta vapaa-aikaa.

Marja Kumpuniemi sanoo, että hän on nyt korona-aikana ollut kiitollinen, että asuu pohjoisessa eikä missään Etelä-Suomen kaupungissa.

- Onhan täällä mahtava asua, kun on luontoa ja väljyyttä. Turvavälit tulevat huomioiduksi kuin luonnostaan. Laskettelukauden aloitin jo ajat sitten ja vapaa-aikana suuntaan luontoon myös hiihtäen, pyörällä ja kelkkaillen.

”Moni kotimainen matkailija löysi viime kesänä ja syksynä Pohjois-Lapin. Moni teki samalla sillä tavalla, että he yhdistelivät matkansa aikana erilaisia juttuja ja alueita, kävivät vaikkapa Saariselällä pyöräilemässä tai vaeltamassa ja saattoivat käydä vielä Suomen pohjoisimmassa kohdassa Nuorgamissa. Monella ensikertaisella aukeni varmasti silmät, kun he näkivät, kuinka laaja alue tämä onkaan ja kuinka monipuolista kulttuuria täällä on. Heille jäi seuraavillekin Lapin reissuille vielä paljon katsottavaa ja tutkittavaa…”
Ilmoita asiavirheestä