Hyvinvointi

Koiran kanssa retkelle

Ihmisen paras kaveri on myös mukava ottaa mukaan syksyiselle ruskaretkelle. Muutaman tunnin kestoiselle päiväretkelle ei koiraa tarvitse sen kummemmin valmentaa.

Jos koira ei arkipäivisin pääse liikkumaan kuin kilometrin päivässä, voi useamman päivän vaellus tuoda esiin ennalta arvaamattomia vaivoja ja ongelmia. Joten kunnon vaellukselle lähtevälle koiralle kannattaa luoda etukäteen hyvää pohjakuntoa. Koira on pääsääntöisesti pidettävä kytkettynä kaikkialla muualla paitsi omalla pihalla ja koirapuistoissa.

Jano ja kuumuus huomioitava

Lyhyelle päiväretkelle koira ei tarvitse paljon varusteita. Kevyt juoma- ja ruokakuppi, sekä niihin hiukan tarjottavaa sekä hyvä talutin riittävät muutaman tunnin seikkailuun. Koiran ruoat vaativat oman tilansa omistajan repussa, mutta mitäpä sitä ei tekisi hyvän ystävän puolesta. On myös olemassa koiria, jotka itse kantavat omat ruokansa kantorepuissaan.

Syksyn lämpimillä keleillä on koiran nestetasapainosta huolehdittava yhtä huolellisesti kuin omistajankin. Jos luonnonvesiä ei reitin varrella ole, on koiralle varattava vettä oma osuutensa ja kannettava se matkassa. Automatkoilla on muistettava, että koiraa ei saa jättää pysäköityyn autoon kuumassa, aurinkoisessa säässä. Auton lämpötila nousee nopeasti niin, että koiraa uhkaa lämpöhalvaus.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ei tassuja tupaan

Koiran vieminen autio- ja varaustupiin on nykyisin pääsääntöisesti kiellettyä, koska niin moni ihminen on koirille allerginen. Autio-, vuokra-, ja varaustupien lemmikkisäännöissä on aluekohtaisia eroja ja säännöt voi tarkistaa Metsähallituksen tupasivuilta. Koiran kanssa yöpyjän on varauduttava omalla majoitteella esimerkiksi teltalla. Silloin onkin itse vapaa valitsemaan sopivimman yöpymispaikan.

Koira kannattaa opettaa teltassa oleiluun etukäteen, jotta yöstä tulee levollinen kaikille osapuolille. Älä jätä koiraa ulos sääskien, mäkärien ja polttiaisten syötäväksi. Oma koira lämmittää mukavasti omistajansa kylkeä teltassa. Pyyhe on hyvä varata koiralle matkaan, jos on odotettavissa sateisia kelejä tai koira on kova uimaan.

Irtokoira voi tehdä suurta vahinkoa

Koira saattaa loukata itsensä vähintäänkin yhtä helposti kuin kaksijalkainen retkeilijä. Ensiapulaukkuun on hyvä varata sidetarpeita ja puhdistusaineita myös koiran varalle. Mukaan on järkevää varata myös kyypakkaus muun muassa ampiaisen pistosta tai kyynpurentaa varten.

Kuoppien kaivelu ja risujen sekä lahopuiden repiminen on kansallispuistossa ja muilla luonnonsuojelualueilla kiellettyä myös koiralta. On asiallista pitää retkipolut puhtaana koirien ulosteista. Kansallispuistot ovat luonnonsuojelualueita, joissa kasveille ja eläimille taataan oma rauha. Kansallispuistossa vapaana oleva koira rikkoo lakia ympäri vuoden. Koira voi vahingoittaa linnunpoikasia ja muitakin eläimiä pelkästään säikäyttämällä. Poronhoitoalueella koira voi innostua poroista ja pinkaista niiden perään kohtalokkain seurauksin. Koirat eivät ole kaikkien kavereita ja aina on joukossa ihmisiä, joilla on koirapelko, joten älä päästä koiraasi liian lähelle muita retkeilijöitä.

Koira on pääsääntöisesti pidettävä kytkettynä kaikkialla muualla paitsi omalla pihalla ja koirapuistoissa.
Ilmoita asiavirheestä