Hyvinvointi

Saariselän Latujen kuulumisia

Hiihtokausi alkaa koronasta huolimatta

”Ei ole olemassa Saariselkää ilman huippukuntoisia latuja. Latujen kunto on Saariselällä kunnia-asia"

Näin totesi Saariselän alueen Hoito-osuuskunnan hallitus kokouksessaan syyskuussa. Saariselän latujen tunnetusti hyvästä huollon tasosta ei haluta tinkiä edes alkavalla koronan varjostamalla hiihtokaudella. Saariselän alueen Hoito-osuuskunnalla on yli 40-vuotinen historia Saariselän latujen huollon järjestäjänä, ja koronaviruspandemia voi olla tämän toiminnan historian suurin haaste.

Alkavan hiihtokauden alla Metsähallitus on tehnyt maastotöitä, jotka omalta osaltaan helpottavat latujen huoltamista ja antavat paremmat edellytykset huippukuntoisten latujen huoltoon. Maastossa on muun muassa uusittu heikkoja ja huonokuntoisia siltoja. Lisäksi reiteillä on korjattu sulamisvesien aiheuttamia ”vedensyömiä” ja muita pohjien epätasaisuuksia. Sileämmät latupohjat mahdollistavat hyväkuntoisen ladun tekemisen jo vähäisellä lumimäärällä.

Ensilumen latu heti kunnon pakkasilla

Saariselän ensilumen tykkilatu tehdään totutusti Saariselän ja Laanilan väliselle latuosuudelle, joka tunnetaan myös parfyymilatuna. Lumen tykitys päästään aloittamaan heti kunnollisten pakkasten saapuessa. Ihan nollakelillä tykittäminen ei nimittäin onnistu.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ensilumenladun lumetuksesta vastaa Saariselkä Ski & Sport Resort.

Ensilumilla Saariselän laduista ensimmäisenä huollon piiriin otetaan kaikki valaistut latu-urat. Kauden edetessä latuverkosto laajenee niin, että se on laajimmillaan hiihtolomilta huhtikuun puoliväliin. Tällöin päivittäisen huollon piirissä on 185 kilometriä latua.

Hiihtokauden etenemistä pääsee seuraamaan Saariselän reaaliaikaisessa latutilapalvelussa. Palvelun kautta voi seurata latukoneiden etenemistä reaaliajassa. Saariselän ajankohtaiset latutilannetiedot löytyvät myös Saariselän alueen Hoito-osuuskunnan nettisivuilta, saariselkanordicski.com, ja Facebook-sivuilta, facebook.com/SaariselanLadut.

Latumaksuilla maksetaan latujen huolto

Saariselän latuhuollon kustannukset katetaan Saariselän yrityksiltä, kiinteistöyhtiöiltä ja kiinteistöjen omistajilta kerättävillä latumaksuilla. Koska koronaviruspandemia järisyttelee perustavanlaatuisesti Saariselän ja koko Lapin matkailua, yltävät koronakriisin vaikutukset myös Saariselän alueen Hoito-osuuskunnan latumaksujen keräykseen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Jokainen Saariselän kävijä voi omalta osaltaan tukea latuhuollon rahoitusta muun muassa ostamalla Saariselän alueen talvireittikartan tai maksamalla kannatuslatumaksun. Voit myös tukea latuhuoltoa yksinkertaisesti asioimalla yrityksissä, jotka maksavat latumaksua.

Jos omistat Saariselällä kiinteistön, mutta et ole vielä Saariselän alueen Hoito-osuuskunnan jäsen, voit liittyä osuuskunnan jäseneksi. Hoito-osuuskunnan jäsenmaksu on 35 euroa, ja se on kertaluontoinen maksu. Latumaksu puolestaan peritään vuosittain, ja se perustuu kiinteistön kerrosalaan ja vuosittaiseen vedenkulutukseen.

Saariselän alueen Hoito-osuuskunnan osuuskuntakokous järjestetään vuosittain marras-joulukuussa. Tämän vuoden kokous järjestetään marraskuun lopussa, ja kaikki osuuskunnan jäsenet saavat sinne kutsun.

Kannatuslatumaksun maksuohjeet: https://saariselkanordicski.com/saariselan-alueen-hoito-osuuskunta/tue-latujen-huoltoa/

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Yritykset ja kiinteistöt, jotka maksavat latumaksua: https://saariselkanordicski.com/latumaksun-maksaneet/

Hoito-osuuskunta kehittää Saariselän reitistöjä monipuolisesti

Latuhuollon lisäksi Saariselän alueen Hoito-osuuskunta kehittää myös Saariselän muita talvireittejä. Saariselällä on jo kolmena talvena huollettu talvipolkureitistöä, joka tuo lisää talviajan reittivaihtoehtoja maastopyöräilijöille, lumikenkäilijöille ja kävelijöille. Tulevana talvena tämä toiminta saa jatkoa, ja kehittyy entisestään.

Talvipolkujen kehitys ei onnistuisi ilman Saariselän yrityksien vahvaa tukea. Talvipolkujen kustannukset katetaan yrityksiltä kerättävällä erillisellä talvipolkumaksulla.

Ilmoita asiavirheestä