Ihmiset
Tunnelmallinen Porotupa löytyy Saariselän torin laidalta
"Mukavatunnelmainen pikkukahvila."
"Kuumaa kaakaota ja vaahtokarkkeja. Tuoretta, itsetehtyä porkkanakakkua ja mustikkapiirakkaa. Persoonallinen pikkukahvila. Poikkeamisen arvoinen paikka."
"Viihtyisä ja mukava kahvila, jossa paikkoja sisällä ja ulkona. Sisällä ihanan lämmin! Huippuystävällinen palvelu ja herkulliset lätyt! Tarjolla myös päivän keitto ja makeita herkkuja lättyjen lisäksi. "
Näillä sanoilla Café Porotuvan vieraat ovat kuvailleet kokemuksiaan TripAdvisorissa. Porotupa on pieni, tunnelmallinen kahvila Saariselän torialueella. Tammikuussa 2017 Porotuvan pyörittäminen siirtyi Marko Haajaselle .
– Se oli sellainen ex-tempore päätös alkaa pyörittää kahvilaa täällä tunturissa. Tulimme tänne vuonna 2016 viettämään joulua Jonnyn kanssa. Hyvä ystävämme Anna-Kaisa oli silloinen kahvilan pitäjä. Hän ilmoittikin yks kaks muuttavansa pois. Me murehdimme kahvilan toiminnan jatkoa. Se lähti vitsistä liikkeelle, että mitä jos me jatkame Porotuvan tarinaa ja niin päätimme kokeilla, Marko Haajanen muistelee.
Talvi lumosi jäämään
Marko Haajanen on kotoisin Helsingistä ja Jonny Israelista, joten Saariselän oikea talvi lumosi miehet kerta heitolla. Pariskunta asuu tällä hetkellä pohjoisessa ja viihtyy oikein hyvin.
– Kaupunkeihin talvi tulee ja menee. Siellä lumi muuttuu pian mustaksi. Toista se on täällä Saariselällä, Marko kuvailee.
– Rakastan kylmää ja pakkasta, sillä Israelissa on aina niin kuuma, Jonny sanoo.
Miehillä on nyt kokemusta kahvilatoiminnasta parilta talvikaudelta. Kahvilan pitäjillä on muutenkin aihetta hymyyn. Nimittäin Café Porotupa sai äskettäin postia TripAdvisorilta.
– Asiakaspalautteen perusteella meidät on luokiteltu ”erinomaiseksi kohteeksi”, josta todistuksena saimme diplomin seinälle. Asiakkaiden viihtyminen ja erinomaisten makunautintojen tarjoaminen on meille tärkeintä.
Myös vegaanista tarjontaa
Porotupa avasi ovet joulukuun alussa ja on avoinna pitkälle kevät-hangille. Tuvasta saa päivittäin keittolounasta. Tarjolla on joka päivä myös vegaaninen vaihtoehto.
– Joulunajan olemme tarjonneet vähemmän poronlihaa, ettei lasten ole tarvinnut huolestua onko ruoka valmistettu ”Petteri Punakuonosta”. Porotuvan kuuluisien, maailman maukkaimmiksikin kehuttujen samettisen kylmäsavulohikeiton ja poronlihakeiton tarjoaminen jatkuu koko kauden.
– Myös erittäin suosittuja lettuja paistetaan pitkin päivää ja ne tarjoillaan rapeina ja vastapaistettuina.
Lisäksi kahvilasta saa kuumia juomia ja kotileivonnaisia.
"Asiakaspalautteen perusteella meidät on luokiteltu ”erinomaiseksi kohteeksi”, josta todistuksena saimme diplomin seinälle."