Paikallisuutiset

Siida uudistui ja laajeni Juhani Pallasmaan henkeä kunnioittaen

Siida on nyt uudistettu ja laajennettu palvelemaan kasvavia toimintoja ja kovassa kasvussa olevia kävijämääriä. Siida avautuu uudistettuna yleisölle kesäkuun alussa. Siidassa on nyt paljon uutta, mutta uudistamisen kakkosvaihe toteutui kuitenkin alkuperäistä kunnioittaen, joten arkkitehti Juhani Pallasmaan arkkitehtuuri näkyy edelleen rakennuksessa.

Peruskorjauksen ja laajennuksen myötä Saamelaismuseo ja Luontokeskus Siida on saanut teknisesti ja toiminnallisesti nykyvaatimukset täyttävät museo- ja luontokeskustilat. Uudistettu ja laajennettu Siida-rakennus palvelee kasvaneita toimintoja ja kävijämääriä entistä paremmin.

– Nyt valmistuneessa toisessa vaiheessa on uudistettu henkilöstön työtilat, laajennettu aulaa ja toteutettu rakennus-, LVI- ja sähköteknisiä korjaus- ja uudistamistoimenpiteitä. Erityisesti on kiinnitetty huomiota hyvien sisäolosuhteiden varmistamiseen, valaistukseen ja akustiikka- ja turvallisuusratkaisuihin sekä energiatehokkuuteen, kertoo Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Miikka Teppo .

Peruskorjauksen urakoitsijana toiminut Sakela Rakennus Oy luovutti tilat viime maaliskuussa rakennushankkeen tilaajalle Senaatti-kiinteistöille. Työt jatkuvat vielä ulkoalueilla tulevana kesänä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tämähän on tämän alueen teknisesti haastavin kiinteistö. Siidassa pitää huomioida niin monta asiaa, kuten arkisto- ja varastointitilojen kosteusprosentit ja lämpötilat. Kuten kaikki tiedämme, niin ilmasto aiheuttaa täällä omat haasteensa. Talvella on kuivaa ja kylmää, kesällä kosteaa ja lämmintä. Tekniikan on pelattava kaikissa olosuhteissa, ja jos siinä joku pettäisi, niin ongelma pitäisi korjata saman tien. Jos haetaan toista vastaavanlaista haastavaa ja isoa kiinteistöä, niin lähin löytyy Rovaniemeltä, sanoo Teppo.

Kasvava asiakasvirta vaatii tilaa

– Odotamme innolla, että pääsemme muuttamaan uudistettuun Siidaan . Asiakaspalvelun näkökulmasta olemme tiloihin hyvin tyytyväisiä, sillä peruskorjauksen myötä pystymme paremmin palvelemaan kasvavia asiakasvirtoja. Näyttelytiloihin asennetut nykyaikaiset tekniikat mahdollistavat myös paremmat kävijäkokemukset. Henkilökuntamme on osallistunut työtilojen suunnitteluprosessiin, ja sen tuloksena Siida-rakennuksessa on tarjolla työtiloja erilaisia työtarpeita varten, toteavat vs. museonjohtaja Eija Ojanlatva ja puistonjohtaja Pirjo Seurujärvi iloisina.

– Alunperin Siidan tilat oli suunniteltu noin 30 000 vuosikävijälle. Kun kävijämäärät alkoivat tasaisesti nousta ja vuonna 2019 ennen koronapandemiaa heitä tuli jo 120 000, niin entiset tilat alkoivat käydä ahtaiksi, muistuttaa myynti- ja markkinointivastaava Minna Muurahainen .

Siidan kävijä näkee uudistuksen jo heti aulatiloissa, joissa on väljyyttä ja toimivuutta aivan toisella tavalla kuin ennen. Ja naulakkotilatkin on järjestetty asianmukaisesti. Vanhan Siidan aikaan auditorion vieressä oli pieni naulakko, joka jonkun suositun yleisötapahtuman aikana oli takkeja ja lakkeja täynnä kuin kirpputorin rekki. Siidassa on nyt niinsanottu lounge-tila , jossa voi istuskella. Sen lähellä on säilytyslokerot ja isommat naulakot. Asiakaskokemus on nyt miellyttävämpi, kun kasseille ja muille tavaroille on omat paikkansa. Myös lastenvaunuilla kulkeminen on otettu huomioon Siidan laajennuksessa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Senaatti-kiinteistöjen suojelukohde

Siida-rakennusta ei ole virallisesti suojeltu, mutta Senaatti-kiinteistöt on määritellyt Siidan vastuusuojelukohteeksi, mikä tarkoittaa, että rakennusta hoidetaan ja korjataan samojen periaatteiden mukaisesti kuin virallisestikin suojeltuja rakennuksia.

– Rakennuksessa sisäänkäynnit ja katsontalinjat on säilytetty avonaisina ja päänäkymät korostuvat rakennuksessa. Rakennuksessa on säilytetty ja palautettu alkuperäisiä pintoja, kuten betonilattiat. Myös kohteessa käytetty muotokieli on säilytetty, jossa pyöristetyt nurkkamuodot ovat olennaisia. Kalusteista muun muassa auditorion penkit kunnostettiin uudelleen käyttöön, kertoo Miikka Teppo.

Arkkitehti Juhani Pallasmaa suunnitteli alunperin Siidan ja hänen kanssaan on tehty yhteistyötä suunnitteluvaiheessa.

– Kun katselee nyt tätä Siidaa , niin uudistukset on kyllä tehty Juhani Pallasmaan henkeä kunnioittaen. Ravintola sijaitsi ennen Siidan yläkerrassa ja juuri tällä hetkellä se ravintolan tila on tyhjä ja sitä tullaan käyttämään vaihtuvien näyttelyiden tilana. Kun nyt silmäilee sitä vanhaa ravintolaa, niin vasta nyt oikein näkee, kuinka todella kaunis tila sekin on kaikkine kaarevine muotoineen. Kaiken kaikkiaan Siidassa tulee nyt aika jännäfiilis , kun näkee, kuinka vanha ja uusi toimivat nyt tosi hyvin rinnakkain, sanoo puistonjohtaja Pirjo Seurujärvi .

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Auditorion atmosfäärikin on Juhani Pallasmaan aikainen. Toki auditorion tekniikka on uusittu ja muutamat yksityiskohdat hiottu. Esimerkiksi auditoriokäytävän portaat tuntuvat nyt tukevasti jalan alla, eikä kenenkään tarvitse pimeässä jännittää, osuuko askel kokolattiamaton peittämään rappuseen, vai lentääkö hän nurin.

– Siidan auditoriota ei lähdetty laajentamaan, se oli selvä asia, koska samassa kylässä on Sajos ja sieltä löytyy iso auditorio. Siidan kotoinen auditorio sopii hyvin moniin tilaisuuksiin ja tarvittaessa se isompi tila löytyy oikein isolle yleisömäärälle Sajoksesta , kertoo Seurujärvi .

Siidan etupihalla oleva puurimoitus, niinsanottu hirviaita saa jää entiselle paikalleen. Juhani Pallasmaa on aikoinaan ajatellut, että aita ohjaa kävijät sisäänkäy n tiin , sen jälkeen hän on aulassa, vetää henkeä ja katselee ympärilleen ennen kuin lähtee tutustumaan laajemmin siihen mitä rakennuksesta löytyy.

Työntekijöillä hyvät tilat

Siidan uudistamisessa on otettu huomioon erittäin kattavasti myös työntekijöiden tilat. Työntekijöillä on isommat pukuhuoneet ja enemmän WC-tiloja. Yläkerrassa on työntekijöille monitilaympäristö , mikä vanhainaikaiselta nimeltään voisi olla avokonttoritila.

– Avokonttori tämä ei kuitenkaan ole, mutta tämä on tosi toimiva monitilaympäristö ja hyväksi jo koettu. On yhteistä työtilaa ja hiljaisempaa työtilaa. Työpöydän voi valita aamulla työtehtävien mukaan, nimettyjä työpisteitä ei enää ole. Ja tekniikka on kaikkialla ajanmukaista, esimerkiksi kaikki entiset kuvaputkitelevisiot ovat nyt vaihtuneet lediin , kertoo Siidan väki.

– Kun työntekijöiden kannalta katsoo näitä kaikkia työskentelytiloja, mitä Siidassa nyt on, niin tilat ovat todella monipuoliset ja vastaavat meidän nykyisiä tarpeita. Kun on esimerkiksi hyvät säilytys-, kemikaali- ja maalaustilat, niin omia näyttelyitä on helpompi rakentaa täällä paikan päällä, eikä tarvitse ulkopuolelta ostaa kaikkea, he vakuuttavat.

Ravintolassa voi pitää iltatilaisuuksia

Siidan nykyinen ravintola sijaitsee omassa siivessään. Sinne pääsee Siidan pääoven kautta, mutta illalla, kun pääovi menee kiinni, pääsee ravintolaan omasta sisäänkäynnistä. Ravintolasiiven puolen vessojen joukossa on myös unisex-vessa , joka on herättänyt positiivista huomiota, jos kohta hieman hämmennystäkin. Unisex-vessa on samalla lyhentänyt "vessajonoja" ja vessatkin näyttävät nyt kaiken kaikkiaan pysyvän siistimpinä.

Perusnäyttely uuteen aikaan

– Onhan tässä ollut kovia muutoksia ja tahti on ollut hurja . On tehty perusparannusta, tyhjennetty taloa remontin tieltä, muutettu toimintoja samalla kontteihin ja suunniteltu meidän uutta perusnäyttelyä. Perusnäyttely on jo 20 vuotta vanha, joten olihan se jo elinkaarensa päässä. Monesti se elinkaari on tämmöisillä näyttelyillä jopa alle kymmenen vuotta, kertoo Eija Ojanlatva.

Hän huomauttaa, että toki kävijöiltä tuli aina hyvää palautetta perusnäyttelystä, joten siinä mielessä se palveli hyvin loppuun saakka.

– Nyt oli aika purkaa sieltä kaikki ja tehdä näyttely uudestaan.

Siidan väki ei vielä paljasta millainen uusi perusnäyttely tulee olemaan. Se selviää vasta kesäkuussa. Sen he kuitenkin sanovat, että sama näyttely se ei enää ole kuin entinen:

– Näyttely on uudistettu kokonaan. Se ei ole oikeastaan sama kuin ennen. Luiskan yllä oli ennen Tenon vene, jonka alta käveltiin, mutta nyt vene on otettu pois, mikä kertoo osaltaan siitä, että moni asia on nyt muuttunut. Vielä pitää malttaa odottaa pari viikkoa.

Medialle järjestetyssä Siidan tilojen esittelytilaisuudessa Siidan väki ja Senaatti-kiinteistöjen edustajat huokaisivat, että Siidan uudistamiselle ja laajennukselle löytyi rahoitus oikeaan aikaan ja työtkin tehtiin juuri oikeaan aikaan. Korona-aika ja Ukrainan sota ovat nyt myllertäneet maailmanjärjestystä ja rakentamiskustannuksetkin ovat kohonneet huimasti:

– Laajennus - ja perusparannushankkeen budjetti oli noin 16 miljoonaa euroa. Nyt kustannukset voisivat olla jo 21 miljoonaa euroa, kun hintojen nousua miettii . Ja olisiko tuota rahaa edes löytynyt ja olisiko tätä Siidan laajennusta pahimmassa tapauksessa edes voitu toteuttaa, jos ei olisi oltu liikkeellä juuri oikeaan aikaan.

Ilmoita asiavirheestä