Paikallisuutiset

Saariselän pulkkamäen valaistus sai arvostetun palkinnon

Saariselän pulkkamäelle hävisivät kiinalaisia temppeleitä, lontoolaisia huippuhotelleja ja amerikkalaisia jättikatedraaleja. Kilpailussa oli osallistujia ympäri maailmaa ja taso oli äärimmäisen kova.

Saariselän pulkkamäen valaistus palkittiin Darc Awards -kilpailun pääpalkinnolla Lontoossa. Valaistuksen on suunnittelut suomalainen valaistussuunnittelutoimisto WhiteNight Lighting. Saariselälle suunniteltu Aurora Experience vei ykkössijan myös omassa ulkoalueiden valaisu -kategoriassaan.

Revontulia ja yötaivasta

Aurora Experience on Saariselän hiihtokeskukseen suunniteltu valaistuskokonaisuus, joka on rakennettu Suomen pisimmän pulkkamäen yhteyteen. Sen toteutuksella tuodaan esiin yhtäältä muinaista yliluonnollista maailmankatsomusta sekä toisaalta revontulien ja yötaivaan tarjoamaa ainutlaatuista kokemusta.

Teos alkaa Kaunispään tunturin korkealta huipulta ja jatkuu värivalaistua rinnettä alas. Matkalla laskija kohtaa kuviksi projisoitua perimätietoa, maailmaa kannattavan Pohjannaulan sekä ikivihreiden kasvien luonnonkauneutta. Teos pystytettiin Euroopan pisimpään pulkkamäkeen joulukuussa 2018.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ääniä kaikissa kategorioissa

– Tämä on hämmentävän hieno juttu meille ja koko suomalaiselle valaistussuunnittelulle. Palkinnon merkitystä korostaa vielä se, että äänestäjinä ovat olleet toiset valaistussuunnittelun ammattilaiset, sanoo tamperelaisen WhiteNight Lightingin suunnittelija ja toimitusjohtaja Arto Heiskanen tiedotteessa.

Heiskanen uskoo, että voiton avain oli tarinan ja valaistuksen yhdistämisessä.

– Pystyimme tuomaan yhteen vanhat suomalaiset tarinat ja toisaalta modernin suunnittelun. Hieno elämyksellinen kokonaisuus syntyi useiden tekijöiden kokonaisuudesta, sanoo toimiston suunnittelija ja luova johtaja Joonas Saaranen .

Saariselän pulkkamäen valaistus on Heiskasen ja Saarasen molempien käsialaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Darc Awards on vuosittainen arvostettu valaistuskilpailu. Kilpailussa äänestävät valaistusalan ammattilaiset. Kategorioita on kuusi. WhiteNight Lightingin Aurora Experience vei eniten ääniä kaikissa kategorioissa.

Ilmoita asiavirheestä