Ihmiset 

Marjaana, Mikael ja Sinna Kivioja patikoivat ruskaretkellään Kiilopäältä Rumukuruun. Kuva: Tarja Karjalainen

Ruska on nyt – ”Paras ruska-aika on syyskuun toisena viikonloppuna”

Milloin ruska alkaa? UK-puiston Rumakurussa retkeillyt Marjaana Kivioja löysi vastauksen Googlesta.

Ruskan sävyissä, auringonpaisteessa hehkuvassa UK-puiston Rumakurussa retkeilleelle Kiviojan perheelle kertoi Google, että paras ruska on syyskuun toisena viikonloppuna.

– Keväällä rupesin googlettamaan, että milloin ruska on parhaimmillaan, kun rupesin varaamaan majoitusta Kiilopäältä. Googlen mukaan paras ruskajakso on noin 5.-15. syyskuuta, Marjaana Kivioja toteaa.

Hän vuoleskelee kiehisiä Rumaojan tulistelupaikalla. Ajatuksena on paistaa makkaraa puolison Mikael Kiviojan kanssa. Kempeleläinen perhe on patikoinut UK-puiston ruskassa noin kahdeksan kilometrin pituisen matkan Rumakurulle Kiilopäältä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Mukana on perheen viisi kuukautta vanha vauva Sinna-tytär.

– Sen verran vauvan kanssa kulkeminen rajoittaa, että tämän pidemmälle ei mennä, Marjaana Kivioja sanoo.

Sinna-vauva kulkee isänsä rinnalla kantorepussa. Perheen muut lapset eivät ole tällä kertaa mukana.

Perhe lomailee Kiilopäällä keskiviikosta sunnuntaihin. Kiilopäältä he tekevät lähimaastoon lyhyitä retkiä. Perhe on lomaillut alueella aikaisemminkin ja silloin on käyty muun mussa Kiilopään huipulla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Nyt ajateltiin, että tehdään yksi tällainen pidempi retki ja sitten tilanteen mukaan siinä Kiilopään seudulla. Kiilopään huipulla on käyty aikaisemmilla reissuilla. Lasten kanssa on retkeilty ja saatettu nuotiolla käydä porukalla, mutta ei tällä tavalla erämaan seudussa, Mikael Kivioja kertoo.

”Rumakurusta en tiennyt entuudestaan mitään ”

Kuva: Tarja Karjalainen

Vantaalainen Manna Lahti patikoi Rumakurulle Saariselältä Iisakkipään kautta, missä hän oli patikoinut edellisenä päivänä.

– Rumakurusta en tiennyt entuudestaan mitään. Tuossa matkan varrella vähän katselin tietoja tästä paikasta.

Yhdessä Kiviojan perheen kanssa hahmottelemme Rumakurun suuntaa ruskaisten koivujen takaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Olen aina haaveillut Lapin ruskasta ja sit mä aloin googlettamaan, että täällä voisi olla nyt ruska. Lapin ruskassa en ole koskaan aikaisemmin ollut. Joitakin kertoja olen Lapissa käynyt ja täällä kyllä joskus teininä käynyt hiihtämässä. Tulin Ivalon kautta lentämällä. Olen majoittunut Ivaloon ja tulin Saariselälle bussilla. Kävisin mielelläni myös Inarissa, jonne kyllä pääsee bussilla, mutta sieltä ei pääse julkisilla kulkuneuvoilla takaisin Ivaloon. Olisi hienoa, jos täällä olisi joku matkailijaystävällinen kulkemistapa.

Ilmoita asiavirheestä