Paikallisuutiset

Eletään Lapissa: Kakslauttanen

Muinaisten matkamiesten jalanjäljillä

Ruijanpolku on osa ikivanhaa Ruijan reittiä, joka kulki halki Pohjois-Suomen Perämereltä Luirojoen, Sompiojärven ja Ivalojoen kautta aina Norjan puolelle Ruijaan ja Jäämeren rannalle asti. Reittiosuus Kiilopääntieltä Laanilaan sopii mainiosti kuljettavaksi vaikka koko perheen kanssa.

Ruijan reitti oli tärkeä valtaväylä, jota satojen vuosien ajan kulkivat kruunun virkamiehet, kauppiaat, Jäämeren kalastajat sekä muut Lapin kävijät. Ensimmäiset säilyneet kirjalliset tiedot reitistä ovat vuodelta 1598, mutta reitti on ollut käytössä jo pitkään sitä ennen.

Ruijanpolulle pääsee kolmesta eri lähtöpisteestä, joista yksi sijaitsee Kiilopääntiellä noin neljän kilometrin päässä nelostieltä. Kuuden kilometrin mittainen reittiosuus Kiilopääntieltä Laanilaan sopii kuljettavaksi vaikka koko perheen kanssa. Lapin ely-keskuksen (ent. Lapin ympäristökeskus) polun varrelle pystyttävät kyltit kertovat Ruijan reitin mielenkiintoisesta historiasta.

Polun voi kulkea joko edestakaisin tai järjestää kyydityksen Laanilasta takaisin Kiilopääntien lähtöpisteen parkkipaikalle. Tietä myöten matkaa tulee noin 11 kilometriä. Jos retken haluaa venyttää kahdelle päivälle, voi majoittua Laanilassa ja tehdä paluumatkan seuraavana päivänä. Maisemissa riittää ihasteltavaa mennen tullen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Alkuun loivaa nousua

Parkkipaikalta lähdettäessä polku kulkee lyhyen matkaa tien suuntaisesti ennen kuin kääntyy pohjoiseen. Reitti erottuu maastossa selkeästi, mutta Metsähallitus on viitoittanut reitin myös puisilla viitoilla. Soisille kohdille ja ojien ylitykseen on rakennettu pitkospuut.

Alkukesästä reitti on paikoitellen vielä melko märkä ja kumisaappaat tai hyvin vettäpitävät vaelluskengät ovat tarpeen. Märällä kelillä kulkijan on syytä olla varovainen ja välttää astumasta polulla kiemurtelevien männynjuurten päälle. Sateella ne voivat olla todella liukkaat.

Nousu on niin loiva, että se tapahtuu melkein huomaamatta. Reitin alussa ollut mäntymetsä alkaa pikkuhiljaa harveta ja tunturikoivu valtaa alaa. Polku ei nouse vaaran laelle, vaan kulkee hieman alempana. Maasto on tunturikoivikkoa, jota männyt täplittävät. Jo nousun aikana voi idän suunnalla nähdä puiden välistä vilahduksia Kiilopäästä. Ylhäällä vaaran päällä maisema vihdoin avartuu ja näkymät ovat hienot. Etelän suunnassa piirtyvät Nattasten ääriviivat, idässä kohoaa Kiilopää ja pohjoisen suunnassa Kaunispään huippu.

Vaaran laitaa laskeuduttaessa tunturikoivikko alkaa väistyä. Hieman ennen Hangasojaa maasto muuttuu kuivaksi ja helppokulkuiseksi mäntykankaaksi. Hangasojalla polku risteää alueen muiden retkeilyreittien kanssa ja halutessaan niitä pitkin pääsee Kiilopäälle. Laanilaan on tässä vaiheessa matkaa enää parisen kilometriä ja loppumatka sujuu joutuisasti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ruijanpolku

Yhteensä 35 kilometriä kuljettaessa Sompiojärven parkkipaikalta Vuotsosta Laanilaan.

Reitin kulkeminen edellyttää kohtalaisia suunnistus- ja erätaitoja, kulkuaika kaksi päivää.

Ruijanpolun varrella tulenteko on sallittu vain huolletuilla tulentekopaikoilla.

Leiriytyminen on sallittu Sompion luonnonpuiston alueella ainoastaan Sompiojärven rannalla.

Ilmoita asiavirheestä