Paikallisuutiset

Kultalan riippusilta on korjattu ja jälleen käyttökunnossa

Ivalojoen yli kulkee Kultalan historiallisen kruunun stationin kohdalla 88 metriä pitkä riippusilta. Silta kärsi kevättalvella lumivaurion, minkä vuoksi se asetettiin käyttökieltoon. Nyt korjaustoimet on saatu viimeisteltyä ja silta on jälleen käytössä.

Lumitaakan vaurioittama Kultalan silta sijaitsee Hammastunturin erämaa-alueella Inarissa. Sillan korjaaminen oli kohteen sijainnista ja maasto-olosuhteista johtuen haastava ja aikaa vienyt operaatio.

Korjausmateriaalit saatiin vietyä paikan päälle kevättalvella, mutta työt jouduttiin keskeyttämään, kun kulku työmaalle moottorikelkoille ei ollut enää turvallista. Pitkään jatkunut tulva piti työt keskeytyksessä pitkälle kesään.

– Kulkeminen työmaalle jokiveneillä ja korkealla tehty työ olivat todella haastava homma. Isojen koneiden käyttö ei ollut mahdollista, kaikki on tehty käsityönä, kuvailee rakennusmestari Lauri Mäenpää Metsähallituksesta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Korjaustoimet on nyt saatu päätökseen ja silta on jälleen käyttökunnossa.

Metsähallituksen Luontopalveluilla on eri retkeilykohteissa ympäri Suomen yhteensä 32 riippusiltaa, joista 17 on Lapissa. Riippusiltojen kuntoa tarkastetaan säännöllisesti.

Ilmoita asiavirheestä