Paikallisuutiset

Kiirastorstaina sää lämpenee

Ilmatieteen laitoksen tekemän ennusteen mukaan kiirastorstaina 18.4. sää on koko maassa aurinkoinen ja poutainen. Lämpötila kohoaa iltapäivällä maan

etelä- ja länsiosassa monin paikoin yli 15 asteeseen. Idässä ja pohjoisessa päivän ylin lämpötila on 10 asteen tienoilla. Yöllä suurimmassa osassa maata käydään pakkasen puolella.

Pitkäperjantaina Suomeen saapuu runsaamman pilvisyyden alue luoteesta ja paikallisten sadekuurojen riski vähän kasvaa. Todennäköisesti sää pysyy kuitenkin edelleen poutaisena. Pilvisyys on vaihtelevaa ja aurinko näyttäytyy edelleen monin paikoin. Päivälämpötila on lähinnä maan keski- ja pohjoisosassa vähän kiirastorstain lukemia alempi. Yli 15 asteen päästään todennäköisimmin maan eteläosassa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pääsiäislauantaina runsaamman pilvisyyden ja mahdollisten sadekuurojen alue liikkuu vähitellen maan itä- ja eteläosan yli Suomen kaakkoispuolelle.

Paikalliset sateet ovat todennäköisimmin vähäisiä, lähinnä idässä sade voi tulla osin myös lumena. Muualla maata on aurinkoista ja poutaista.

Lämpötila kohoaa aurinkoisilla alueilla 10-15 asteeseen, pilvisimmillä alueilla sekä pohjoisessa 7-10 asteeseen.

Pääsiäissunnuntaina ja maanantaina 21.-22.4. sään ennustamisen epävarmuus kasvaa. Sää on maan etelä- ja keskiosassa todennäköisesti aluksi aurinkoinen ja lämmin. Pohjoisessa on kuitenkin epävakaisemman sään mahdollisuus sunnuntaista lähtien, joka tarkoittaisi runsasta pilvisyyttä sekä hajanaisia heikkoja vesisateita. Maanantaina koko maassa on epävakaisemman sään mahdollisuus, mutta sateet jäävät todennäköisimmin vähäisiksi. Maan etelä- ja keskiosassa lämpötila kohonnee sunnuntaina 10-15 asteeseen, mutta pohjoisessa ja maanantaina koko maassa voidaan jäädä pilvien alla alle 10 asteeseen.

Ilmoita asiavirheestä