Paikallisuutiset
Itsenäisyyspäivänä pohjoisessa pakkasta
Itsenäisyyspäivää vietetään etelässä epävakaisessa ja lauhassa säässä, pohjoisessa enimmäkseen poutaisessa pakkassäässä. Ilmatieteen laitoksen keskiviikkona 4.12. tekemän ennusteen mukaan itsenäisyyspäivän sää on maan etelä- ja keskiosassa lauhaa. Monin paikoin saadaan vesi- tai tihkusateita. Sademäärät jäävät kuitenkin melko vähäisiksi, kertymät ovat vuorokauden aikana 1–5 millimetriä.
– Sää on itsenäisyyspäivänä varsinkin Etelä-Suomessa ajankohtaan nähden tavanomaista lauhempaa, sanoo päivystävä meteorologi Nina Karusto Ilmatieteen laitokselta.
Pohjois-Suomessa on pakkasta ja enimmäkseen poutaista. Pilvisyys vaihtelee, ja paikalliset heikot lumisateet ovat mahdollisia.
Lämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 1–6 astetta, lauhinta on etelässä. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa lämpötila on nollan ja -5 asteen välillä, Lapissa -5 ja -12 asteen välillä. Eteläisillä merialueilla lounaistuuli on kovaa perjantaiaamuna, ja etelärannikolla tuuli on myös puuskaista. Itsenäisyyspäivän aikana tuuli kuitenkin heikkenee.
Viikonloppu jatkuu epävakaisena lähinnä maan etelä- ja keskiosassa. Lauantaina saadaan runsaampia vesisateita, jotka lauantai-iltaa kohden muuttuvat lumisateeksi lännestä alkaen. Sunnuntaina voi sataa lunta aivan etelää myöden. Lumisateen yhteydessä tuuli on puuskaista.
Suomen historiaan mahtuu sään puolesta monenlaisia itsenäisyyspäiviä. Lauhinta oli vuonna 2006, jolloin Salossa mitattiin silloiseksi Suomen joulukuun lämpöennätykseksi 10,8 astetta. Erityisen kylmää oli muun muassa vuosina 1973 ja 1985, joista jälkimmäisenä Sallassa mitattiin -37,6 astetta.