Paikallisuutiset
Vesa Mustonen aloitti Saariselän Sanomissa
Saariselän Sanomat on saanut riveihinsä uuden vahvistuksen, kun Vesa Mustonen aloitti lehden ilmoituskonsulttina marraskuun alussa. Vesa on koulutukseltaan mediatekniikan insinööri ja graafisen alan ammattilainen. Vesa on syntynyt Etelä-Suomessa Pornaisissa, missä hän on suorittanut perusopinnot. Insinööriopinnot Vesa suoritti Espoossa ja hän on toiminut sen jälkeen pääkaupunkiseudulla graafisen alan tehtävissä yli 10 vuotta. Pääosa aikaisemmasta työhistoriasta on liittynyt suurkuvatulostukseen eri yrityksissa ja mainostoimistoissa. Viimeisimmässä tehtävässään etelässä hän toimi Granolla vetämässä 10 hengen suunnittelutiimiä, joka valmisti markkinointimateriaalia muun muassa suuryrityksille.
Kun edellisessä työpaikassa tehtiin työn uudelleen järjestelyitä ja työt loppuivat, Vesa toteutti pitkäaikaisen unelmansa.
– Laitoin talon myyntiin ja muutin Ivaloon. Halusin pitää sapattivapaata ja nauttia Lapin uskomattomasta luonnosta, metsästää, kalastaa ja kaivaa kultaa, kertoo Vesa.
Vesa on viettänyt aina lomansa Lapissa, pohjoiseen vetää uskomattoman kaunis luonto, eräjutut, metsästys, kalastus ja kullankaivu. Kultaa on kuulemma löytynyt sen verran että mielenkiinto säilyy, myös kultakisat ovat Vesalle tuttuja.
– Kun löysin työpaikan Lapin Lehtikustannuksesta ja Saariselän Sanomista niin se oli huippujuttu. Olen ottanut tehtävän suurella mielenkiinnolla vastaan ja olen valmis haasteisiin, sanoo Vesa.
Asiakkaat voivat ottaa rohkeasti yhteyttä Vesaan ja samalla kun suunnitellaan markkinointia Saariselän Sanomien tuleviin numeroihin, voi Vesalta kysyä muustakin markkinointimateriaalista. Vesan työtehtäviin Saariselän Sanomien lisäksi kuuluvat Mainoslinjan toimintaan liittyvät opasteet, esitteet, suurkuvatulosteet ja auto- ja ikkunateippaukset.
Saariselän Sanomien keväthanget ilmestyvät 15.1.2020
Saariselän Sanomien keväthanget ilmestyvät Helsingin matkailumessuille ja lehti on jaossa 15.1.2020 alkaen. Saariselän Sanomien keväthanget lehteen kootaan jälleen kattava paketti Saariselän mutta myös Pohjois-Lapin matkailuun liittyviä asioita. Keväthanget lehteä painetaan tällä kertaa 22 000 kappaletta, painosmäärää on nostettu 2000 lehdellä normaalista. Matkamessuilla Keväthankia on jaettu noin 3000 kappaletta. Olemme joutuneet nostamaan painettujen printtilehtien määrää koska ne ovat loppuneet jakelupisteistä, Kulta-Lapin Kesää jaettiin 30 000 kpl ja Saariselän Sanomien Ruskalehteä 17 000 kpl, hyvä kun jäi lehdet omaan arkistoon. Printtilehdillä on siis edelleen kova kysyntä ja sitä kautta ilmoittajien ilmoitukset saavat vastinetta.
Saariselän Sanomien keväthankien erikoisesittelyssä, "Eletään Lapissa", kohteena on tällä kertaa Inari. Inarin matkailun ja kaupan kasvu on ollut viime vuosina huimaa, ihanaa kun nyt pääsemme esittelemään Inaria oikein kunnolla Keväthangissa.
Saariselän, Pohjois-Lapin Yrittäjät, käyttäkää nyt tilaisuus hyväksi, Saariselän Sanomien keväthangissa kannattaa olla laajasti mukana. Ottakaa rohkeasti yhteyttä Vesa Mustoseen.
Jari Haavisto