Paikallisuutiset
Urho Kekkosen kansallispuiston historiallisilla kolttakentillä tehdään vauriokartoituksia
Urho Kekkosen kansallispuiston koillisosassa sijaitsee kolme historiallisesti arvokasta kolttakenttää. Kolttakenttien rakennuksilla tehdään syyskuun alussa dokumentointi- ja vauriokartoituksia tulevien korjaustarpeiden suunnittelemiseksi.
Oskarinkosken, Oskarinjärven ja Suomujoen kolttakentille asettui Petsamosta evakkoon joutuneita kolttasaamelaisia, ja kentät rakennuksineen olivat käytössä muutamia vuosia 1940-luvulla. Kentät ovat ainoat Suomessa säilyneet kolttasaamelaiset rakennuskokonaisuudet, jotka on tehty vanhan Petsamon Suonikylän rakennusperinteen mukaisesti. Kolttakentät ovatkin valtakunnallisesti merkittäviä rakennusperintökohteita, ja ne on suojeltu. Kenttien rakennuksia on kunnostettu 1980-luvulla ja 2000-luvulla.
Nyt rakennuksista tehdään tarkat rakennepiirustukset ja ne valokuvataan ja niiden korjaustarpeet kartoitetaan. Kohteita on korjattu 1980-luvulla lähtien useaan kertaan, ja jotkin rakennukset on rakennettu kokonaan uudestaan, mutta osa on säilynyt alkuperäisessä asussaan. Työssä tärkeänä osana onkin koota yhteen kohteiden korjaushistoria.
Arkistoaineisto kohteiden aikaisemmista korjauksista on vähäistä, joten myös muistitietoa kohteista ja kolttien perinteisestä rakennustavasta kaivataan. Kartoitustyön perusteella suunnitellaan kiireellisimmin korjausta vaativien kohteiden kunnostusta. Kunnostukset toteutetaan vuoden 2022 loppuun mennessä. Kolttakenttien kunnostukseen on saatu eduskunnan myöntämä lisärahoitus. Museovirasto ja Saamelaismuseo vastaavat työn ohjauksesta
Metsähallituksen Luontopalvelut on tilannut kartoitukset Sitowise Oy:ltä.