Ihmiset

Tiina Sinkkonen ja Erik-Olof Söderström musisoivat:

Tribute to Mahalia Jackson

Tribute to Mahalia Jackson- konsertissa kuullaan maailman parhaaksi gospellaulajaksi tituleeratun laulajattaren tunnetuksi tekemiä afro-amerikkalaisia spirituaaleja jazzin hengessä. Laulujen syvällinen sanoma on koskettanut laajasti jo vuosikymmenten ajan ja laulut ovatkin tunnettuja ympäri maailmaa.

Mahalia Jackson, 1911-1972, oli yhdysvaltalainen gospel-laulaja. Hän syntyi New Orleanssissa ja menetti äitinsä ollessaan kuusivuotias. Jackson joutui tätinsä huostaan ja lapsuusvuodet täytti ankara työnteko. Hän aloitti laulu-uransa jo ennen muuttoaan Chicagoon 1927 ja liittyi Johnson Brothers–kokoonpanoon, jonka hajottua aloitti soolouransa vuonna 1937.

Jackson oli suosionsa huipulla 1940-luvun lopulla, 1950-luvulla ja aina 1960-luvun alkupuolelle saakka. Hän aloitti oman radio-ohjelman CBS´llä ja sai vuonna 1954 kiinnityksen Columbia Records´ille. Hän esiintyi vuonna 1961 presidentti John F. Kennedyn virkaanastujaisissa. Jacksonin viimeiseksi konsertiksi jäi esiintyminen Saksassa vuonna 1971. Tämän jälkeen hän esiintyi kotimaassaan The Flip Wilson show´ssa ja sai kuolinvuotenaan 1972 Grammyn Lifetime Achievement Awardin. Hänet otettiin Gospel Music Hall of Fameen postuumisti vuonna 1978 ja hän kuuluu lisäksi Hollywood Walk of Fameen ja vuodesta 1997 Rock and Roll Hall of Fameen.

Konserteissa musisoivat alttolaulaja Tiina Sinkkonen yhdessä pianisti Eric-Olof Söderströmin kanssa. Rovaniemellä mukana on lisäksi kontrabasisti Ulf Krokfors.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Saariselän Tunturikappelissa konsertti on torstaina 12. huhtikuuta kello 19.

Ilmoita asiavirheestä