Ihmiset
The Fierceness-näyttely kunnioittaa naisen voimaa
The Fierceness on kuva- ja käsityötaidetta sisältävä näyttelykokonaisuus naiseudesta. Näyttely on avoinna Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa, Inarissa 19.12.2019.
Näyttelyn nimi The Fierceness viittaa englanninkielisen populaarikulttuurin tapaan kuvata voimakkaita naishahmoja sanalla fierce, joka suomeksi tarkoittaa hurjaa, raivokasta, kiivasta ja jopa julmaa. Kahvipöytäkeskusteluissa naisen hurjuudesta on helppo vitsailla, mutta piirre on luonnollinen ja ilmentyy eri tavoin ja aikakausina naisen elämässä. Näyttelyn tavoitteena on kunnioittaa naisen voimaa.
Näyttelyyn mukaan kutsutut taiteilijat ovat Saamelaisalueen koulutuskeskuksen entisiä tai nykyisiä opiskelijoita, työskentelevät arktisella alueella ja/tai naiseutta kommentoivan taiteen parissa. Teokset ovat joko taiteilijoilta itseltään tai yksityiskokoelmista kerättyjä.
Näyttelyn on kuratoinut Kuvataiteilija, saamenkäsityö artesaaniopiskelija Tiina-Maria Aalto . Hänen teoksiensa lisäksi nähtävillä on K onstantina Achilleoksen, Tytti Bräysyn, Heidi Gauriloffin, Helena Junttilan, Kalevala Korun, Piia Kankaan, Laura Korhosen, Meeri Koutaniemen, Rauni Magga Lukkarin ja Kaija Anttosen, Elina Länsmanin, Inka Maarikan ja Anna Golazin, Katja Maggan, Kersti Markin, Outi Pieskin ja Govuksen ja Ningeokuluk Teeveen tuotantoa.
NäyNäyttelyä ovat tukeneet Kalevalaisten Naisten Liitto ja Tapettitehdas Pihlgren ja Ritola.