Hyvinvointi

Talvipolkujen kehittäminen nostaa reittimaksua muutamalla kympillä , koiralatuja tulossa lisää

Saariselän talvipolkuja ryhdytään kehittämään. Tämä tarkoittaa esimerkiksi polkujen nykyistä säännöllisempää huoltoa. Jatkossa talvipolkuja pääsee kävellen Saariselältä Kiilopäälle asti.

Talvipolkuja huoltaa Saariselän alueen hoito-osuuskunta, joka vastaa myös latujen huollosta.

– Tähän saakka polkujen huollon kustannuksista ovat vastanneet muutamat yksittäiset yritykset. Nyt alamme periä hieman aikaisempaa suurempia latumaksuja reittimaksuina, jolloin osa maksutuloista voidaan ohjata talvipolkujen huoltamiseen, kertoo Saariselän alueen hoito-osuuskunnan sihteeri Tiina Idström .

Talvipoluilla liikkuu yhä useampi, koiralatuja toivottu lisää

– Talvipolkuja käyttää yhä useampia, sillä kaikki Saariselän alueella liikkuvat eivät hiihdä. Talvipoluilla luonnossa voi liikkua esimerkiksi kävellen, pyöräillen, potkurilla tai lumikengillä. Reittejä huolletaan lanaamalla pohjat moottorikelkalla vedettävällä erityisesti talvipolkujen huoltoon tarkoitetulla laitteella, Tiina Idström kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Koirien kanssa saa liikkua kaikilla talvipoluilla, kunhan koirat ovat narussa. Yleisesti reitit, joilla voi liikkua myös koirien kanssa on merkitty sinipohjaisella opasteella, jossa on lumikenkien ja koiran kuva.

– Palautteen myötä koirahiihtomahdollisuuksia laajennetaan. Hoito-osuuskunta haluaa kuunnella asiakkaiden palautetta ja kehittyä. Tarkkaan emme pysty vielä sanomaan, mitkä reitit muuttuvat koiraladuiksi. Hoito-osuuskunnan tiedotusta aiheesta voi seurata saariselkanordicski.com nettisivuilla, Tiina Idström neuvoo.

Latumaksut nousevat muutamalla kympillä

Reittimaksun maksajia on yli 300 ja keskimäärin maksu nousee muutamalla kympillä vuodessa.

Saariselän alueen hoito-osuuskunnan jäseneksi voi liittyä kuka tahansa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Reittimaksujen suuruus vaihtelee esimerkiksi mökin koon mukaan. Keskimääräisen reittimaksun suuruus on 300 euroa vuodessa. Latumaksu lähetetään kaikille alueella kiinteistön omistaville ja yrityksille. Hoito-osuuskuntaan liittyneille reittimaksun maksaminen on pakollista.

Osuuskunnassa on jäseniä 270. Osuuskunnan jäsenmaksu on nyt 35 euroa ja se maksetaan vain yhden kerran osuuskuntaan liityttäessä.

Ilmoita asiavirheestä