Paikallisuutiset
Siidan kävijämäärä väheni, enemmistö kotimaisia matkailijoita
Saamelaismuseo ja Luontokeskus Siidassa vieraili vuonna 2020 kaikkiaan 80 000 asiakasta, joista 39 000 lunasti pääsylipun Siidan näyttelyihin. Kokonaiskävijämäärä väheni 34 prosenttia ja näyttelyvierailijoita oli 39 prosenttia vähemmän edelliseen vuoteen verrattuna.
Siidassa käy näyttelyvierailijoiden lisäksi Siida Shopin, Ravintola Sarritin, Inarin kunnan matkailuneuvonnan ja Metsähallituksen asiakaspalvelun asiakkaita.
Vuosi 2020 alkoi hienosti. Tammikuussa oli ennätysmäärä näyttelyvierailijoita, mutta jo helmikuun lopulla Covid-19-pandemia alkoi vaikuttaa matkailuun. Maaliskuun 17. päivä Siida sulki ovensa kahdeksi ja puoleksi kuukaudeksi, kuten muutkin museot ja luontokeskukset Suomessa.
Kesä oli onnistunut kotimaisten matkailijoiden ansiosta. Kuten edellisinäkin vuosina eniten näyttelyvierailijoita kävi heinäkuussa, yli 8 000. Vilkkaiden kesälomakuukausien jälkeen seurasi rauhallinen syksy ja talven alku.
Kansainvälinen käyntikohde
Saamelaismuseo ja Luontokeskus Siida on ollut kautta vuosien erityisen kansainvälinen käyntikohde. Vuosi 2020 oli selkeästi kotimaisten matkailijoiden vuosi, kun näyttelyvierailijoista 66 prosenttia oli suomalaisia. Aikaisempina vuosina ulkomaalaisten osuus näyttelyvierailijoista on ollut noin 60 prosenttia.
– Kiinnostavaa on myös Museokortin omistavien näyttelyvierailijoiden määrän huima kasvu. Vuonna 2019 Museokortilla vierailtiin Siidan näyttelyissä 2 700 kertaa, kun nyt määrä oli upea 4 400 vierailua, Siida kertoo tiedotteessaan.
Saamelaismuseo Siidan aluetoimipisteessä Kolttien perinnetalolla Sevettijärvellä rekisteröitiin 990 näyttelyvierailijaa, joka suhteutettuna aukioloajan vähentymiseen on samalla tasolla kuin aiempina vuosina. Tänä vuonna Kolttien perinnetalo oli auki yli kuukauden lyhyemmän ajan kuin aiempina vuosina.
– Kaikkiaan Siidassa tarjottiin asiakkaille vuoden 2020 aikana koronapandemiasta huolimatta laadukkaita ja turvallisia palveluja. Perusnäyttelyjen lisäksi vaihtuvat näyttelyt toivat näyttelyvierailijoille kiinnostavia sisältöjä, Siida tiedottaa.
Monet viime talven näyttelyvieraista ja kaikki kesän näyttelyvierailijat tutustuivat myös ulkomuseolla saamelaiseen rakennusperintöön ja elinkeinoihin. Siida Shop, Ravintola Sarrit, Inarin kunnan matkailuneuvonta ja Metsähallituksen asiakaspalvelu palvelivat Siidan ollessa avoinna.
Laajennus ei vaikuttanut
Siida-rakennuksen laajennusrakennustyömaa aloitettiin suunnitellusti toukokuussa 2020. Rakennustyömaa ei ole Siidan mukaan vaikuttanut vierailuihin. – Ainoastaan parkkipaikat kävivät heinäkuussa pieniksi, koska rakennustyömaata varten oli rajattava osa parkkipaikasta. Reilussa puolessa vuodessa länsipäähän sijoittuva kokoelmayksikkö ja itäpäähän sijoittuva ravintolasiipi ovat saavuttaneet harjakorkeutensa ja sisällä työt ovat edenneet jo pitkälle. Projekti etenee aikataulussa ja tilat valmistuvat keväällä 2021. Kesällä 2021 alkaa Siida-rakennuksen peruskorjaus ja uusien päänäyttelyjen rakentaminen. Nämä valmistuvat keväällä 2022. Peruskorjauksen ajan vierailukohteena toimii tunnelmallinen ulkomuseo, Siida kertoo tiedotteessaan.
S