Paikallisuutiset

Saariselällä pääsee jo hiihtämään, latuverkoston huoltaa osuuskunta, jonka jäseneksi voi liittyä kuka tahansa, latujen huolto katetaan latumaksulla

Saariselällä pääsee jo hiihtämään. Saariselän alueen latujen huollosta vastaa Saariselän alueen hoito-osuuskunta, Saariselkä Nordic Ski. Vapaan hiihtotavan laduista olivat 31.10. lanattuina kuuden kilometrin mittainen Kuutamolatu ja reitti Laanila – Kiilopää – Kakslauttanen, jonka pituus on 12 kilometriä.

Saariselän alueen hoito-osuuskunnan toimintaa rahoitetaan 90-prosenttisesti osuuskunnan jäsenten, alueella kiinteistön omistavien, yritysten ja vapaaehtoisten maksamilla latumaksuilla. Loput 10 prosenttia katetaan tuotemyynnillä ja kannatusmaksuilla.

Saariselän alueen hoito-osuuskunnan vuosittainen budjetti on noin 370 000 euroa. Osuuskunnalla ei ole muita tuloja kuin latumaksutulot ja latukarttojen myyntitulot. Suurin kulu muodostuu latuhuollon urakoinnista. Saariselän alueen latuverkosto on noin 185 kilometrin mittainen.

Suurin osa laskun saavista maksaa sen

Latumaksujen suuruus vaihtelee esimerkiksi mökin koon mukaan. Keskimääräisen latumaksun suuruus on 300 euroa vuodessa. Latumaksu lähetetään kaikille alueella kiinteistön omistaville ja yrityksille. Hoito-osuuskuntaan liittyneille reittimaksun maksaminen on pakollista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Suurin osa laskun saavista, maksaa sen, osuuskunnan sihteeri Tiina Idström toteaa.

Osuuskunnassa on jäseniä 270. Osuuskunnan jäsenmaksu on 35 euroa ja se maksetaan vain yhden kerran osuuskuntaan liityttäessä.

– Päätöksiä osuuskunnassa tekevät sen jäsenet eli liittymällä osuuskuntaan pääse mukaan kehittämään alueen latuverkostoa ja vaikuttamaan tehtäviin päätöksiin. Seuraava osuuskuntakokous järjestetään 22. marraskuuta 2022 ja sinne ovat kaikki jäsenet tervetulleita. Jos et ole vielä osuuskunnan jäsen, mutta koet asian tärkeäksi, niin voit kysyä lisätietoja sähköpostilla ladut@saariselka.fi, Tiina Idström sanoo.

Yksityisetkin voivat maksaa latumaksun

Yksityiset henkilöt voivat maksaa vapaaehtoisena latumaksuna 20-500 euroon suuruisen summan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Yksityishenkilöiden latumaksun maksaminen on pyritty tekemään mahdollisimman helpoksi: maksun voi maksaa liikuntaedulla, tekstiviestillä, Mobilepayllä tai verkkokaupassa. Ohjeita löytyy latukahviloista, tuvilta ja Saariselkä Nordic Ski nettisivuilta, Tiina Idström neuvoo.

Hoito-osuuskunnalla ei ole lainkaan omia työntekijöitä, vaan kaikki työ ostetaan alihankkijoilta. Latupohjien kesäaikaisesta kunnostuksesta ja kunnossapidosta ja valaistuksesta vastaavat maanomistajat, Inarin kunta ja Metsähallitus.

– Osuuskunnan päätehtävänä on siis hankkia latujen talviaikainen huolto, Tiina Idström kertoo.

Osuuskunnalla on monivuotinen sopimus latujen huoltamisesta paikallisen yrittäjän kanssa. Latujen kunnosta Saariselän alueella on tullut hiihtäjiltä hyvää palautetta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Valaistut ladut ja lähireitit ensin käyttöön

– Hoito-osuuskunta ei vastaa Saariselällä ensilumenladun tykittämisestä, mutta huolehtii ladun päivittäisestä huollosta sen valmistuttua. Tällainen latu on esimerkiksi Saariselän ja Laanilan välinen ensilumenlatu. Nyt ensilumien aikaan latuverkostosta otetaan käyttöön ensimmäisinä valaistut ladut ja lähireitit. Tunturiladut Kulmakurulle ja Rautulammelle avataan keväthangille ja ne ovatkin varsin suosittuja reittejä. Näitä tunturilatuja huolletaan vain moottorikelkoilla, Tiina kertoo.

Osuuskunta julkaisee latukarttaa ja tiedottaa latutilanteesta Saariselän alueen hoito-osuuskunnan -Internetsivustolla osoitteessa saariselkanordicski.com . Reaaliaikaisen tiedon latutilanteesta saa helpoiten Saariselän Infokartta palvelusta.

Reittien lähtöpaikoilta Saariselältä ja Kiilopäältä löytyvät reittikartat, jossa alueen reitit on esitelty.

Ilmoita asiavirheestä