Paikallisuutiset

Poroja kohti käveleminen on syysaikaan unohdettava. Hirvas voi ahdisteltuna kokea ihmisen uhkaavan asemaansa ja tulla päälle. Valokuvaaminen ja muu porojen syksyinen ihastelu on siis syytä hoitaa turvallisen etäisyyden päästä.

Rykimä eli porojen kiima-aika alkaa ja sitä kestää loka-marraskuulle saakka - väistä poroja

Rykimäaikana hirvaat eli urosporot piirittävät vaatimia eli naarasporoja, suvunjatko mielessään.

Hirvaat ovat mustasukkaisia vaatimistaan ja puolustavat asemaansa aggressiivisesti toisia hirvaita vastaan. Sarvien kalistelu on paitsi oman aseman vahvistamista myös biologinen ase vaadinten hormonitoiminnan otolliseen virittelyyn.

Suurimmat, vahvimmat ja energisimmin voimiensa tunnossa pullistelevat uroot vievät tässä näytelmässä parhaan potin ja saavat geeninsä laajimpaan jakeluun.

Kierrä porot kauempaa - hirvas voi tulla päälle

Porot väistävät ihmistä. Rykimäaikaan on silti syytä pysyä poissa hirvaiden tieltä ja erityisesti hirvaan ja naarasporojen välistä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Poroja havaitessa on viisainta kiertää ne kauempaa. Porojen yllättämisen voi välttää taputtamalla käsiään ja pitämällä muuten ääntä. Näin myös porot huomaavat ajoissa väistää kulkijaa.

Poroja kohti käveleminen on syysaikaan unohdettava. Hirvas voi ahdisteltuna kokea ihmisen uhkaavan asemaansa ja tulla päälle. Valokuvaaminen ja muu porojen syksyinen ihastelu on siis syytä hoitaa turvallisen etäisyyden päästä.

Mikäli joutuu hirvaan hyökkäyksen kohteeksi, kannattaa ottaa jalat alle. Jos tämä ei onnistu, voi suojaa hakea puista tai muista suojaavista maanmuodoista tai rakenteista.

Ilmoitathan hyökkäilevästä hirvaasta paliskunnalle tai Paliskuntain yhdistykseen, jotta tilanteeseen voidaan tarpeen mukaan puuttua.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pohjoisen luonnossa voi liikkua rykimäaikaankin huoletta, luonnonlait huomioiden.

Paliskuntien yhteystiedot löydät tästä.

Ilmoita asiavirheestä