Hyvinvointi
Retkeilijöille säilyy suurin osa taukopaikoista
Viime aikoina on julkisuudessa käyty keskustelua suunnitelmista vähentää Metsähallituksen Luontopalvelujen omasta ylläpidosta retkeilijöiden taukopaikkoja. Vähentäminen voi tuntua ristiriitaiselta retkeilyn ja luontomatkailun kasvaessa, mutta se on kuitenkin nykyrahoituksella välttämätöntä kasvavan kävijäjoukon palvelemiseksi paremmin.
Metsähallituksen Luontopalveluille valtion budjetista osoitettu perusmääräraha on pysynyt pitkään samalla tasolla, vaikka Luontopalvelujen hoitamien kohteiden määrä ja käyntimäärät erityisesti kansallispuistoihin ovat lisääntyneet. Myös uusia kansallispuistoja on perustettu ja merkittäviä historiakohteita on tullut Luontopalvelujen hoitoon. Vuosien saatossa kohteisiin on myös kertynyt korjausvelkaa miljoonia euroja.
Luonnossa lihasvoimin liikkumisen tavat ovat monipuolistuneet, ja luonnossa liikkujia on kansainväliset matkailijat mukaan lukien yhä enemmän. Lisääntyneen kävijämäärän palvelemiseksi ja uusien luontoliikuntatapojen mahdollistamiseksi on pakko tarkastella, mihin rajalliset resurssit suunnataan. Suurin osa kävijöistä ei suuntaa kauas, vaan kävijöiden suosimille alueille tarvitaan lisää päiväreittejä ja taukopaikkoja kohtuullisen patikointimatkan päähän. Vilkkaiden kohteiden huoltoon tarvitaan myös entistä enemmän resursseja.
Palvelut paranevat suurimmalle osalle retkeilijöitä
Harkinnan jälkeen on suunniteltu poistettavaksi Metsähallituksen Luontopalvelujen omasta ylläpidosta noin viidennes taukopaikoista. Poistettaviksi on harkittu tai on poistettu lähinnä yksittäisiä hajakohteita, joilla on hyvin vähän käyttäjiä. On laskettu, että tällaisille kohteille suuntautuu alle kolme prosenttia kaikista taukopaikkojen käynneistä. Syrjäisempienkin alueiden retkeilijöille säilyy kyllä taukopaikkoja jatkossakin.
Ensisijaisesti taukopaikkoja tarjotaan ja on jo tarjottu ylläpidettäväksi esim. kunnille, kyläyhdistyksille, kansallispuistojen ystäväyhdistyksille ja vaikkapa metsästysseuroille. Silloinkin Luontopalvelujen täytyy olla varma, että kohteiden huolto toimii ja ne säilyvät kaikille turvallisina ja avoimina.
Metsähallituksen Luontopalvelut haluaa siis palvella yhä suurempia luonnossa liikkujien määrää luonnon monimuotoisuus ja asiakasturvallisuus varmistaen. Taukopaikkojen karsimisella varmistetaan, että mahdollisimman suurelle joukolle pystytään käytettävissä olevilla resursseilla tarjoamaan jatkossakin hyvät retkeilyolosuhteet.