ResiKämmen: Solmuilla iloa seinille
Suosittu makramee-solmeilu on tullut mukaan kodin sisustustrendeihin. Makrameesolmeilusta on tullut monen intohimoinen harrastus. Helsingistä kotoisin oleva ja nykyisin Sevetinjärvellä asuva Resi Markkanen tekee monia satoja solmuja vapaa-ajallaan. Hän työskentelee Saariselällä porojen ja turistien parissa.
Resi Markkanen opiskeli makrametaidon itsenäisesti kirjojen ja nettimaailman ohjeista.
– Näin käsintehdyn riippumaton kuvan jossain mediassa. Aloin metsästää ohjetta ja törmäsin makramee töihin. Se olikin sitten rakkautta ensisilmäyksellä. Samaan aikaan siskoni Helsingissä oli törmännyt samaan kuvaan. Siitä alkoi sopivien lankojen metsästys ja solmujen opetteleminen. Saamelaisalueen koulutuskeskuksen eräopaskurssilla opitut solmut olivat hyvä alku, kertoo Resi Markkanen.
Makrame on solmeilutekniikka, jolla syntyy vaikkapa seinäkoristeita, kukkaamppeleita, koruja, avaimenperiä, vöitä ja koristetekstiilejä. Makramessa solmujen avulla luodaan erilaisia, koristeellisia pintoja.
– Kun perussolmun oppii, niin sillä pääsee jo pitkälle. Tämä on koukuttava harrastus, Resi myöntää.
– Jos osaat solmia kengännauhat, olet jo hyvässä alussa makrameen pariin. Parilla perussolmulla saa tehtyä vaikka kukka-amppelin tai seinäryijyn. Tämä on ihan parasta pään tyhjennys puuhaa. Välillä saatan jopa vajota jonkin asteiseen transsiin. Ja varoitus, jos aloitat, olet koukussa!
Nyt pinnalla
Suomessa makrameet ovat olleet pinnalla jo muutaman vuoden ja uusia innokkaita solmijoita tulee koko ajan mukaan. Markkanen arvioi, että harrastus on vasta alussa. Resin mielestä makrameen suosio liittyy sen helppouteen ja vastuullisuuteen.
Kesällä Resi kävelee nykyisen kotikylänsä, Sevettijärven rantoja. Myös naapurimaan Norjan meren rannat ovat tullut tutuksi.
– Minun silmä hakee ajan kuluttamia oksia. Niistä ja poronsarvista saan rungon makrameetöihini.
Nykyään myös porot ovat osa Resin elämää, joten sarvimateriaalien suhteen hän on omavarainen.
– Mielestäni tämä on ihana tapa saada pohjoisen fiilistä ympäri Suomen asiakkaiden koteihin.
Makrameista poiki toiminimi
Resi Markkanen alkoi lisäillä valokuvia makrameistaan nettiin ja yllätyksekseen sai huomata, että käsitöitä kohtaan oli kova kiinnostus. Hän möikin ensimmäisen makrameensa jo heti ensimmäisinä päivinä. Niinpä päätti vastata heti kysyntään ja perusti arkailematta oman toiminimen, joka kantaa nimeä Resikämmen.
– Nykyajan ihminen haluaa ostaa enemmän aitoa käsityötä. Käsitöiden tekeminen on ihanaa. Ja parasta on se, että niitä voi myydä jollekin, joka työtä arvostaa ja haluaa kotiinsa sisustuselementin.
– Teen mieluiten tilauksesta tuotteita, mutta muutamia malleja löytyy myös siskoni Essin Esmeralda Soul- verkkokaupasta. Teemme myös yhteistyönä malleja, joissa käytämme paljon sydäntä hellivää ruusukvartsia ja vuorikristallia. Siskoni valitsee kivet.
”Tämä on ihan parasta pääntyhjennyspuuhaa. Välillä saatan jopa vajota jonkin asteiseen transsiin.”
Resi Markkanen.