Paikallisuutiset

Rautulammen tupakokonaisuus UK- kansallispuistossa valmistuu ruskalle

Autio-varaustupa, päivätupa sekä huussi-liiteri kokonaisuus valmistuvat aikataulussa Urho Kekkosen kansallispuistoon. Retkeilijät pääsevät tekemään varauksia petipaikoista varaustuvan puolelle 6.9. eteenpäin. Kansallispuiston työntekijä on tavattavissa samalla viikolla (36) maanantaista perjantaihin klo 11-15 välisenä aikana.

Rautulammen uusi ja moderni tupakokonaisuus on muotoiltu vastaamaan vaativia tunturiolosuhteita. Tupa pitää sisällään kaikki perinteisen autiotuvan elementit, mutta ulkomuoto ja tuvan toiminnallisuus on harkittu yksityiskohtia myöten. Esimerkiksi räystäät ovat lyhyet, ettei tunturissa aina läsnä oleva tuuli tartu räystääseen ja vie kattoa pois.

– Perinteisistä autio- ja varaustuvista poiketen perusilme tupien sisällä on ehkä hiukan valoisampi isompien ikkunoiden ansiosta. Lisäksi erillisellä kuivaushuoneella saadaan retkeilijöille lisää tilaa olla tuvan puolella, kertoo rakennusmestari Lauri Mäenpää Metsähallituksen Luontopalvelusta.

Sekä uuteen autio- että varaustupaan mahtuu yöpymään kahdeksan henkilöä. Syyskuun loppuun saakka varattavissa on vain neljä paikkaa johtuen koronarajoituksista. Päivätupaankin mahtuu tauolle aikaisempaa useampi kerrallaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Rautulammella sijainnut suosittu päivätupa paloi maaliskuussa 2019. Tilalle rakennettavasta kokonaisuudesta kysyttiin käyttäjien tarpeita.

Neuvoja roskattomuuteen

Rautulammen kokonaisuus on roskaton. Retkeilijöiden on tuotava kaikki jätteensä takaisin tullessaan reittien alku- ja loppupäästä löytyviin jätteiden keräyspisteisiin. Kansallispuiston alueelta kertyy sekajätettä edelleen suuria määriä. Merkittyjen reittien varrella olevat kohteet ovat sellaisia missä omien roskien takaisin tuominen onnistuu kaikilta retkeilijöiltä

– Avajaisviikon aikana rangeri-asiakasneuvojamme antavat vinkkejä siitä, kuinka jätemääriä voi pienentää jo repun pakkausvaiheessa. Reppuratsiaa ei kuitenkaan ole tarkoitus retkeilijöille tehdä, Metsähallitus tiedottaa.

Tupakokonaisuus on työmaa-aluetta 6.9. saakka ja tuvat eivät ole retkeilijöille avoimia ennen ko. ajankohtaa. Vielä vaaditaan hiukan kärsivällisyyttä ennen käyttöönottoa. Metsähallituksen Luontopalvelut ja Urho Kekkosen kansallispuisto kutsuu retkeilijät tutustumaan uusimpaan tupaamme Rautulammelle 6.9. alkaen.

Ilmoita asiavirheestä