Ihmiset

Pohjoisen matkailun arktisia unelmia

Arktisia unelmia -näyttely esittelee pohjoista matkailua ja arkkitehtuuria 1930–1950-luvun Suomessa. Lapin hotellien ja majatalojen kautta valottuvat paitsi kotimaan matkailun kehitys, myös kansainväliset ja kansalliset vaikutteet kasvavan maan ilmeessä.

Näyttely on Arkkitehtuurimuseon tuotantoa ja sen on kuratoinut Harri Hautajärvi . Näyttely on esillä Siidan yläsalissa aina 27.10.asti Saamelaismuseon ja Metsähallituksen yhteisnäyttelynä.

Valtio ja Suomen Matkailijayhdistys kehittivät ja rakensivat yhdessä Lapin matkailua itsenäisyyden alkuvuosista lähtien. Kyse oli vuosikymmeniä kestäneestä kansallisesta projektista, jossa luotiin miltei tyhjästä pohja matkailutoiminnalle ja nykyiselle laajalle matkailuelinkeinolle. Lapin matkailua koskevat päätökset ja ratkaisut – mukaan lukien rakennusten ja sisustusten suunnittelu sekä koko palvelukonsepti – tehtiin pääkaupungissa. Mallia otettiin ulkomailta. Työhön pestattiin maan parhaita arkkitehteja ja sisustusarkkitehteja, ja rakentamisen laatu oli korkeaa. Parhaimmillaan matkailurakennuksista tuli kokonaistaideteoksia ja itsessään nähtävyyksiä. Saamelaiset olivat varhaisessa matkailussa eksoottisia koristeita, ja matkailu muutti heidän elinehtojaan jo varhain.

Lappiin suunnitellut varhaiset matkailurakennukset muistuttavat ajasta, jolloin matkailun yllä oli hohdetta ja arktista romantiikkaa. Näyttelyssä esitellään sodassa tuhoutuneita 1930-luvun funkishelmiä, kuten hotelli Pohjanhovi Rovaniemellä, Pallastunturin hotelli Muoniossa sekä saamelaiskylään rakennettu Kolttakönkään hotelli Petsamossa. Esillä on myös samanaikaisesti suunniteltuja hirsirakenteisia, romanttishenkisiä retkeily- ja matkailumajoja, kuten Inarin matkailumaja. Jälleenrakennuskaudelta ovat säilyneet pienipiirteistä arkkitehtuuria edustavat Pallastunturin ja Kilpisjärven hotellit sekä Ounasvaaran maja.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Valtiojohtoisen matkailun aikaa kesti 1960-luvulle asti, jolloin matkailijamäärät alkoivat kasvaa ja Lapin matkailu alkoi muuttua yksityiseksi yritystoiminnaksi. Tarjonta lisääntyi ja samalla rakentamisen, arkkitehtuurin ja palvelujen laatutaso alkoi vaihdella huomattavasti.

Näyttelyssä on esillä valokuvia ja piirustuksia sekä vanhoja lyhytelokuvia. Näyttelyn on tuottanut Arkkitehtuurimuseo.

Ilmoita asiavirheestä