Paikallisuutiset

Nuorttijoen ylittävä riippusilta romahtanut Urho Kekkosen kansallispuistossa

Nuorttijoen ylittävä Kolsankosken riippusilta Urho Kekkosen kansallispuiston itäosassa Savukoskella on romahtanut kertyneen lumen painosta. Romahtaminen ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Romahtamisen havaitsi Lapin rajavartiolaitoksen partio. Silta on syrjäisessä osassa kansallispuistoa, eikä sitä talvella juuri käytetä.

Ulkopuolinen asiantuntija on tarkastanut Nuorttin sillan vuonna 2017, jolloin sillalle annettiin käyttörajoitusmerkintä siitä, että sillalla saa kulkea vain yksi henkilö kerrallaan ja ettei sillan yli saa ajaa moottorikelkalla tai mönkijällä. Lisäksi todettiin, että silta tulee uusia viiden vuoden kuluessa.

Paikalle tulee uusi silta, jonka rakentaminen aloitetaan tänä vuonna eduskunnan vuoden 2018 joulukuussa myöntämällä 300 000 euron lisämäärärahalla. Silta suunniteltiin vuoden 2019 aikana ja uuden sillan suunnitelmat valmistuivat juuri.

Vanha silta oli tarkoitus säilyttää apuna uuden sillan rakennusvaiheessa ja purkaa sitten pois.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Metsähallituksen Luontopalvelut vie sillan päihin ja muualle lähimaastoon sekä ympäristön autio- ja varaustupiin tiedon sillan romahtamisesta mahdollisimman pian.

Tarkastettu keväällä 2019

Vuonna 2018 tarkastettiin kaikki Metsähallituksen Luontopalvelujen riippusillat. Luontopalvelujen henkilöstö tarkasti Nuorttin sillan lisäksi vielä 2019 keväällä ja syksyllä uuden sillan suunnittelukäynnin yhteydessä. Vuonna 2019 usealle Luontopalvelujen hoitamalle sillalle tilattiin vielä ulkopuolinen lisätarkastus.

Tällä hetkellä Luontopalveluilla on romahtaneen Nuorttin sillan lisäksi 32 riippusiltaa, joista Torisenon silta Enontekiöllä on käyttökiellossa. Silloista 17 on Lapissa.

Nuorttin romahtanut silta on noin 40 metriä pitkä. Romahtanutta siltaa pitkin ei siis saa yrittää kulkea. Nuorttijoen virtaus saattaa heikentää jääkantta, joten joen ylittäminen jäätä pitkin ei ole turvallista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lisätarkastetut sillat

Lisätarkastus tehty on tehty luetelluille riippusilloille. Tarkastuksessa ei havaittu siltojen kunnossa mitään hälyttävää, eikä niille annettu käyttörajoituksia.

Auttijoki riippusilta, Rovaniemi

Pulmankijoki silta, Utsjoki

Koutajoki riippusilta, Salla

Kallojoki riippusilta, Inari

Kallokoski Näätämöjoki silta, Inari

Torisenon riippusilta, Enontekiö

Ivalojoki Kultala riippusilta, Inari

Unarinköngäs riippusilta, Rovaniemi

Näätämöjoki riippusilta, Inari

Sotajoki riippusilta, Inari

Luttojoki riippusilta, Sodankylä

Ilmoita asiavirheestä