Ihmiset

Konstrundan tulee taas

Ammattitaiteilijoille, -taidekäsityöläisille ja -muotoilijoille suunnatun vakiintuneen taidetapahtuman haku avautuu 14. kerran tammikuun 20. päivä. Konstrundanin Pohjois-Suomen aluekontakti Ami Avellán rohkaisee kaikkia pohjoisen kädentaitajia hakemaan mukaan tapahtumaan, sillä se tuo paljon positiivista näkyvyyttä, myyntitilaisuuksia ja uusia asiakaskontakteja.

Alun perin Suomen ruotsinkielisiltä ja kaksikielisiltä alueilta alkunsa saanut taidetapahtuma on viime vuosina laajentunut tasaista tahtia itään ja pohjoiseen. Viime vuonna Konstrundaniin osallistui ennätysmäärä osallistujia Lapista, kun tapahtumaviikonloppuna työhuoneidensa ovet avasi yleisölle 11 lappilaista käsityön, muotoilun ja taiteen ammattilaista.

– Käsivartta lukuun ottamatta osallistujia oli ympäri Lappia ja toivottavasti tänä vuonna saadaan paljon enemmän osallistujia koko Lapista, Pohjois-Suomen aluekontakti Ami Avellán toteaa.

Vapaasti suomennettuna Konstrundan tarkoittaa taidekierrosta ja ideana on, että syyskuun alussa järjestettävän viikonlopun aikana yleisö vierailee mahdollisimman monessa työhuoneessa ja ateljeessa. Konstrundanin verkkosivuille avataan tapahtuman lähetessä ateljeesivut, jotka auttavat taidekierroksen suunnittelussa. Sivuilta voi etsiä tapahtumaan osallistuvia taiteilijoita alueellisesti tai osallistujan tekniikan, nimen ja saavutettavuuden mukaan. Konstrundanilla on myös oma lehti, jonka painosmäärä on 120 000 kappaletta ja se jaetaan ympäri Suomea.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Taattua laatua

Aivan kaikki halukkaat eivät Konstrundaniin voi osallistua, sillä jury valitsee osallistujat hakemusten perusteella. Minimivaatimuksena on, että hakijalla on alan koulutusta ja että hän työskentelee Suomessa joko osa- tai kokoaikaisesti taiteilijana, käsityöläisenä tai muotoilijana. Sen avulla halutaan taata tapahtuman korkea taso.

Avellán kuitenkin rohkaisee kaikkia kiinnostuneita hakemaan mukaan.

– Hakemukseen tarvitaan vain viisi kuvaa omista töistä, esittelyteksti ja CV. Hakusivuilta löytyvät hyvät ohjeet ja minuun voi aina olla yhteydessä, jos herää jotain kysyttävää esimerkiksi hakemukseen tai itse tapahtumaan liittyen, jo kahdeksana vuotena tapahtumassa mukana ollut Avellán sanoo.

Isoimpana ongelmana hän pitää ennakointia. Hakuaika tapahtumaan on tammi-helmikuussa, jolloin moni ei vielä mieti kovin tarkkaan syksyn menoja. Tapahtuma on kuitenkin oivallinen keino lisätä näkyvyyttä koko maanlaajuisesti, sillä Konstrundan-viikonloppuna Lapissa on aina liikkeellä paljon matkailijoita, jotka ovat tulleet ihailemaan pohjoisen ruskaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tämä mahdollisuus kannattaa käyttää hyödyksi, sillä Konstrundan on todella hyvin organisoitu tapahtuma, missä tiedotus toimii hyvin ja osallistujat saavat avuksi todella kattavat ilmaiset tukimateriaalit, jotka ovat saatavilla kolmella kielellä, eli myös ulkomaalaiset ovat huomioitu, Avellán toteaa lopuksi.

Konstrundan

Konstrundan on avoin ateljee -tapahtuma, joka järjestetään vuosittain syyskuun toisena viikonloppuna.

Noin viisisataa ammattilaista taiteen, muotoilun ja käsityön aloilla avaavat työhuoneidensa ja ateljeidensa ovet yleisölle.

Järjestäjä Åbolands hantverk rf, mukana mm. Svenska kulturfonden ja Konstsamfundet.

Hakuaika 20.1.—20.2.2022. Sähköinen hakulomake osoitteessa

Vuonna 2021 yhteenlaskettu kävijämäärä oli yli 23 200 henkilöä, keskimäärin 70 kävijää joka vierailukohteessa.

Ilmoita asiavirheestä