Koko kansan olohuone PaPaNa
"Todella omalaatuinen Ja mukava miljöö. Hyvät pizzat ja mukava palvelu. Esiintyjät kovia. Suosittelen lämpimästi!!"
"Rento paikka, nopea palvelu ja hyvä sekä edullinen ruoka. Poroburgeri maistui ja pizzassa on reilusti täytteitä."
(Tripadvisor)
Ravintola PaPana sijaitsee keskellä Inarin kylää. Noin 300-asiakaspaikan omaava PaPana on kuuden vuoden aikana noussut koko kansan olohuoneeksi sekä pohjoisen kuuluisaksi bilepaikaksi. PaPana on myös ruokapaikka, josta saa mm. poronkäristystä, pihvejä, hampurilaisia ja pizzaa. Paikan omistaja, ravintolayrittäjä Issu Suoninen lisää pubinsa suosiota kutsumalla suomalaisia kärkiartisteja esiintymään, joskus pienellekin yleisölle.
Yrittäjäperheen yrittäjä
PaPanan synty sai alkunsa Issun omasta innostuksesta sekä kaveripiirin vihjailusta ja toiveesta. Hänellä oli aikaisemmin ruokapaikka samaisen talon päädyssä.
– Kaverit kyselivät, että enkö vois laittaa pystöön baaria tai pubia. Itsekkin kovasti mietin, että olisi mukavaa pitää vaikkapa yökerhoa täällä Inarissa.
Sittenpä PaPana jo avattiinkin.
– Tuli mukavaa palautetta ja homma alkoi viemään eteenpäin.
Issu on syntynyt yrittäjäperheeseen ja hän osasi jo varautua siihen, mitä yrittäjyys tulisi olemaan. Hän oli seurannut pienestä pitäen vanhempiensa yrittäjyysarkea.
– Työstä tämä on käynyt, mutta kun mukavaa touhua, niin tässä viihtyy.
Artistien Inari
Aikaisemmin paikkakunnalla harvemmin oli mahdollisuutta kuulla ja nauttia suomalaisten huippu-artistien musisoinnista. Monesti oli matkattava joko Leville tai Saariselälle asti artistien keikoille. Nyt tilanne on aivan toinen. PaPana tunnetaan etelä-Suomea myöten. Tänä keväänäkin Issun "taloon" on saapumassa keikkailemaan Kotiteollisuus, jonka Inariin tuloa on suunniteltua monien kalenterien voimalla jo pitkään.
– Osa on sellaisia artisteja, että he kysyvät itse, pääseekö tulemaan keikalle Inariin. Osaa kysyn ite. Jokainen artisti tulee meille vähän erilailla.
Issuu on pyrkinyt siihen, että musiikki on monipuolista ja että jokaiselle löytyisi jotakin.
– Jos edellisellä viikolla olis käynyt Arja Koriseva niin seuraavalle viikolle laittaisin vaikkapa Teflon Brothersia lavalle.
– Ite olen kans tykännyt, että meillä on ollut mukavia juhlia ja hienoja erilaisia artisteja. Artistit tykkäävät myös käydä meillä ja monet tulevat tänne uudestaan.
– Monen artistin kohdalla on myös tullut tilanne, että he haluaisivat tulla keikalle Inariin. Meidän tilat uhkaa jäädä ahtaaksi, mutta koen, että se, että ovat kuitenkin olleet kiinnostuneita meille tulemaan tekee siitä "positiivisen ongelman".
Matkailun kasvua
Suoninen työllistää itsensä lisäksi kuusi vakituista työntekijää. Issu ei tunnusta olevansa mikään pomomies. Hän luutuaa itsekkin yökerhonsa lattioita taikka siivoaa vessoja siinä missä muutkin.
Ja vaikka mies on liikkeellä tekemisen meiningillä, niin silti hänellä on myös vapaa-aikaa.
– Tykkään liikkua ulkona ja lukea. Videopelit ovat myös lähellä sydäntäni, kuten voi huomata myös PaPanan sisustuksestakin.
Myös PaPanassa on havaittavissa Lapin matkailun kasvun merkkejä. Aasialaisia ryhmiä kulkee talossa ruokailemassa tuon tuostakin.
– Olemme eläneet tätä matkailun kasvua. PaPana on syntynyt tähän aikaan, jolloin matkailu on lähtenyt Inarissa nousuun. Tätä kehitystä on mielenkiintoista seurata. Kova luotto tuntuu Inarissa olevan matkailuun,kun rakennusten nousemista seuraa ja monen kohdalla talvi taitaa ollakin jo se sesonki-aika eikä kesä niinkuin vielä ennen oli. On se vähän hassua, että meillä Inarissa on kohta saman verran petipaikkoja kuin Saariselällä. Saariselän olen aina mieltänyt isommaksi matkailupaikaksi.
Issun neljän suora
1. Keskiyön aurinko vai kaamos
Viime vuosina on alkanut tuntua, että kaamos.
2. Lihaa vai kalaa
Lihaa. Porohan on aina parasta. Haluaisin syödä kyllä kalaakin enemmän.
3. Monot vai lenkkarit
Monot. Tykkkään hiihtämisestä, mutta sekin on jäänyt viime vuosina taka-alalle.
4. Valssia vai rokkia
Ehkä se on enemmän sitä rokkia kuitenkin. Ei ole mitään valssiakaan vastaan, osaan jopa tanssia valssia.
PaPanan tulevia esiintyyjiä:
24.1. DJ Sash (GER)
25.1. Lasgo (BEL)
31.1. Litku Klemetti
28.2. Katri Ylander
6.3. Maustetytöt
3.4. Korpiklaani
24.4. Kotiteollisuus