Kesällä pyöräillään
Saariselkä seuraa tiiviisti myös kesämatkailun kehitystä ja trendejä. Pyöräily on nousemassa uutena liikkumismuotona tunturiinkin. Laji on ekologista, sillä se ei tuota käytännössä lainkaan päästöjä. Saariselän ja Kiilopään ympäristöstä löytyy runsaasti polkuja niin aloittelijalle kuin konkarillekin. Liekö pyöräilyn salliminen myös Urho Kekkosen kansallispuistossa antanut lajille aivan uudenlaista potkua? Tänä kesänä Saariselkä Ski & Resort Oy tuo polkupyörät myös rinteilleen. Ensimmäistä kertaa laskettelukeskus on avoinna läpi kesän. Toivottavasti moni uskaltautuu kokeilemaan esimerkiksi alamäkipyöräilyä sille tarkoitetuilla pyörillä, joita on saatavilla myös paikanpäältä.
Olosuhteet luonnossa pyöräilyyn ovat Lapissa mitä ihanteellisimmat ja kaikkien saavutettavissa. Alueellamme on satoja kilometrejä maastopyöräilyyn soveltuvia retkeilyreittejä, joilla maisemat vaihtelevat vanhoista metsistä avotunturiin. Satulassa mieli lepää ihaillessa laajalle, kaukaisuuteen levittäytyviä tunturimaisemia. Muista välillä vetää keuhkot täyteen puhdasta, kesänraikasta ilmaa, mitä meillä täällä on vielä olemassa. Ja muista myös nuuskuttaa ja haistella kesäistä luontoa, joka on varsinkin alkukesästä täynnä mitä valloittavimpia tuoksuja.
Aivan Saariselän kainalossa, Laanilassa sijaitsee Sateenkaarenpää. Tiesitkö, että Laanilassa, kurun pohjalla, Laaniojan varressa sijaitsee ehkäpä maamme syrjäisin kultakorukauppa. Paikka on käymisen arvoinen ja sinne on helppo mennä vaikkapa pyöräillen Saariselältä. Sateenkaarenpäässä voi tavata myös maailmalla tunnetun Vonne -kissan ja pääseepä siellä kaivamaan myös kultaakin. Tässä lehdessä kerromme myös, miten Paavo Holmisto , Sateenkaarenpään isäntä löytää luonnosta jännittäviä kiviä, joista hän taikoo myös koruja omassa pajassaan.
Lapin kultaryntäyksestä on tullut kuluneeksi 150 vuotta. Juhlistamme tätä historiallista kultataivalta lukuisilla kullankaivuuseen liittyvillä jutuilla tässä lehdessämme. Pääsemme jälleen Palsinojalle Vesa Luhdan mukana. Lisää kultahuumaa voi mennä aistimaan Kullanhuuhdonnan MM-kisoihin, jotka saapuvat Tankavaaraan syntysijoilleen tuoden kullankaivajia yli 20 eri maasta kisaamaan mestaruudesta. Tänä kesänä jos koska voi kultakuume tarttua Lapin kesälomamatkalla, joten olehan varovainen.
Saariselän Sanomien virallista 30-vuotisjuhlapäivää vietetään avoimien ovien merkeissä 25.7. Inarilaisen toimituksen tiloissa, Ivalossa. Samassa tilaisuudessa julkistetaan toimittaja Jaakko Peltomaan Inarilaisia 3 -kirja. Toivotamme kaikki lukijamme tervetulleiksi heinäkuussa Ivaloon vaihtamaan kuulumisia kahvikupposen ääressä!
Palataan lopuksi vielä pyörään, joka ei ole vain liikuntaväline. Pyöräily voi olla monelle elämäntapa, jolla voi ehkäistä ilmastonmuutosta ja suunnata liikkumistaan muutenkin ympäristöystävällisempään suuntaan. Toisille pyöräily voi olla kilpailua ja kuntoilua. Ja kyllähän moni reippailee työ- ja koulumatkat pyöräillen ympärivuotisesti. Ja ajatelkaas, mitä useampi siirtyy ratin takaa satulan päälle, sitä pienemmät ovat päästöt liikenteessämme. Mitäpä jos me kaikki pyöräillään ainakin koko kesä?
Aurinkoista ja mukavaa kesää sekä runsaasti kilometrejä pyörän satulassa!
toimittaja