Hyvinvointi

Karhukanta on kasvanut

Luonnonvarakeskuksen (Luke) uusimman kanta-arvion mukaan Suomen karhukanta on kasvanut. Karhujen kokonaisyksilömäärän arvioidaan olevan 2300–2500 yksilöä ennen vuoden 2020 metsästyskautta. Arvio on noin 14 prosenttia suurempi kuin edellinen arvio.

Karhujen lukumäärä kasvoi selvimmin Pohjois-Savossa ja Oulun riistakeskuksen poronhoitoalueen ulkopuolisessa osassa. Kanta pieneni riistakeskus Pohjanmaan alueella. Muualla muutokset olivat maltillisia.

Karhun kanta-arvio perustuu petoyhdyshenkilöiden Tassu-tietojärjestelmään kirjaamiin pentuehavaintoihin. Vuoden 2019 aikana tallennettiin 1 260 pentuehavaintoa, joissa tavattiin vähintään yksi alle vuoden ikäinen pentu.

Pentuehavaintojen määrä on kasvanut vuoden 2018 tilanteesta noin 25 prosenttia. Havainnointiaktiivisuudessa tapahtuneet muutokset vaikuttavat osaltaan kannan koossa tapahtuneisiin muutoksiin eri riistakeskusalueilla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Erillisten pentueiden lukumäärää arvioidaan vertaamalla Tassuun tallennettuja pentuehavaintoja toisiinsa. Pentuehavainnot erotetaan toisistaan pentujen lukumäärän, havaintojen keskinäisten etäisyyksien ja havaintoihin liittyvien jälkien kokoon perusteella. Lisäksi otetaan huomioon tutkimustieto karhun biologiasta.

Riistahavainnot.fi: Karhun kanta-arvio

Ilmoita asiavirheestä