Paikallisuutiset
Kadonnutta kulta-aarretta etsimässä
Saariselän Keilahallin uudessa Secret Gold -pakohuonepelissä pelataan aikaa vastaan ja etsitään puuttuvaa kartanpalaa, joka paljastaisi reitin kulta-aarteelle.
”Kauan sitten kadonnut kullankaivaja on kätkenyt hylättyyn eräkämppäänsä aarteelle johdattavan puuttuvan kartanpalasen, joka teidän tulee löytää.”
Näillä saatesanoilla kuvaillaan Saariselän Keilahallin uutta Secret Gold -pakohuonepeliä, jossa etsitään reittiä mittaamattoman arvokkaalle kultaesiintymälle.
Itsekin kullankaivusta kiinnostunut keilahalliyrittäjä Pekka Laakso halusi pelin avulla tuoda esille Saariselän alueen 150-vuotista kultahistoriaa, joka houkuttelee kullankaivajia alueelle vielä tänäkin päivänä.
Keskivaikea pulmapeli sopii myös lapsille 7-vuotiaasta ylöspäin.
– Lapset ovat pärjänneet pelissä hyvin, joskus jopa paremmin kuin aikuiset, Pekka kertoo.
Peli on tarkoitettu 2-4 henkilölle ja tavoiteaika sen ratkaisemiseksi on yksi tunti. Huoneeseen suljettujen pelaajien pitää päättelykyvyn ja yhteistyön avulla määräaikaan mennessä ratkaista kadonneen kartanpalan arvoitus.
Alkuun pelin ratkaisseille palkintoina oli kultahippuja, jotka saattavat jossain vaiheessa tehdä vielä paluun. Enemmän pelaajia kuitenkin tuntuu palkitsevan oivaltamisen ilo, kun arvoitus on saatu onnistuneesti ratkaistua.
Monipuolista tekemistä sisätiloissa
Saariselän keilahallilla riittää pakohuonepelin lisäksi monipuolisesti tekemistä koko perheelle, vaikkapa sadepäivän ratoksi tai vastapainoksi ulkoiluharrastuksille.
Täysimittaisessa keilahallissa on kahdeksan rataa ja lapsille voi halutessaan laittaa ratoihin apureunat pelaamisen helpottamiseksi.
Kun pakohuonepeli ei ole käytössä, samassa huoneessa toimii 3D-ammunta- ja metsästyssimulaattori, jossa aseina on punapistetähtäimillä varustetut kiväärit, haulikot sekä revolverit. Metsästyssimulaattorin avulla voi kehittää ja ylläpitää omaa ampumatekniikkaa tai sitten haastaa kaverin ampumakisoihin.
Pöytäpeleissä pääsee pelaamaan curlingia, biljardia, snookeria sekä dartsia. Perheen lapsia todennäköisesti houkuttavat eniten virtuaalitodellisuudessa pelatut pelit, joista löytyvät muun muassa Beat Saber, Super Hot, Boneworks, Angry Birds ja Arizona Sunshine .
Kaikki yllä mainitut sopivat myös työporukoille, esimerkiksi pikkujouluihin tai tyky-päiviin, Pekka vinkkaa.
– Harkinnassa on ollut myös viikkokisatyylinen firmakeilaus, jonne voisi tulla edustamaan pareittain.
Saariselän Keilahalli on avoinna joka päivä ja viikonloppuisin pidennetyin aukioloajoin.