Paikallisuutiset

Ivalo River Camping sai uudet yrittäjät

Maaliskuun lopussa tehtyjen kauppojen myötä majoitus- ja ravintolapalveluja tarjoava sekä polttoaineen jakelupisteenä toimiva yritys siirtyi Tina Kiviniemen omistuksesta Minna Paason ja Matti Järvisen luotsattavaksi.

Myynnin ja taloushallinnon tehtävistä yrittäjän kenkiin hypänneet entiset lahtelaiset Minna Paaso ja Matti Järvinen ovat innoissaan edessä olevista uusista haasteista.

– Mietittiin, että jotain uutta pitää keksiä. Edelliset työt oli koluttu loppuun ja motivaatiota ei enää riittänyt. Jotain mielenkiintoista haluttiin tehdä ja tämä se sitten valikoitui, he kertovat.

Alun perin myynti-ilmoitus löytyi jopa hieman sattumalta netistä, missä he olivat selailleet ympäri Suomen myytävänä olevia yrityksiä. Inarissa sijaitsevan yrityksen myynti-ilmoitus herätti välittömästi molempien kiinnostuksen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ivalossa he vierailivat talven mittaan useammankin kerran ja lopulta kaupat virallistettiin maaliskuun lopussa. Kaksi yrityksen vanhaa työntekijää siirtyy kauppojen myötä uusien yrittäjien leipiin.

– Se auttaa valtavasti, että meille siirtyi vanhoja työntekijöitä, jotka osaavat ja hallitsevat kaikki käytännön työt. Myös Tina Kiviniemi on perehdyttänyt meitä hyvin ja on luvannut olla avuksi myöhemminkin, Paaso kertoo.

Ensiksi paperisotaa

Järvisen mukaan kaikkein suurin ponnistus on ollut kaikenlaisten lupahakemusten kanssa.

– Paperirumba on ollut aivan valtava ja siihen on mennyt eniten aikaa. Vastaan on tullut sellaisiakin, mitä ei olisi koskaan osannut ajatella. Meidän piti hakea esimerkiksi eläintenpitolupa, koska viereisessä metsikössä on talvisin ollut kaksi poroa, hän nauraa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Olemme tehneet ainakin 57 eri hakemusta, missä osaan haettiin uutta lupaa ja osaan vaihdettiin yrityksen tiedot. Toivon mukaan tämän viikon aikana saamme ne päätökseen ja pääsemme oikeisiin töihin, Paaso lisää.

Etelään ei kummallakaan ole silti tullut ikävä. Vaikka päivät ovat välillä venyneet jopa 15-tuntisiksi, ajankulua ei ole edes huomannut.

– Kahta samanlaista päivää ei varmasti ole eikä tylsiä työpäiviä. Varsinkin kun vertaa siihen, mitä ennen teki, kun istui koko päivän tietokoneen ääressä, Paaso kuvailee.

Pariskunta ei ole tehnyt mitään varsinaista työnjakoa, mutta hyödyntävät luonnollisesti Järvisen aikaisempaa kokemusta myynti- ja markkinointityöstä sekä Paason talouspuolen osaamista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Molemmat ovat aina myös tykänneet tehdä pieniä remonttihommia, joihin tarjoutuu nyt oiva mahdollisuus.

– Sellaisesta työstä oikeasti näkeekin, että on tehnyt jotain ja se on hyvää vastapainoa kaikelle muulle, he toteavat.

Ei radikaaleja muutoksia

Ivalo River Campingin toiminta jatkuu myös uusien yrittäjien aikana totuttuun malliin. Mitään radikaaleja muutoksia ei ole tiedossa, Paaso kertoo.

– Alkuun pitää vähän haistella, että saa vähän tuntumaa.

Sen sijaan he ovat jo saaneet paljon toiveita ja kehitysehdotuksia paikallisilta. Niitä on tullut laidasta laitaan.

– Liittyen baarin puoleen, esiintyjiin, tapahtumiin, mökkeihin ja vähän kaikkeen. Yllätyin oikeasti siitä, kuinka vapaasti ihmiset tulevat juttelemaan ja kuinka helposti heidän kanssaan pääsee juttusille, Järvinen tuumii.

Yrityksen asiakaskuntaan on perinteisesti kuulunut sekä matkailijoita että paikallisia. Molemmat asiakaskunnat huomioidaan myös jatkossa. Lisäksi Paaso ja Järvinen lupaavat, että yritys näkyy Ivalossa entistä enemmän.

Esimerkiksi pääsiäiseksi he ovat suunnitelleet pienimuotoisia avajaisia, minkä lisäksi he aikovat olla mukana Inariviikoilla. Ideoita siis kyllä riittää, vaikka niitä kaikkia ei ole tarkoitus panna käytäntöön saman tien.

– Viimeisen puolen vuoden aikana olemme keränneet idealistaa. Jos niistä edes osa toteutuu, se olisi jo hyvä, Järvinen kertoo.

– Meillä oli itseasiassa ideoita jo ennen kuin oltiin edes käyty paikan päällä, mutta totta kai täytyy ensin rauhassa katsoa, mitkä niistä ovat oikeasti toteutettavissa, Paaso nauraa.

Järvisen mukaan kaikkein suurin ponnistus on ollut kaikenlaisten lupahakemusten kanssa.
Ilmoita asiavirheestä