Paikallisuutiset

Inarin taajaman parannustyöt ovat valmistuneet

Hankkeessa uusittiin kevyen liikenteen väyliä erottamalla ne piha-alueista kiveyksillä ja graniittipylväillä. Uutta kevyen liikenteen väylää rakennettiin Menesjärven tiehaaran ja Juutuajoen välille 180 metrin matkalle. Sarviniementien, Postimaantien ja Nukkumajoen risteysalueille rakennettiin saarekkeita ja taajaman valaistus uusittiin. Valtatie 4 päällystettiin uudelleen Nukkumajoelta Inarin lämpölaitoksen kohdalle. Myös liikekiinteistöjen piha-alueita parannettiin uusimalla liittymiä ja paikoitusalueita.

Inarin taajaman parannustyöt aloitettiin toukokuun alussa nykyisen valaistuksen ja reunakivien purkamisella. Kesän aikana tehtiin rakennustöitä ja asennettiin graniittipylväät sekä reunakivet ja uusittiin valaistusta. Alkusyksystä tehtiin päällystys- ja vihertyöt.Hankkeessa peruskorjattiin myös katuverkkoa Inarin ja Ivalon taajamissa.

Hankkeen rakentamiskustannukset olivat noin 2,3 M€, johon sisältyy myös maantien 955 Köngäs - Inari päällystystöitä. Kustannuksista osan rahoitti Euroopan aluekehitysrahasto. Hankkeen kustannuksiin osallistui lisäksi Väylävirasto ja Inarin kunta. Rakennuttajana toimi Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja urakoitsijana Destia Oy.

Ilmoita asiavirheestä