Hyvinvointi

Huskytarhan elämää

Koiratarhalla arkirutiinit pyörivät päivästä toiseen koronasta huolimatta, mutta huoli on suuri mitä tuleva talvi tuo tullessaan.

Joka aamu kello 7 käynnistyvät koiravaljakko-oppaiden työt Husky & Co:n huskytarhalla. Hoitoa odottavat Alaskan- ja siperianhuskeista koostuva 250 koiran kokoonpano, jotka tervehtivät aamuhaukulla ja tuijottavat erivärisillä nappisilmillään tuttuja hoitajiaan.

Omissa tarhoissaan ovat isommat ja pienemmät pennut, sekä ei aivan aikuisikää saavuttaneet teinikoirat. Jokainen kaivaten ihmiskosketusta ja hoivaa päivittäin. Pakkasyö on jäädyttänyt vesiämpärit ja yli 250 koiran kakkakekäleet odottavat toimenpiteitä. On aika ryhtyä töihin.

Koirien hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että ne pääsevät juoksemaan. Liikunnalla energiset koirat pysyvät rauhallisempina ja kuntoa saadaan ylläpidettyä. Huskytreenit aloitetaan tavallisesti heti ilmojen viilennettyä syyskuun lopulla, kesällä vetäminen on rekikoirille liian kuumaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kun maa peittyy ensimmäisen kerran kuuraan, niin tarhan väki jo tiedostaa, että kohta aloitetaan treenit. Herkässä on koko koiralauman riehaantuminen, kun oppaiden pienimmätkin liikkeet tulkitaan merkkinä, että kohta pääsee valjaisiin ja mönkijän eteen vetohommiin.

Turvallisuus ennen kaikkea

Juosta täytyy, se on huskykoirien työtä ja hupia. Oppaille treenaukset ja valjakkoajelut ovat myös mieluista puuhaa. Turvallisuus on toiminnassa hiottua ja pitkään harjoiteltua. Reittien turvallisuuteen ja lanaukseen panostetaan, ja ryhmäkoosta riippuen retkillä on aina tarvittava määrä oppaita ohjaamassa ja huolehtimassa.

Tulevaksi talveksi on luonnollisesti mietitty myös korona-ohjeistuksia. Ryhmäkoot pidetään pieninä, asiakaskuljetuksissa pidetään maskeja, huskyreki jaetaan vain oman seurueen kesken, ja varusteita ja pukutiloja desinfioidaan päivittäin. Jokainen retki pyritään toteuttamaan siten, että asiakkaille kokemus olisi parasta mitä ikinä ovat kokeneet!

Huskysafarilla ohjataan valjakoita itse

Kun lumi saapuu maahan, vaihtuu mönkijä rekeen. Huskysafarilla ajetaan valjakoilla itse, toinen istuu reessä ja toinen ohjaa valjakkoa. Oppaan ohjaama valjakko menee edellä ja asiakkaan ohjaama valjakko seuraa. Puolivälissä on vaihto, jotta kaikki pääsevät kokemaan valjakoilla ajoa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ohjatessa pääsee käyttämään omaa vartaloaan, saa potkia vauhtia, saa jarrutella. Johtajakoirat kulkevat valjakoissa etummaisena, ja muut karvakuonot seuraavat parijonossa perässä. Aina ennen ajoon lähtöä asiakkaat saavat opastusta valjakolla ajosta.

Lähtövalmisteluissa koirat osoittavat innostustaan haukkumalla, ja parin tusinan koiran tuottama meteli voi olla melkoinen. Mutta heti, kun valjakko lähtee liikkeelle haukunta loppuu kuin taikaiskusta ja vaihtuu tasaiseen läähätykseen.

365 päivää tarhatyötä

Monelle kotimaiselle matkailijalle huskyrekiajelut ovat täysin uutta. Moni on niistä kuullut ja kenties ollut kiinnostunutkin, mutta hinta on tullut vastaan. Hinnoille on syynsä. Koiria pitää hoitaa ympäri vuoden, ja koko vuoden palkat, ruoat, verot, eläinlääkäri-, toimisto- ja kiinteistökulut maksetaan talven myyntituloilla.

Safareihin liittyy myös paljon esivalmistelu- ja jälkitöitä, joita ei huomaa ellei ymmärrä alaa. Lapissa etenkin on noussut paljon keskustelua matkailupalveluihin liittyvästä hinnoittelusta ja tuotteiden läpinäkyvyydestä, ja ehkä on hyväkin, että avataan keskustelua mistä palasista tuotteiden hinnat oikein muodostuvat.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kotimaisten matkailijoiden tuki tärkeää

Huskykoirat ovat alansa äärettömiä ammattilaisia ja haluavat päästä töihin valjakoita vetämään. Ne haluavat olla liikkessä. Mutta ne ovat myös erittäin sydämellisiä, ihmisystävällisiä, luottavaisia. Lapin koiravaljakkoyrittäjien toive on, että suomalaiset lähtisivät tänä talvena joukolla valjakkoajelulle. Safarilla koirat pääsevät juoksemaan ja samalla osallistujat oppivat paljon uutta huskykoirien elämästä. Tärkeä osa elämystä on myös tutustuminen koiratarhaan ja pentuihin. Husky & Co tarjoaa huskysafareita päivittäin ja safareita löytyy parin tunnin ohjelmasta, pidempään neljän tunnin ohjelmaan lounaalla. Uutuutena tälle talvelle ovat perheliput, sekä tarjoushintaiset Husky-Perjantait, jolloin safarin hinta on vain 85 euroa (norm. 155e)!

Husky & Co on järjestänyt kokemuksia ja elämyksiä Lapin kävijöille jo vuodesta 1995. Lisätietoja toiminnasta saat ottamalla yhteyttä husky@huskyco.fi

Ilmoita asiavirheestä