Paikallisuutiset

Eletään Lapissa: Nuorgam

Nuorgam on Suomen ja samalla koko EU:n pohjoisin kylä. Se sijaitsee Utsjoen kunnassa 500 kilometriä napapiirin pohjoispuolella, Tenojoen rannalla ja aivan Norjan rajan tuntumassa.

Nuorgam on perinteinen jokisaamelaiskylä ja suomen lisäksi siellä puhutaan norjaa ja saamea. Kylässä asuu noin 150 asukasta, joista suurin osa saa elantonsa luontaistaloudesta, matkailusta ja rajakaupasta. Monet käyvät myös töissä Norjan puolella.

Norjan rajan läheisyydestä johtuen Nuorgamissa on asukasmäärään nähden runsaasti palveluita. Kylässä on muun muassa kaksi ruokakauppaa, Alko, kaksi rautakauppaa, autokorjaamo, jonka tiloissa sijaitsee lääkekaappi, polttoaineautomaatti sekä luonnontuotemyymälöitä, joista voi ostaa paikallista lohta ja poroa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Nuorgamin ohitse virtaava Teno on yksi Euroopan parhaista lohijoista ja Nuorgamista 10 kilometriä ylävirtaan sijaitseva Alaköngäs on erityisen kuuluisa punalihaisesta saalistaan. Talvella sisämaan tunturijärvet houkuttelevat kalastajia rautupilkille.

Nuorgamissa toimii Suomen pohjoisin alakoulu sekä perhepäiväkoti. Alakoulussa on tällä hetkellä 15 oppilasta, joista kaksi opiskelee saameksi. Syksyisin osa oppilaista käy koulua Skallovaaran erotusaidalla, missä poromiesperheet asuvat poroerotusaikaan useiden viikkojen ajan.

Yläaste ja lukio sijaitsevat 45 kilometrin päässä Utsjoen kirkonkylällä, missä sijaitsevat myös muut kunnalliset palvelut. Lähin pankkiautomaatti on 170 kilometrin päässä Inarissa. Kolmen viikon välein Nuorgamissa kiertää Utsjoen kunnan sekä norjalaisten Porsangerin ja Kaarasjoen kuntien yhteinen kirjastoauto.

Välimatkoja

Nuorgam – Utsjoki 45 km

Nuorgam – Ivalo 207 km

Nuorgam – Saariselkä 239 km

Nuorgam – Rovaniemi 490 km

Nuorgam – Helsinki 1305 km

Ilmoita asiavirheestä