Saariselän löytäjä syntyi 100 vuotta sitten

"Pikkuisen punastellen vihjaisen vielä Lappiin lähtijöille: – Vessapaperia pienoinen tukku vasempaan takataskuun. Onhan tunturinrinteen pensaikossa tietenkin jäkälää ja sammalta, mutta…”

Näin ohjeistaa kirjailija Kullervo Kemppinen lukijoitaan Lumikuru-kirjansa sivuilla. Tuo pieni ohje on taattua Kemppistä, pieni huumorinpilke siellä aina vilahtaa, kun hän antaa Lumikuru-kirjassa ohjeita aloittaville retkeilijöille. Välillä Kemppinen antaa ohjeita isällisessä sävyssä ja kirjoitustyyli on hieman, miten tuon nyt sanoisi, innostuneen partiopoikamainen, mutta mitäpä sekään haittaa näin 2000-luvulla, pahassa maailmassa.

Kun Kemppisen Lumikuru-kirja ilmestyi vuonna 1958, sai hän elämänikäisen tittelin "Saariselän löytäjä". Itse hän ei tittelillään mitenkään rehvastellut, vaan muistutti, että tokihan Saariselkä oli maantieteellisesti löydetty ajat sitten ja olihan siitä kirjoitettukin, kunnia kuului myös Samuli Paulaharjun Sompio-kirjalle . Sillä tavalla hän kuitenkin myönsi olevansa Saariselän löytäjä, että retkeilijöiden tietoisuuteen Saariselkä nousi räjähdysmäisesti sen jälkeen kun Lumikuru oli ilmestynyt.

Kullervo Kemppisen poika, kirjailija-lakimies Jukka Kemppinen nosti tänä vuonna blogissaan esille sen seikan, että Saariselällä ei Kullervo Kemppisen nimi taikka perintö tule esille oikeastaan mitenkään.

Kun retkeily on nyt korona-aikana noussut suureen arvoon ja Saariselän löytäjän syntymisestä tulee tänä vuonna 100 vuotta täyteen, niin poika Kemppinen pohti, voisiko Urho Kekkosen Kansallispuisto tai Metsähallitus ottaa miettiäkseen, josko retkeilyinnostuksen aloittelijalle voitaisiin nimetä jokin pikku reitti tai sitten jompikumpi niistä metrin kokoisista lammikoista, joista vesi virtaa sekä Luton kautta Jäämereen että Luiroa Pohjanlahteen. Hän mainitsi samalla, että hautakivenä Saariselän löytäjällä on kivi Sokostilta , paikasta jossa vesien suunta vaihtuu parin sadan metrin matkalla pohjoiseen ja etelään.

Jukka Kemppisen esitystä kannattaa miettiä. Mitään Saariselän kadun nimeä tuskin kannattaa Kullervo Kemppisen nimellä kunnioittaa, sillä eihän hänen Saariselkänsä ollut Saariselän matkailukylä. Hänen Saariselkänsä olivat erämaat ja tunturit ja Saariselän kylä oli korkeintaan välttämätön yöpymispaikka vaellusretkelle mennessä, tai sieltä pois tullessa, jos piti odottaa yön yli etelään menevää postiautoa. Kullervo Kemppisen historiallinen valokuva-aarteisto Saariselältä on laaja - ehkä sitä jonain päivänä katsellaan vaikka Camera Borealis-tapahtumassa.

Tietenkin voi hieman hymyilyttää, että UK-puiston sisällä olisi nimetty paikka Kullervo Kemppisen mukaan. Kemppinenhän ei kuulunut Kekkosen ystäviin ja jossain määrin hän kuului jopa presidentin arvostelijoihin. Kemppinen muisti myös piikitellä presidenttiä siitä, että hän hiihtää seurueessa ja hänelle tehdään valmiit ladut nokan alle, kun Kemppinen työntyi aina erämaahan yksin ja umpiseen . Totta kyllä, että Kekkosen presidenttivuosina näin tehtiin, mutta olihan hän ennen presidentiksi tuloaan hiihtänyt ja kulkenut paljonkin omin päin Kainuun ja Lapin maisemissa ja nukkunut yksin eräkämpissä halko päänalusena.

Kullervo Kemppisen Lumikuru ja toki muutkin kirjat ovat kestäneet aikaa, joten ei Kemppisen tuotanto ole vanhentunut. Toki kun Lumikurua lukee, niin kannattaa muistaa, että kirja on kirjoitettu reilut 60 vuotta sitten, joten jotkut vinkit eräkamppeista ja retkiruuista kaipaavat ehkä päivitystä.

Yksi ohje Lumikurusta nousee ylitse muiden: aina ei tarvitse olla aivan tarkasti kartalla. Kemppinen on sitä mieltä, että pitää antaa luonnon ja maisemien viedä. Nykyään se on vaikeaa, kun retkeilijällä on matkassaan tarkat maastokartat ja gps:llä varustet tu älypuhelin.

Lumikuru ilmestyi aikana, jolloin Saariselkä oli vain Saariselkää, ei ollut mitään UK-puistoa . On pakko sanoa, että Kemppinen sai retkeillä Saariselällä aikana, jolloin se antoi kulkijalle eniten. Se oli asumaton, tietön sekä yhtenäinen erämaa-alue. Luirojärven rannalta ei löytynyt yhtä ainoaa mönkijänjälkeä, nythän siellä tiukimpien pitkän linjan retkeilijöiden mielestä on kokonainen mönkijätieverkosto pilaamassa järven tunnelmaa. Mutta puisto ja sen huolto ovat välttämätön paha - ilman puistoahan alueet metsät olisi hakattu ja siellä kulkisi metsäautotieverkosto.

Vanhentunut ei ole myöskään Kemppisen näkemys siitä, mistä oikean Lapin löytää:

" Ei! Lappia ei ole se, minkä maantienvarresta löytää. Lappia, lumoavaa, tarunhohtoista ja sadunsiintoista erämaata on yksin tuntureissa, kuruissa, kesyttämättöminä pauhaavissa koskissa ja villisti ryöppyävissä virroissa. Sitä ei näytetä kenellekään ilmaiseksi auton ikkunasta, vaan sen luokse on taivallettava vaivojen ja vastuksien, uuvuttavan vaelluksen tietä."