Ihmiset

ELETÄÄN LAPISSA "Eiköhän me pysytä elinvoimaisina..."

Pedar Järvensivu uskoo kotiseutunsa tulevaisuuteen

"Ei ole ikinä päässyt tulemaan sellainen olo, että täältä haluaisin pois." Näin vakuuttaa utsjokelainen 22 -vuotias Pedar Järvensivu, joka nyt on kuitenkin kokeillut etelän opiskelijaelämää jo muutaman vuoden. Lukioon asti voi Utsjoella opiskella, mutta pakko sieltä on pois lähteä, jos ammatin itselleen haluaa. Aina voi kuitenki tulla takaisin, ja kuten joku viisas sanoi, että tuntuu siltä kuin ei olisi koskaan lähtenytkään.

Pedar on käynyt syntymässä Kirkkoniemessä, mutta asunut koko ikänsä Utsjoella. Perheeseen kuului isä, äiti ja kahdeksan lasta. Hänellä on kolme nuorempaa sisarusta, jotka edelleen asuvat äidin kanssa Jorbajärvellä ja neljä vanhempaa, jotka ovat jo omillaan. Pedar asuu isänsä kanssa Mantojärven rannalla lapsuudenkodissaan, aina kun Utsjoella on.

– Isä on jo 82 -vuotias. On mukava olla häntä auttelemassa tässä, hän sanoo ja toivoo, että ehtisi isän kanssa vielä joskus lohestamaan. Nythän lohta ei meidän joissa saa syödäkseen pyytää, harmittelee Pedar

– Kunhan rajoitukset ovat yhdenvertaisia ja tarkoituksenmukaisia, niin tämä on ihan ookoo, vaikka onkin vaikeaa, kun ei pääse joelle. En ole jaksanut alkaa analysoimaan koko asiaa, tästä on niin monenlaisia selvityksiä, hän huokaa.

Pedar ei ole huolissaan pelkästään lohestyksesta, vaan myös perinnekalastusmuotojen ja paikallisen lohenkalastuskulttuurin säilymisestä, jos kielto kestää monta vuotta. Vapapyynti tulisi hänen mukaansa sallia, vaikka sitten tiukempienkin rajoitusten kanssa. Tunturijärville pääsee edelleen kalaan, vaikka saaliit ovatkin toisenlaiset, harjusta, siikaa, rautua ja ahventa. Arvokaloja, jotka eivät kuitenkaan korvaa Tenon lohestusta.

Kyllä hän joellekin pääsee, mutta vain öisin. Salakalastuksesta ei ole kyse, vaan yliopiston tutkimuspyynnistä, missä hän on myöhemmin syksyllä mukana.

Tyttöystävän mukana Turkuun

Pedar muutti pari vuotta sitten tyttöystävänsä Innan perässä Turkuun ja aloitti opiskelut Turun Ammattikorkeakoulussa. Rakennushommat olivat tuttuja jo entuudestaa, joten hän valitsi rakennusmestarin opinnot. Opiskelua on nyt takana kaksi vuotta ja edessä pitkä harjoittelu, josta hän ei ole ihan varma, missä sen tekisi. Yksi vaihtoehto on Heinola, mutta mitään ratkaisuja ei ole vielä tehty. Koulua olisi vielä ensi kevääseen. Kotiseutu olisi tietysti ykkösvaihtoehto, mutta kuten hän sanoi diplomaattisesti, "neuvottelut ovat vielä kesken".

Hyvin monen utsjokisen tapaan Pedarkin viihtyy luonnossa, jossa tärkeää on muukin kuin kalastaminen. Hän liikkuu mielellään ja harrastaa myös salibandya sekä käy kuntosalilla.

– Kavereista suurin osa on jäänyt tänne poromiehiksi, Pedar kertoo ja arvelee, että nekin, jotka ovat lähteneet muualle, taitavat tulla takaisin. Hän kertoo kaverista, joka oli saanut työpaikan Oulusta, mutta otti lopputilin tullakseen Utsjoelle takaisin.

Norjan puoli ei ole Pedarille niin tärkeä kuin se monelle Pohjois-Lappilaiselle on, mutta pitäähän merta käydä katsomassa aina joskus, nykyisin vähemmän kuin aikaisemmin. Utsjoelta lähimpään meren rantaan, Varangin vuonon pohjukkaan on matkaa vajaat 80 kilometriä. Kun Pedar oli vielä koulussa, kävivät Utsjokisuun saamenkieliset luokat Norjan puolella Sirman koulussa kerran viikossa.

Mitä Utsjoelta puuttuu?

Utsjoella asuvat ovat yleensäkn kaikin puolin tyytyväisiä asuinpaikkaansa ja elinympäristöönsä ja mikä on ollessa. Alue on Pohjois-Suomen kauneimpia tuntureineen ja jokineen, oli sitten kesä tai talvi.

– En minä tänne ole oikein osannut mitään lisää toivoa, hänkin sanoo. Isä otti hänet mukaansa kaikenlaisiin tekemisiin jo, kun hän oli pikkupoika, joten oppi on monenlaisista asioista siirtynyt hänelle ja vapaa-ajaksi riittää tekemistä. Yhden asian Pedar mainitsee, kun vähän innokkaammin perään puutteita.

– Jokin sosiaalinen isompi tapahtuma olisi hieno, jonkinlaiset festarit tai markkinat vois olla jotakin tai vaikka lohikuninkuuskisat, hän naurahtaa.

Hyvin silmiä avaavaa

Jäi nyt Pedar etelään tai ei, myöntää hän, että siellä asuminen on ollut hyvin monella tapaa silmiä avaavaa ja kotia Utsjoella osaa arvostaa vieläkin enemmän.

–Ihminen on sopeutuvainen, meni hän minne tahansa. Uusia kavereita löytyy aina ja enhän minä ole siellä yksin, hän muistuttaa. Utsjoki ja koti siellä on kuitenkin se tärkein paikka maailmassa. Tältä tuntuu, kun Pedarin jutustelua kuuntelee.

Kotipaikkakuntansa tulevaisuutta hän katselee hyvin positiivisella mielellä.

– Eiköhän me pysytä elinvoimaisina ja kehitytäkin, hän arvelee.

– En minä osaa stressata oikein mitään. Olen tottunut siihen, että asiat menee niin kuin ne menee, ei niihin aina voi itse vaikuttaa, hän sanoo viisaasti.

Tästä pitäisi jaksaa vanhemmankin ihmisen itseään jatkuvasti muistuttaa.

Leena Klemi-Lohiniva