Hyvinvointi

Päivämukin

Nousu Pyhä-Nattaselle palkitsee huikeilla näkymillä

Saariselän Sanomien Päivämukin-juttusarjassa esitellään retkikohteita, joissa voi helposti käväistä päivämukin eli takaisin parkkipaikalla ollaan vielä saman päivän aikana. Tällä kertaa tutustutaan Sompion luonnonpuiston länsiosassa sijaitsevaan Pyhä-Nattasen ympyräreittiin, jonka lähtöpisteeseen ajaa Vuotsosta vain viitisentoista minuuttia.

Hieman alle 180 neliökilometrin laajuinen Sompion luonnonpuisto perustettiin vuonna 1956, jotta alueelle tyypillinen metsä-, tunturi- ja suoluonto säilyisi koskemattomana. Puiston alueella liikkuminen on sallittua vain merkityillä reiteillä, mutta ne tarjoavat silti hienon mahdollisuuden tutustua Sompion luontoon ja hienoihin maisemiin.

Päiväretkikohteeksi mainiosti soveltuvaa Pyhä-Nattasen reittiä voi pidentää seitsemän kilometrin mittaiseksi rengasreitiksi, tai valita helpomman vaihtoehdon ja kiivetä parin kilometrin mittaisen nousun suoraan Pyhä-Nattasen huipulla sijaitsevalle entiselle palovartijanmajalle.

Retkeä suunnittelevien kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että verrattain lyhyestä pituudestaan huolimatta molemmat reitit sisältävät vaativia osuuksia, joten vaellusreitti ei sovellu huonokuntoisille tai liikuntarajoitteisille.

Sompion luonnonpuiston retkeilyreitit lähtevät Sompiojärventien varresta, jonne käännytään Vuotson majojen kohdalta. Risteyksessä on luonnonpuistoon opastava tienviitta.

Nousu Pyhä-Nattaselle

Noin kahdeksan kilometrin ajomatkan jälkeen vastaan tulee rengasreitin ensimmäinen lähtöpiste. Kohtaa merkkaa Sompion luonnonpuiston infotaulu. Jos tiellä jatkaa vielä muutaman kilometrin verran eteenpäin, saapuu toiselle mahdolliselle lähtöpisteelle. Tässä kohtaa tietä on oikealla puolella puinen kyltti, joka osoittaa Pyhä-Nattasen reitille. Metsähallitus laajensi pysäköintipaikkoja rengasreitin molemmissa päissä viime kesänä. Alkukesästä rakennetaan myös kuivakäymälä rengasreitin alkuun, minkä lisäksi Metsähallitus uusii opasteita Pyhä-Nattasen rengaspolun molempiin päihin, Sompiojärvelle sekä Ruijanpolun alkuun.

Vihreillä tolpilla merkitty, noin kahden kilometrin mittainen reitti vie patikoijan Pyhä-Nattasen huipulle. Alku on helppokulkuista nousua pitkospuita pitkin. Pitkospuiden loputtua polku erottuu maastosta selkeästi, mutta polun pohja on kivinen ja juurakkoinen. Märällä säällä kulkiessa kannattaa muistaa, että puunjuuret ovat todella liukkaita.

Reitin alkuosa kulkee puurajan alapuolella ja näkymiä rajoittaa ympäröivä sekametsä. Ylemmäs noustessa havupuut jäävät taakse, kunnes vallalle pääsee tunturikoivu. Kuitenkin jo hyvissä ajoin ennen huippua maisemat alkavat avautumaan ja paljastavat huikeat näkymät etelän suuntaan Sompiojärvelle sekä sen takana levittäytyvälle Lokan tekojärvelle. Kiikareiden avulla voi nähdä tarkemmin tekojärven alta säästyneet Mutenian kylän rakennukset.

Hieman ennen huippua reitti yhdyttää aikaisemmalta pysäköintipaikalta ja Naliojan laavulta tulevan reitin. Maasto muuttuu kivikkoiseksi, mutta nousu ei kuitenkaan ole kovin jyrkkä.

Pyhä-Nattasen huipulta aukeavat maisemat ovat huikeat ja palkitsevat moninkertaisesti kiipeilyn vaivat. 360 asteen näköalapaikalta voi nähdä koillisessa muut Nattaset, joista selkeimmin erottuu Terävä-Nattanen nimensä mukaisen terävän huipun ansiosta.

Entinen palovartijanmaja toimii nykyisin päivätupana, missä voi lämmittää kaminan ja syödä eväät tuulelta suojassa. Päivätuvan yhteydestä löytyy kuivakäymälä.

Rengasreitti Pyhä-Nattaselle

Rengasreitille voi lähteä jommastakummasta jo mainitusta lähtöpisteestä. Jos valitaan tiellä ensimmäisenä vastaantuleva pysäköintipaikka, reitti kulkee ensin Nalijokea seuraillen Naliojan laavulle ja nousee sieltä Pyhä-Nattaselle. Matkaa huipulle kertyy hieman alle neljä kilometriä ja nousu tunturiin on jyrkkä ja kivikkoinen. Reitti on siis melko vaativa.

Huipulta rengasreitti laskeutuu kahden kilometrin mittaisen reitin alas jälkimmäiselle parkkipaikalle. Loppuosa reitistä kävellään tietä seuraillen takaisin reitin alkupisteelle. Noin seitsemän kilometrin mittaisen rengasreitin voi halutessaan kulkea myös vastapäivään, mutta silloin joutuu laskeutumaan rinteen jyrkimmän ja vaikeimman osuuden kiipeämisen sijaan.

Palovartijana Pyhä-Nattasella

80-luvun alkuvuosiin asti Metsähallitus palkkasi nuoria kesätöihin palovartioasemille päivystämään metsäpalojen varalta. Myös vuotsolainen Jarmo Pehkonen vietti yhden kesän Nattasilla kiikaroiden.

– Se oli joko kesä -82 tai -83, olin silloin muistaakseni 17-vuotias. Minun jälkeeni siellä oli palovartija vielä yhtenä kesänä, mutta sen jälkeen alettiin tekemään palolentoja lentokoneella, hän muistelee.

Työt alkoivat yleensä juhannuksen tienoilta, kun ensimmäiset metsäpalovaroitukset tulivat voimaan ja kestivät niin kauan kuin kelit sitä vaativat. Jarmo itse muistelee olleensa töissä elokuun puoliväliin ja koulujen alkuun asti.

Ensimmäiset muistot ja mielikuvat palovartijoista ulottuvat kuitenkin vielä kauemmas lapsuuden kesiin, jolloin hän kiikkui usein Nattasille, missä palovartija oli päivystämässä.

– Tuli mieleen, että tuossahan on unelma-ammatti istua kiven päällä ilman paitaa ja kiikaroida, hän nauraa.

Työviikon aikana Jarmo ei yleensä poistunut palovartijan tuvalta muuta kuin vedenhakuun tai joskus kalastamaan. Päivät kuluivat ympäristöä kiikaroidessa.

– Meikäläinenkin on lapsesta asti luonnossa tykännyt olla, joten siellä tuli ympärillä olevaa luontoa tarkkailtua. Karhut ja muut tuli kiikaroitua. Kyllä siinä nuorella miehellä aika kului, ei tullut tylsistymistä, mutta itsensä kanssa piti olla sinut, hän toteaa.

Palovartijan työ vaati hyvää maastontuntemusta sekä kykyä arvioida etäisyyksiä. Jos havaitsi savua, ensin suunta paikannettiin suuntimalevyllä.

– Sen jälkeen etsittiin paikka tuvan seinällä olleesta kartasta ja verrattiin maastonkohtaan, johon suuntimalevy osoitti. Sitten soitettiin toiselle palovartioasemalle, että näkyykö sieltä savu. Jos näkyi, otettiin ristisuuntima, jolla saatiin tietoon tarkka sijainti, Jarmo kuvailee.

Nattasia lähimmät palovartioasemat olivat Sattasvaarassa ja Kumputunturissa Sodankylässä sekä Litmurinvaarassa, Otsamolla ja Sarmitunturissa Inarin kunnan puolella. Tuohon aikaan palovartijan tuvalle kulki puhelinlinja, joten yhteys toiseen palovartijaan saatiin tavallisella lankapuhelimella.

Idän suunnassa näkyi Savukosken Korvatunturille sekä Venäjän puolelle asti. Kesänä, jolloin Jarmo oli palovartijana, Suomen puolella vältyttiin metsäpaloilta, mutta Nattasille asti näkyi savu, kun Venäjän puolella maastoa paloi. Mitään tarkempaa tietoa niistä eivät Suomen puolen palovartijat kuitenkaan koskaan saaneet.

Nattasten palovartijan tupa toimii nykyisin päivätupana ja kohde on retkeilijöiden suosiossa. Kun Jarmo vietti siellä kesän palovartijana, Nattasille kiipesi kesän aikana 400–500 kävijää. Vuonna 1956 perustetussa Sompion luonnonpuistossa oli jo tuolloin tiukat järjestyssäännöt.

– Säännöt ovat tosi yksinkertaiset: suurin piirtein kaikki on kiellettyä. Sompion luonnonpuiston ohjekirjaan riittää A-nelonen, kun vertaa vaikka UKK-puistoon, jolla se on monisivuinen, Jarmo sanoo.