Paikallisuutiset

Palsin Tullin tarinat IXX

Muumiveljekset toivat imuroinnin Ivalojoelle

Muumipeikon ystävät ovat mahdollisesti panneet merkille, että muumitkin kaivoivat kultaa. Ilmiön esikuvaa ei tarvinnut hakea kaukaa. Muumien luojan, kirjailija Tove Janssonin veljet Per Olov (Prolle) ja Lars (Lasse) ehtivät pyöriä Ivalojoella vuodesta 1960 eteenpäin niin kauan kuin kunto kesti.

Prolle oli löytänyt 1958 amerikkalaisesta sukeltajien lehdestä jutun vedenalaisesta imurista, jolla oli huuhdottu Kaliforniassa joen pohjasta kultaa menestyksellä. Kaksi vuotta myöhemmin Prolle lähti veljensä Lassen kanssa kohti Lapin kultamaita.

Se toimii, se antaa...

Ensimmäinen kokeilu imurilaitteella tapahtui Hangasojan Kuivakurun lammessa, johon GTK:n Eetu Savolainen heidät neuvoi muistuttaen, että lammen pohjaan oli moni jo aiemmin yrittänyt päästä siinä onnistumatta. Koe meni kuitenkin pieleen, mutta antoi hyvän käytännön opetuksen. Lammen seisova vesi meni nimittäin hyvin nopeasti sameaksi, eikä siinä nähnyt työskennellä. Laitetta tuli siis käyttää virtaavassa vedessä.

Jo seuraavana päivänä alkoi matka Törmäsestä vuokraveneellä kohti Ivalojoen pääuoman kultamaita. Vene kiskottiin läpi monien koskien, mutta suvannoissa saatiin apua imurilaitteen työntövoimasta. Lopulta saavuttiin Sotajoen suuhun, jossa tehtiin ensimmäiset onnistuneet testit Sotajoen Alakosken syvänteestä, josta löytyi lähes 15 gramman hippu.

Yleinen kuvitelma oli, että kulta on pääuoman syvänteissä, mutta käytäntö osoitti hyvin pian, ettei näin ollutkaan. Parhaimmin kultaa löytyi aivan rannan tuntumasta, paikoista, jossa rannoillakin oli kaivettu. Syvimmissä pohjissa ei ollut mitään, vain kiinteä rakoilematon kallio. Se kieli siitä että jääkauden sulamisvedet olivat purkautuneet jäänalaisina hurjalla paineella, joka oli putsannut pohjan penkkoihin.

Toinen omituisuus Ivalojoen pohjassa oli ns. rautasementti. Se on kovettuneen soran kerrostuma, jonka sisällä ja alla ei ole kultaa, mutta esiintymiä oli vaikea pohjasta lukea.

Retkikuntia vuodesta neljällä vuosikymmenellä

Onnistunut ensikokeilu toi mukanaan innostuksen. Retket yleensä suunniteltiin huolella, ja mukaan pyrkijöistä valittiin soveliaimmat. Ne kestivät yleensä 2-4 viikkoa kesän lämpimimpään aikaan. Aluksi niitä tehtiin sattumanvaraisesti eri paikkoihin, sillä oletettiin, että imurointia saattoi harjoittaa jokamiehenoikeudella. Kesällä 1968 mukaan lähti YLE:n filmiryhmä, joka kuvasi porukan touhuja Kolmoskoskella. Kultaa alkoikin löytyä hyvin, ja dokumentti näytettiin teeveessä. Ylitarkastaja Urpo J. Salo otti välittömästi yhteyttä Prolleen, ja kehotti tekemään virallisen valtauksen.

Kolmoskoski osoittautuikin rikkaimmaksi paikaksi ja parhaan kesän saalis siellä oli 524 grammaa. Suurin hippu oli vastaavasti 19,2-grammainen. Valtauksia tehtiin myöhemmin myös Grönholmankosken niskaan, Ruikanmutkaan 80-luvulla ja lopulta uudestaan Kolmoskoskeen vielä 90-luvulla.

Vuosien mittaan tehdyistä varustevirheistä opittiin. Kovin suuria virheet eivät olleet: huomattiin, että suklaa loppui aina ensimmäisenä, joten sen osuutta eväissä lisättiin vuosi vuodelta. Kerran loppui bensiini, mutta sitä saatiin ohi kulkevilta kutturalaisilta gallonan verran lainaksi. Sään todettiin nopeasti kylmenevän, ja veden sen myötä ja mukana alkoi kulkea märkäpukujen ohella myös kylmää kestäviä kuivapukuja.

Pieniä ongelmiakin

Kantapään kautta opittiin, että kunnon sadepäivä saattoi nostaa Ivalojoen vedenpintaa lähes metrin yhden yön aikana. Se tarkoitti yleensä sitä, että soveliammat imuripaikat jäivät syvälle ja että veden kirkkaus sameni huomattavasti. Jouduttiin usein pitämään vapaapäiviä tai hakemaan rannan tuntumasta korvaavia paikkoja.

Heti toisena kesänä 1961 oli vesi jo Kutturasta lähtiessä korkealla. Surmakönkään niskassa todetiin, ettei mukana olleilla veneillä ollut asiaa koskisessa joessa pitemmälle. Surmakönkään rantatörmiä koettiin imuroida sen mitä pystyttiin, mutta tulos jäi vaisuksi.

Vaikka Prolle yritti valita huolella retkikuntien jäseniä, niin mukaan eksyi silti erämaaoloihin täysin soveltumattomia henkilöitä. Lupaukset ja suuret puheet osoittautuivat tosi paikassa palturiksi. Eräskin mies jouduttiin jo kolmantena päivänä kävelyttämään Pahaojalle tienpäähän, hän ei kestänyt jokilaakson karuutta eikä luonnon hiljaisuutta.

Vaikka jokaiselle oli tehty etukäteen selväksi miten saalis jaettiin, niin varsinkin isommista hipuista tuli helposti sanaharkkaa ensikertalaisten kanssa. Yli 10-grammaisia löytyikin vuosien varrella yhteensä 8 kappaletta.

Muumiveljesten valoisat kesät

Lasse joutui lopettamaan imurikesät vuoteen 1980, mutta Prolle oli mukana vielä kesällä 2000 saakka, jolloin retki keskeytyi uutiseen Lars-veljen kuolemasta. Viimeisinä vuosina hänen nivelreumasta kärsivä vaimonsa Saga oli jo hyvin sairas, mutta sukulaiset järjestivät hänelle hoitoa, jotta Prolle pääsisi irrottautumaan rakastamaansa imurointiin. Muun ajan Prolle toimi vaimonsa omaishoitajana.

Prollen mukaan veljekset eivät olleet juurikaan tekemisissä toistensa kanssa ennen kuin imurointi-idea keksittiin. Yhteenkuuluvuuden tunne erämaassa oli voimakas ja karkotti kuuden vuoden ikäeron. Molemmat kokivat sen parhaaksi asiaksi imurikesien valoisina kesäpäivinä. Laitteet suunniteltiin ja koeajettiin yhdessä. He käyttivät vain vedenalaista imuria, josta Prolle tunnusti avoimesti sen päästävän osan hienokullasta karkuun.

– Olimme kuitenkin ahkeria työmiehiä ja kaiketi aidosti kultakuumeen kourissa. Yritimme olla vedessä niin pitkään kuin mahdollista, totesi Prolle 1989 Ruikanmutkassa, jolloin ikä oli jo alkanut karsia vedessäoloa. Silti hän löysi keskeltä koskea yli 10-grammaisen.

Sisarensa Toven luomien muumihahmojen läsnäolo oli myös selvää. Veljeksille oli äärettömän tärkeätä, että jäljet veden alla katosivat jo seuraavaan kevättulvaan ja siksi he kutsuivat työtään oikeaksi muumimeiningiksi. Vuosien mittaan mukaan varttui myös heidän jälkeläisiään kahdessa polvessa.

Prollen ystävällisyys oli merkittävää. Koska yhä useampi sukeltamisen harrastaja halusi kokeilla imurointia, niin Prolle perusti Helsinkiin Kulta- ja Mineraaliklubin, joka päätti toimintansa vasta viime vuonna.

Prolle jakoi auliisti tietoa rakastamastaan harrastuksesta kaikille uteliaille. 1980-luvun puolivälin jälkeen syntyikin oikea imurointibuumi Ivalojoelle. Mukaan tuli ensin ylivieskalainen Lasse Koski , jonka luoma porukka huuhtoo Ivalojoella vieläkin. Jonkin aikaa imuroivat pääuomassa myös mm. Michael Silen, Timo Martikainen sekä Jouko ja Tapio Koski . Sotajoella varhaisin imuroija oli Jouko Ritari , joka löysikin Papinhaminan alapuolisista vesistä vuosien mittaan runsaasti kultaa.

Lasse Jansson toimi vuosien 1959-75 välisenä aikana Muumien pääpiirtäjänä. Prolle puolestaan harjoitti sukeltamisen ohella valokuvausta. Hän piti vielä 90-vuotispäivänsä kunniaksi valokuvanäyttelyn Helsingissä. Prolle kuoli 2019 98-vuotiaana. Hän oli Lapin Kullankaivajainliiton kunniajäsen.