Paikallisuutiset
Maailmanlaajuinen halaus Saariselältä
Pirjo Karvosen ja Juha Isak Koiviston omistama yritys Desing Center julkaisi lokakuussa Hug The World-hyväntekeväisyyskampanjansa. Design Center on tullut tunnetuksi Pirjo Karvosen suunnittelemista ja miehensä kanssa tekemistä Haliviitoista.
Patentoitu Haliviitta aktivoi lämpöön ja läheisyyteen, ottamaan ja antamaan halauksen. Se on siis terveysvaikutteinen hyvän mielen tuoja. Samalla vaate leikittelee kantajansa muodoilla ja on armollinen. Haliviitta voi olla muutakin kuin pelkkä kaunis lämmike.
Kiitollisen ele
Jokaisesta ArcticQueenin myydystä Haliviitasta lahjoitetaan 20 % YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenin naisten yrittäjyysohjelman tukemiseen.
– Haliviitta toi niin paljon iloa ihmisille ja meille itsellemme täällä liikkeessä, että kypsyi ajatus, että iloa pitää jakaa yhä enemmän. Ja oli niin kiitollinen olo, että halusimme jakaa heille, jotka tarvitsevat mahdollisuuksia, kertovat Pirjo Karvonen ja Juha Isak Koivisto Design Centeristä.
– Yrittäjinä tiedämme hyvin kuinka paljon vertaistuki ja pienikin apua auttaa jaksamaan. Lisäksi UN Womenilla on sekä Suomessa että kansainvälisesti toimintaa.
Tärkeää myös asiakkaalle
Tämä on osoitus siitä, kuinka pieni yrityskin voi olla mukana isoissa asioissa. Jokainen voi omalta osaltaan tehdä jotain. Yrittäjät ovat huomanneet, että lahjoitus on merkittävää sekä itselle, että asiakkaille, jotka ostavat haliviittoja.
– Ja pienistä puroista syntyy yhdessä jotain merkittävää. Tärkeää on myös se, että avustuskohteen kokee tärkeäksi ja että se merkitsee jotain myös itselle. Silloin siinä on tuplavoimat!
Design Centerin hyväntekeväisyyskampanja kestää vuoden.