Lammaspaimenessa Kaapin Jounin kentällä

Metsähallituksen järjestämät lammas- ja lehmipaimenviikot kasvattavat suosiotaan. Erityisesti tulijoita olisi Lapissa sijaitseviin kohteisiin Utsjoelle ja Lemmenjoelle. Kaisa Hörkkö oli yksi niistä, joita arpaonni suosi. Hän sai viettää viikon Kaapin Jounin kentällä Lemmenjoella lammaspaimenessa.

Jopa hieman sateisena ja harmaana elokuun aamuna Kaapin Jounin tila Sotkajärven rantatörmällä tekee vaikutuksen. Rantaan viettävä vehreä nurmikko ja heti pihamaan takaa alkava luonnontilainen mäntymetsä luovat upeat puitteet vanhalle saamelaistilalle.

Alhaalta venelaiturilta johtaa polku ylös talolle. Polku ohittaa aitan, josta ensimmäinen utelias lammas tulee kurkkaamaan kulkijaa. Ylhäältä talolta avautuu näkymä Lemmenjoelle, jonka takana nousee Joenkielisen huippu.

Kaisa Hörkölle tämä on jo toinen kesä Kaapin Jounin kentällä. Hänelle tämä oli ehdoton ykköskohde, kun hän haki lammaspaimenviikolle.

– Ensimmäisen kerran olin täällä kaksi vuotta sitten melkein samaan aikaan kesästä. Kun tuli ilmoitus, että olin päässyt Kaapin Jounin paikkaan, ensimmäinen ajatus oli, että se on virhe. Koska hakijoita oli niin paljon, en uskonut, että tänne voisi päästä.

Erityisesti häntä kiehtoo paikassa sen syrjäinen sijainti ja ympärillä avautuvan Lemmenjoen kansallispuiston hienot retkeilymaastot.

Lampaiden kesätyö

Kaisalla on kaitsettavanaan kahdeksan suomenlammasta. Ne tulevat Vuotsosta lampuri Sulevi Siepiltä . Lampaat ovat Kaisalle tuttuja jo lapsuudesta, sillä hänen vanhempansa kasvattivat niitä aikoinaan.

Viikon loppupuolella lampaiden luonteet ovat tulleet jo Kaisalle tutuiksi.

– Pari niistä tulee mielellään lähelle ja yksi on niin arka, ettei sitä ole päässyt rapsuttamaan. Vanhin ja isoin uuhi Lilja on selvästi pomo, jota kaikki seuraavat. Kamu taas on se kaikkein seurallisin.

Heinäkuun lopun ja elokuun alun helteillä lampaat ovat pääasiassa tyytyneet makailemaan varjossa tai sisällä aitassaan. Kelien hieman viilennettyä ne ovat alkaneet liikuskella enemmän, Kaisa kertoo.

Lammaspaimenen tärkein tehtävä on ollut huolehtia siitä, että lampailla riittää puhdasta juomavettä.

– Joka päivä olen myös putsannut niiden kopin sekä kopin ympäristön, missä ne makaavat. Eilen tyhjensin vesiastian kokonaan, pesin sen ja vaihdoin veden.

Lampaat ovat tilalla töissä ”maisemointihommissa”, pitämässä kenttää avoimena. Tuore ruoho riittää niille ruoaksi, vaikka tarjolla on myös kuivapapanoita, joilla lampaita voi halutessaan houkutella rapsuteltaviksi.

Ympäristön tarkkailua

Kaisan lammaspaimenviikolla vallitsi suurimmaksi osaksi helteinen keli. Sen vuoksi hän jätti pidemmät päiväretket tekemättä ja vietti aikaansa lukien ja ympäristöään tarkkaillen. Aika ei ole kuitenkaan käynyt pitkäksi.

– Olen kehitellyt sellaista pientä puuhastelua. Löysin aitasta tuolin, jonka korjasin ja sitten istuin lukemassa tuossa nyppylällä, mihin kävi tuuli. Kiersin gepsin (satelliittinavigaattori) kanssa pihapiirin ja mittasin, minkä kokoinen se on. Puitakin pilkoin enemmän kuin olin itse käyttänyt, vaikkakin tuntui, että siitä lähti niin kauhean kova ääni, Kaisa nauraa.

Talon päätyikkunasta näkee suoraan joelle. Liikennettä ei ole ollut paljon, vain joitakin melojia ja soutajia vuoroveneiden lisäksi. Kaapin Jounin tilalle voi kuka tahansa tulla tutustumaan, mutta Kaisan mukaan kävijöitä on ollut vain muutamia.

Talo itsessään on vuokramökki. Siellä on sähköt, puulämmitys ja astioita ruoanlaittoon. Petivaatteet Kaisa toi mukanaan, samoin hyttysverkot ikkunoihin.

– Halusin nukkua ikkunat auki ja muistin, ettei täällä ollut hyttysverkkoja. Lampaiden vuoksi täällä on paljon kärpäsiä, joten ripustin oven eteen lakanan, jotta sekin voisi olla auki. Sääskiä ei ole näkynyt.

Tänä vuonna Kaisa saapui omalla autollaan ja toi mukanaan kuivamuonaa koko viikon tarpeiksi. Tuoretta ruokaa ja vaihtelua hän on saanut hilloista, jotka kypsyivät parahiksi.

Loppuviikosta päivät alkavat jo sulautua toisiinsa ja on hankala muistaa, mitä minäkin päivänä on tullut tehtyä.

– Välillä täytyy tarkistaa puhelimesta, kuinka kauan on aikaa lauantaihin ja vaihtopäivään.

Yksin vaan ei yksinäinen

Lapsena Kaisa kävi vanhempien kanssa monena kesänä Lapissa vaeltamassa.

– Tarina kertoo, että olen oppinut kävelemään Lapissa, koska mättäikössä ei voinut kontata.

Vuonna 2006 Kaisa vietti kolme kuukautta yksin vaeltaen ympäri Lappia. Kilometrejä kertyi yhteensä tuhatkunta. Reissun aikana Kaisan aviomies kävi pohjoisessa kaksi kertaa tuomassa lisää ruokaa ja tarvikkeita. Hän oli myös varannut noille kerroille pariksi yöksi Metsähallituksen vuokrakämpät, joissa Kaisa pääsi saunaan ja pyykille. Sen jälkeen hän kyyditsi Kaisan seuraavan etapin alkupisteelle, mistä Kaisa jatkoi matkaansa yksin. Vasta viimeisellä viikolla he tapasivat Kemihaarassa Peskihaaran autioituvalla, mistä jatkoivat viikon verran vaellusta yhdessä.

Kaisa kertoo, että yksinolo auttaa häntä lataamaan akkuja talvea varten. Siksi hän pyrkii joka kesä lähtemään vaellukselle.

– Arvostan omaa rauhaa. Kaipaan hiljaisuutta, vaikka asunkin maalla ja pystyn helposti tekemään parin tunnin lenkin, jolloin ei näe muita ihmisiä. Nytkin kysyin kyllä mieheltäni moneen kertaan, olisiko hän lähtenyt mukaan tänne, mutta ei hän oikein innostunut.

Kotona odottaa myös kaksi skotlanninhirvikoiraa, joiden tuominen mukana olisi ollut hankalaa. Yksi syy on se, että lammaspaimenviikon jälkeen Kaisa aikoo jatkaa Lapin lomaansa ja lähteä ainakin viikon mittaiselle vaellukselle. Koirat taas eivät ole tottuneita vaeltajia.

– Ne ovat meillä aina pihassa irti ja narussa kävellessä ne kuitenkin menisivät joka kerta eri puolilta puuta, Kaisa toteaa.

Kotiin Tottijärvelle palaaminen koittaa muutaman viikon kuluttua. Kaisa epäilee, että arkeen palaaminen tulee todennäköisesti vaatimaan jonkin verran totuttelua.

Sitä ennen hän saa kuitenkin nauttia vielä yksinolosta. Kuivaruokaa hän on varannut paimenviikon jälkeiselle vaellukselle reiluksi viikoksi.

– Lähden tästä ensin Heinäjärvelle ja vähän sään ja maaston mukaan siitä sitten eteenpäin.

Lomalla se ei ole aina niin justiinsa.

Heinäkuun lopun ja elokuun alun helteillä lampaat ovat pääasiassa tyytyneet makailemaan varjossa tai sisällä aitassaan. Kelien hieman viilennettyä ne ovat alkaneet liikuskella enemmän.

Lammaspaimennus on perinnemaiseman hoitoa tehokkaimmillaan

Metsähallituksen vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Joel Heino toteaa, että Lappiin haki tänä vuonna niin paljon halukkaita paimenia, että vain harva pääsi haluamaansa kohteeseen.

Yksi syy siihen on se, että Lapissa paimennustiloja on vain kaksi kappaletta, Utsjoella Välimaan jokisaamelaistilalla sekä Lemmenjoella sijaitseva Kaapin Jounin saamelaistila.

Toisekseen Lapin kohteissa paimennuskausi on huomattavasti lyhyempi kuin etelässä, jossa ruokaa riittää lampaille kesäaikaan jopa 16 viikon ajan. Lapissa paimennusta voidaan tehdä vain kahdeksasta kymmeneen viikkoa.

Heinon mukaan paimenviikkojen suosio on kasvanut vuosi vuodelta, samoin kohteiden määrä. Ensimmäiset kohteet valmistuivat Kolille reilu kymmenen vuotta sitten. Tänä vuonna hakukohteita oli jo 12, joissa oli jaossa yhteensä 156 paimenviikkoa.

Paimenet maksavat paimennusviikostaan 400-450 euroa, kohteesta riippuen. Tulot kohdennetaan kyseisen tilan sekä sitä ympäröivän luonnonsuojelualueen hoitoon ja ylläpitoon. Joel Heinon mukaan paimenilta saatu palaute on ollut pelkästään positiivista.

– Ainoa surullinen palaute tulee siitä, kun ei mahdu mukaan. Paimenet valitaan kuitenkin arpomalla ja kaikki ovat samalla lähtöviivalla.

Paimennuskohteiden lampailla on tärkeä tehtävä perinnemaiseman hoidossa: Niiden laidunnus pitää maiseman avoimena ja turvaa elinympäristön joillekin uhanalaisille kasvilajeille.

– On olemassa tiettyjä kasveja, jotka ovat aikojen saatossa sopeutuneet pihalaidunnukseen. Nyt, kun vastaavanlaista elinympäristöä on jäljellä hyvin vähän, nämä kasvilajit ovat uhanalaisia.