Paikallisuutiset

TEEMA: Eletään Lapissa: Kaamanen

Kyläkaupan pitäminen on monipuolista työtä

– Kyläkaupan pitäminen on pitkälti asiakaspalvelua, siinä täytyy osata lukea ihmisiä – kun asiakas tulee liikkeeseen sisälle, niin täytyy katsoa millä tuulella hän on. Sitä näkee heti ilmeestä, että kannattaako tänään alkaa jutulle, vai olla hiiren hiljaa. Tämä pätee siis kyläläisiin, turistit ovat sitten asia erikseen. Heitä minä uskallan kyllä tervehtiä joka kerta, Kaamasen Kotipuodin kauppias Sonja Loponen kertoo.

Loponen on ollut Kaamasen kyläkaupassa kauppiaana yli 10 vuotta. Hän kertoo viihtyvänsä työssään erittäin hyvin.

– Tämä työ on mieleistä, varsinkin silloin, kun saan olla tekemisissä asiakkaiden kanssa. Paperihommat eivät minua liiemmin kiinnosta, mutta nekin täytyy aina kuitenkin tehdä.

Kauppias pitää asiakassuhteitaan erityisen tärkeinä. Kauppaan saa, ja jopa pitää tulla kertomaan jos jokin painaa mieltä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tässä ovensuussa on penkki juuri sitä varten, että siinä voi kyläläiset istua ja kertoa kuulumisia. Se on oikeastaan vähän niin kuin terapeutin tuoli, siinä istuessa saa kertoa minulle ihan mitä vain.

– Kaamanen on pieni kylä, ja kun tänne muuttaa joku uusi ihminen, niin aika suurella todennäköisyydellä minä tulen hänet jossain vaiheessa tapaamaan. Ja kun Kaamaseen joku muuttaa, niin hänet otetaan aina avosylillä vastaan. Kyllä me pidämme tällä perällä yhtä.

”Pottua, maitoa ja aski tupakkaa”

– Kyläläisethän ostavat minulta lähinnä maitoa, pottua, leipää, tupakkaa ja kaljaa, ihan sellaisia perusjuttuja. Meillä on talvisin täällä hieman suppeampi valikoima, kun tämä kauppa palvelee silloin oikeastaan vain kyläläisiä. Kesällä, kun turistit ovat liikkeellä, niin hyllyille tilataan taas enemmän tavaraa tarjolle, Loponen kertoo.

– Ja eihän nämä kyläläiset talvella tarvitse mittään muuta, heillähän on pakastimet täynnä hirven- ja poronlihaa sekä kalaa, Loponen lisää.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Toki nyt talven tullen kaupan valikoimaan tulee hieman sellaisia sesonkituotteita, kuten kynttilöitä ja linnunruokaa. Kylässä on tänä päivänä myös jonkin verran pieniä lapsia, joten joulukalenterit ja pääsiäismunat nousevat luultavasti taas hyllylle, kun niiden aika koittaa.

Loponen kertoo kuuntelevansa tarkalla korvalla asiakkaiden toiveita.

– Minä pyrin aina palvelemaan asiakkaitani mahdollisimman hyvin. Jos esimerkiksi Portin Anneli haluaa jouluksi 10 kilon säkin lanttuja, niin Annelihan sitten saa 10 kilon säkin lanttuja. Ei niiden takia tarvitse Ivaloon asti lähteä.

Loposen mukaan kaamaslaiset käyvät Ivalossa tai Inarissa ostoksilla keskimäärin kerran viikossa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Moni meistä kulkee Ivalossa ostoksilla, mutta on kylässä myös heitä, jotka saavat kaiken tarvitsemansa omasta kyläkaupasta. Minä käyn Ivalossa joka toinen viikko, mitäpä sitä turhaan sen useammin siellä pyörimään.

– Ivaloon on Kaamasesta kuitenkin hiuksen alle 100 kilometriä matkaa, joten pitkä siivu siinä tulee kauppareissulle. Ja jokainen tällä perällä puhuu sitä samaa, Loponen kertoo.

Ilmoita asiavirheestä