Mielipiteet

Ivalon kyläkierros:

Ihminen katoaa, mutta voikukka jää

Ihmiset katoavat, heistä ei jää jäljelle mitään. Rakennuksillakin on aikansa, mutta luonto on sitkeä. Rikkaruohot ja kaikenlaiset kasvit, kuten voikukat, vain jaksavat nostaa päänsä aurinkoa kohti, kun kesä koittaa, vaikka ihmissukupolvet vaihtuvat. Tämä todettiin Ivalon vanhan Emäntäkoulun pihalla Ivalon kyläyhdistyksen järjestämällä kiertoajelulla. Oppaana oli Irja Jefremoff, ja bussi oli väkeä täynnä.

Emäntäkoulun vanhat pellot eivät tietenkään vielä vihertäneet, mutta muutaman viikon päästä on etupihan niitty tuttuun tapaan jo vihreänä. Keskikesän paikkeilla se kasvaa voikukkaa keltaisenaan. Voikukkapelto on sota-ajan muisto. Saksalaisarmeija toi pohjoiseen sellaisen juhtaeläimen kuin muuli. Heinäpaaleja saksalaiset toivat kuormastojensa mukana Keski-Euroopasta. Emäntäkoulun voikukkapellolla kasvaa useita eri voikukkalajeja. Kesästä toiseen muuan saksalainen kasvitieteen professori tuli voikukkapellolle katsomaan, miten voikukat sun muut saksalaisarmeijan jälkeensä jättämät kasvit arktisissa oloissa yhä pärjäävät .

Kiertoajelulla nähtiin eri puolilla Ivalon kylää muun muassa sembramäntyjä ja pihtakuusia. Vilkontiellä vanhat Ivalon oloissa harvinaiset puulajit ovat muistona puutarhuri-taiteilija Yrjö Aholasta eli Irian Ristubardnista . Ivalon Männiköntiellä kasvaa yhä muutamia vanhoja sembramäntyjä koivujen, kuusten ja tavallisten mäntyjen seassa. Jos käyttää mielikuvitusta, voi sielunsa silmin nähdä, että Männikön sembramännyt muodostivat muinoin Korkea-Männikön aikaan hienon sembramäntykujan.

Ivalon kirkon pihassa kummasteltiin mustaa rautaristiä, joka sojottaa aurausviitan ja "muiden tötteröiden" seassa jalkakäytävän reunalla. Ristin paikalla sijaitsi aikoinaan Ivalon rukoushuone. Kiertoajelun osanottajien mielestä risti jää jotenkin unohduksiin. Sitä pohdittiin, eikö rukoushuoneen muistoksi olisi voinut laittaa vaikka sievää aitausta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Petsamo-patsaalla, eli oikeammin Jäämeren kansan evakkotie-patsaalla todettiin, että patsaan laatta, johon on kirjoitettu jokaisen Petsamon alueen kylän nimi, kaipaisi pientä huoltoa. Kylien nimiä on jo vaikea lukea. Irja Jefremoff oli miettiväinen, tutkiessaan laattaa, johon yhdeksi kylän nimeksi on kirjoitettu Moskova. Hän on aina harmitellut sitä, että Petsamon Siidan talvikylä, jonka mukaan koko seutu sai Petsamo-nimen, on nyt patsaassa nimellä Moskova. Ohikulkijat nimesivät kylän, jonka kohdalla Petsamojoki tekee mutkan, vähän leikinomaisesti Moskovaksi, mutta kävikin niin, että nimi alkoi lopulta elää omaa elämäänsä ja päätyi moniin kirjoihinkin .

Luton miesten muistomerkillä tunnelma oli jopa harras, kun Irja luki katkelman Ahti Sällin puheesta, jonka hän piti muistomerkin paljastusjuhlassa. Luton mies Sälli ihmetteli puheessaan, kuinka sotien aikana Petsamon tuntureilla ja Luton erämaissa syntynyt yhteenkuuluvuuden tunne, ei ole vähimmässäkään määrin löystynyt, vaan se tuntuu jopa entisestään lisääntyvän mitä enemmän vuosia vierähtää.

Ahti Sälli toivoi, että muistomerkki olisi paitsi elinikäisen aseveljeyden muistokivi, niin myös rukousten ja toivotusten paikka, niin että tulevat sukupolvet saisivat tätä maata rauhassa asua ja rakentaa. Luton miehet eivät lähteneet sotaan seikkailumielellä, vaan velvollisuudesta isänmaata kohtaan, kun käsky tuli.

Kiertoajelulla vierähti lopulta kaksi ja puoli tuntia, kun kenelläkään ei ollut kiire kotiin. Hyvän oppaan johdolla voi näköjään kehittää kiertoajelun jopa Ivalon kylälle. Uusintakierroshan voisi olla vaikka Inari-viikkojen aikaan.

Ilmoita asiavirheestä