Hyvinvointi

Hellekesä päättyi, syksy alkaa

Ilmatieteenlaitoksen mittaushistorian lämpimin heinäkuu helli niin inarilaisia kuin utsjokisia, matkailijoista puhumattakaan. Lämpötila kohosi Kevolla jopa 32,7 asteen ennätyslukemiin, ja yli 32 asteeseen päästiin muuallakin Inarin Lapissa.

Helle myös riepoi ihmisiä, yöunet kuumuudessa vaativat totuttelua, ja monet valittivat väsymystä. Varsinkin vanhemmalle väelle kuumuus oli rasitus. Myös koirille ja muille eläimille kuumuus aiheutti tuntuvia ongelmia. Hellepäiviä kertyi epävirallisen laskennan mukaan Inari-Utsjoki-alueella heinäkuussa 11-15 ja vielä elokuun alussa yksi, hiukan alueista riippuen. Uimarannoilla oli vilskettä iltayöhön saakka. Alueen pintavesistä mitattiin jopa yli 23 asteen lukemia, tällaiset lukemat lienevät ainutkertaisia.

Lauantain sade lopetti unelmakesän

Viime perjantain ja lauantain välisenä yönä satoi 17 tunnin aikana yli 40 senttiä Inarin kunnan lounaisosissa, ja aamu valkeni sumuisena ja kylmänä. Ivalojoen vesi nousi 12 tunnissa lähes 60 senttiä, mutta kääntyi saman tien laskuun. Tämän viikon keskiviikosta perjantaihin päästään vielä 20 asteen lukemiin, mutta muutoin kesä alkaa olla ohi. Ennusteet viittaavat syksyn alkamiseen, sadetta ja sumuisia päiviä on luvassa jatkossa. Ivalojoen pintavesi oli maanantaiaamuna enää 12,5 astetta. Vesien lämpötila seuraa pienellä viiveellä ilman lämpötiloja. Ennustaminen on toki vaikeata, ja esimerkiksi kotimaiset ennusteet lupaavat kohtalaisen lämmintä loppukuuta, mutta norjalainen yr-säälaitos selvästi koleampaa.

Miten luonto reagoi helteeseen?

Helle itse varsinkaan lyhytkestoisena ei välttämättä vaikuta luonnon tasapainoon. Hellekesä toi kuitenkin myös merkittävää kuivuutta, ja monet vesipaikat metsissä ja tuntureilla kuivuivat. Kanalinnuilta, joilla poikiminen onnistui kohtuullisesti, saattoivat poikaset kuolla yksinkertaisesti janoon, kuten kävi edellisenä kuivana kesänä 2014. Eläinkunnalla on kuitenkin sisimmässään vankka perimätieto miten hankalista oloista selviydytään.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Poikkeuksellisen kuuma ja kuiva kesä on joka tapauksessa haasteellinen kaikille eläimille, myös kasveille. Helteellä saattoi havaita miten moni kasvilaji kukki vain hyvin lyhyen ajan. Sääskille kulunut kesä on ollut vaikea kuivuuden vuoksi, eikä niitä ole lentänyt kuin heinäkuun alussa kohtalaisesti. Moni pistävä sääskilaji on ollut lähes kadoksissa koko kesän.

Tulevaisuuden sää

Kulunut heinäkuu antaa kuitenkin selviä viitteitä siihen mihin suuntaan ilmastonmuutos on säätiloja johtamassa. Jatkossa hellekesät yleistyvät, kuten muutkin sään ääri-ilmiöt. Näitä ääri-ilmiöitä löytyy maapallon eri osista kaiken aikaa.

Myrskyjen, helteiden ja kuivuuksien yhteydessä kannattaa pohtia miten yhteiskuntien vastuu ilmakehän lämpenemisestä saataisiin myös käytännön tasolla vakaammalle pohjalle. Suomen ympäristökeskuksen tutkija Riku Lumiaro toteaa, että ilmastonmuutoksessa kuljetaan tällä hetkellä kaikista sopimuksista huolimatta kauhuskenaariota pitkin. Tämä johtaa vuosisadan loppuun mennessä esimerkiksi Lapissa noin kuuden asteen lämpötilan nousuun.

– Se tarkoittaa sitä, että lunta olisi varmuudella vain joulukuun lopusta helmikuun lopulle, eikä välttämättä koko aikana. Suomeen tulee samanlainen ilmasto kuin Unkarissa on nyt. Valtaosa Lapin kasveista ja eläimistä tulee väistymään, ja tilalle rynnistää uusia lajeja niin nisäkkäiden, kasvien, lintujen kuin hyönteistenkin taholta. Mikään ei tule olemaan kuin ennen, ja tämä toteamus perustuu tutkimukseen, ei huuhaaseen, toteaa Lumiaro.

Tämä johtaa vuosisadan loppuun mennessä esimerkiksi Lapissa noin kuuden asteen lämpötilan nousuun.
Ilmoita asiavirheestä