Paikallisuutiset

Esko Vuorinen sanoitti kappaleen Kutturan partaherralle

Johanna Joensuu esitti Saariselän Kuukkelin pihamaalla seisovassa tanssiteltassa kaksi Esko Vuorisen sanoittamaa kappaletta. Ensimmäinen kappale, Kutturan partaherra, oli Vuorisen lahja Kutturan tervanpolttajalle.

Vuorinen ja ”Kutturan partaherra” Enska Mäntykangas tapasivat ensimmäisen kerran sattumalta Ivalon S-marketin pihamaalla.

– Mehän tapasimme sillä tavalla, että minä kävelin ulos S-market Vaskoolista tuossa joulun alla, kun olin hakemassa sieltä viimeisiä jouluostoksiani. Yhtäkkiä minua lyötiin takaapäin selkään, ja minä siitä hieman säikähdin. Siellä oli Kutturan partaherra Enska Mäntykangas käsi ojossa tarjoamassa minulle herätyskelloa, ja toivotti samalla hyvät joulut. Minä en ehtinyt häntä sitten siinä kiittämään. Tässä kerkesi kulua aikaa sellaiset pari vuotta, kunnes keksin, että miten minä voisin Enskaa tuosta lahjasta kiittää. Kysyin häneltä, että saisinko minä tehdä hänestä laulun, ja herrahan siihen sitten suostui, Esko Vuorinen tarinoi.

Toinen kappale, jonka Joensuu esitti Saariselän ruskaturistien iloksi, kantoi nimeä Odotanko turhaan.

– Korholan Arto on säveltänyt nämä molemmat kappaleet. Tähän jälkimäiseen hän lähetti minulle pasuunalla sävelen, ja pyysi siihen sanat. Minähän ne siihen sitten raapaisin, ja kohta tarjosimmekin niitä Johannalle (Joensuu) ja se oli sillä selvä. Näissä molemmissa kappaleissa on takana ammattimuusikot, ei siellä mikään konemusiikki pauhaa, Vuorinen sanoo.

”Minähän en muuten enää tee tervaa”

– Tein tervaa 20 vuotta. Pokkisen Matti -vainaan kautta minä vahingossa siihen hommaan jouduin. Hän ajoi aikoinaan Järvenpäästä Majuria tänne meidän perälle. Kerran hänellä kuitenkin loppui polttoaine Laanilan mutkaan, ja hän ei itse osannut ilmata, eikä häneltä sattunut löytymään edes työkaluja siihen hommaan. Minulta tuo kävi kuitenkin käden käänteessä, ja saatiin Matin Majuri taas liikkeelle. Hän sitten sattui seuraavana päivänä näkemään minut täällä kylän pinnassa, ja kysäisi, että onkos minulla hieman luppoaikaa. Minä vastasin myönteisesti, ja kohta me jo lähdimme viemään Matin traktoria tervapaikalle. Siinä vaiheessa minulla olisi pitänyt alkaa herätyskellot soida, mutta eipäs ne alkaneet, Enska muistelee virne kasvoillaan.

Perillä Matti kertoi Enskalle tervasta, ja he keittelivätkin metsien mustaa kultaa jonkun satsin. Vaikka tervakärpänen jo hieman Enskaa puraisikin, niin tervanpoltto sai jäädä vielä joksikin aikaa.

– Minua on aikojen alussa haukuttu insinööriksi, ja ajattelin, ettei ihmisten tarvitse turhaan paukutella päitään, niin minä lähdin insinöörioppiin. Siinä taisi kulua yhdeksän vuotta, että sain ne insinöörinpaperit.

Enska kertoo, että hän meni ensimmäisiin kesätöihinsä Matin oppeihin. Tervaa tehtiin myös opintojen aikana, ja Enska teki myös insinöörityönsä tervantuotannosta.

– Tästäkin alkaa olla jo päälle 20 vuotta aikaa, mutta nyt tämä homma on loppuu minun osaltani, kun ei tunnu tuo terveys enää kestävän. Seuraavaksi aionkin siivota leirini pois Kutturasta, Enska kertoo.