Päivämukin

Arttajärvelle voi meloa erämaan tunnelmaan

Saariselän Sanomien Päivämukin -juttusarjassa esitellään retkikohteita, joissa voi käväistä päivämukin eli takaisin parkkipaikalla ollaan vielä saman päivän aikana. Tällä kertaa retkeillään päiväseltään Inarin kunnassa, Nangujärventien Arttajärvellä .

Rajajoosepintieltä Nangujärventielle . Ajellaan parikymmentä kilometriä hyvää hiekkatietä, niin tie sivuaa Arttajärven rantaa. Kanootin, tai vaikka soutuveneen, voi laskea sillan pielestä alas – sitten meloskellaan tai soudetaan varttitunti pientä puroa pitkin kohti Arttajärveä , ja kas, sitten ollaan erämaan tunnelmassa!

Inarilaiset puhuvat Arttajärvestä , mutta kartasta näkee, että Arttajärviä on oikeastaan kaksi, ne ovat peräkkäin; Iso Arttajärvi ja Pikku Arttajärvi . Kun meloskelee Arttajärven toiselle laidalle, siis käytännössä Pikku Arttajärven perälle, niin sitten olet jo Tsarminkairan kuusikkojen kätköissä.

Arttajärveä ympäröivät metsät ovat luonnontilassa. Metsäautoteitä ei rannan tuntumassa kulje. Arttajärvellä voi kokea olevansa erämaassa. Paras keino tutustua Arttajärven maisemiin on mennä vesireittiä pitkin. Mitään autiotupia tai rakennettuja tulipaikkoja ei Arttajärven rannoilta löydy. Jokamiehen oikeudella järven rannalle voi sytytellä tulet ja pistää vaikka leirin pystyyn yöksi tai pariksi.

Kannibaalihaukia

Inarilainen kotitarvekalastaja näkee jo Nangujärventien laidalta järven rannalle katsellessaan, että Arttajärvi ei ole kuuluisa isosta taimenestaan tai siiastaan. Mistäpä tämän voi nähdä, no yksinkertaisesti siitä, että veneitä on kumollaan järven rannalla hyvin vähän. Osa muoviveneistä näyttää sitä paitsi siltä, että ei niitä ole käytetty pitkään aikaan – sen verran paksu jäkäläpeite veneiden pohjassa kasvaa.

Olen kokeeksi verkottanut Arttajärveä joka vuosi ja verkottelureissuilla vetänyt myös uistinta. Saalista on tullut aina – poikkeuksetta hauki kuuluu joka kalareissun saalisvalikoimaan. Eikä mitä tahansa haukea. Arttajärven hauet ovat pitkiä ja laihoja.

Lihavia, taimenella itsensä pulleiksi syöneitä hauenrötköjä on Arttajärvestä turha etsiä, mutta virtaviivaisia kannibaalihaukia on sitäkin enemmän. Haukihan saattaa heittäytyä kannibaaliksi, ja näyttää siltä, että Arttajärven hauet syövät paremman puutteessa myös toisiaan.

Jos haluaa osumia uistimeen, niin ei muuta kuin uistin Arttajärven veteen. Yleensä hauki nappaa aina. Eikä uistinpakissa niin rumaa ja isoa puukalaa ole, etteikö se kelpaisi hauelle. Ja terveitä haukiahan nuo muuten ovat. Viime kesänä vein niitä, perkattuna tietysti, eräsäkillisen Ville -enolleni. Hän kirvasi haukilastiani, mutta vanhana koppelolaisena otti kalat visusti talteen ja paisteli ne hiljalleen paistinpannulla.

Hauen lisäksi Arttajärvi on kuuluisa isoista ahvenistaan. Ahven voi Arttajärvessä kasvaa niin isoksi kuin se parhaimmillaan Inarin vesissä kasvaa – jättiläiskokoon.

Hyvällä tuurilla taimenta

Hyvällä tuurilla Arttajärvestä voi saada myös taimenen. Siikaakin järvessä on, ilmeisesti vain aika pienikokoista, jota on viisainta pyytää reeskaverkoilla .

Taimenen matka Arttajärveen on pitkä Luttojoesta . Nythän ollaan Tuuloman vesistössä. Läheinen Nangujärvi laskee vetensä Inarijärven kautta Jäämereen, mutta Arttajärvi ei olekaan Paatsjoen vesistöaluetta, vaan Tuuloman .

Suurin osa Luton taimenista taitaa pysähtyä Kolmosjärveen, mutta sieltä pieniä vähävetisiä puronluiruja pitkin se kyllä pääsee uimaan myös Arttajärveen , jos haluaa. Ja ainahan kannattaa kokeilla. Jos joku sitten onkin saanut Arttajärvestä viime vuosina ison taimenen, niin tuskin hän on siitä muille hiiskunut. Antaa ihmisten luulla, että ei siellä pilkkukalaa ole, ei muuta kuin Arttajärven kuuluisia haukia…

Arttajärvi on kauttaaltaan hyvin matala järvi. Siinä on paljon selkämatalikoita ja hiekkarantoja löytyy. Tietenkään mikään ei estä sitäkään, että kanootin pudottaakin Nangujärventien sillalta tien toiselle puolelle; kun meloo pientä ojaa pitkin muutaman minuutin, niin sitten ollaankin jo Valolompolojärvellä . Pieni järvi, mutta kaunis ja erämainen tämäkin.

Valolompolojärven rannan tuntumasta löytyy myös Valolompolon autiotupa. Pienen Arttajärven pohjoispäästä löytyy Artan kämppä , kun kävelee järven perukasta reilun kilometrin suoraan pohjoiseen.

Ikiaikainen peuranpyyntipaikka

Arttajärven rannoilta voi löytää muutamia vanhoja lahonneita hirsiä muistona siitä, että alueelle sijoitettiin sotien jälkeen muutamia kolttaperheitä. Arttajärveltä heidän matkansa jatkui Sevettijärvelle.

Koltat tietysti kalastivat Arttajärveä ja ottivat sieltä kaikkea kalaa mitä järvi antoi. Mutta ei heitä Arttajärven kalastuksen vuoksi siihen asutettu, vaan enemmänkin hyvien porolaitumien. Ja Arttajärvellä oli tilaa asustella – lähimmät naapurit sodan jälkeen, kolttia hekin, löytyivät Vuoksijärveltä ja Nangujärven rannoilta. Teitä ei ollut vielä mihinkään, mutta kyläreissut tapahtuivat hiihtämällä, kävellen tai poroilla. Parikymmentä kilometriä kävellen Arttajärveltä Vuoksijärvelle, ei ollut mitään entisajan ihmisille, jos kylästelemään piti lähteä.

Arttajärven rannoilla ei ole huviloita ja toivottavasti ei koskaan tulekaan. Alueelta on löydetty muutamia esihistoriallisia tulisijoja, mutta sitäkin enemmän peuranpyyntikuoppia. Ilmeisesti esihistorian ajan ihminen ei juuri pysyvästi asustellut Arttajärvellä , vaan hän halusi suurempiin cityihin. Pyyntikuopat kertovat siitä, että metsästysreissuja muinainen ihminen on tehnyt Arttajärven rannoille.

Kanoottiretkeilijä saa yleensä meloa Arttajärvellä kaikessa rauhassa. Sarminkairaan vievät polut eivät kulje Arttajärven rantojen kautta, joten rinkkaretkeilijä on harvinainen näky Arttajärven rannalla. Ja paikallisten into liikkua järvellä on hiipunut, kun järvi on saanut kuuluisan haukiveden maineen.

Karhunpaskan voi nähdä Arttajärven rannalla hyvin, sillä tämä on jo karhujen valtakuntaa. Karhut kulkevat valtakunnanrajan molemmin puolin, eikä Venäjä ole enää kaukana. Jos haluaa ajella Nangujärventietä pitemmälle, niin loppupäässä tietä näkee jo keltaisia ”Rajavyöhyke – pääsy kielletty”-nauhoja tienvarren puissa.

Entä onko tämänkertaisessa Päivämukin-kohteessa huonoja puolia? No, ehkä se voi jotakin harmittaa, että liikenne on joskus Nangujärventiellä kuin Mannerheimintiellä. Siellä on kalamiehiä, metsämiehiä, karhunkaatajia, hillastajia , retkeilijöitä, rajamiehiä, ja mitä kaikkia onkaan. Vesi voi kantaa kuulaana syysiltana auton äänet hyvinkin kauas Arttajärvelle . Toisaalta hyvä puoli on se, että jos auton akku on tyhjentynyt tien laitaan retken aikana, niin apua tien päältä löytyy äkkiä.