Ihmiset

Veijo veistelee lumesta

Kuusankoskelainen Veijo Oinonen oli hiihtelemässä Saariselän alueella ja tapasi Suomen Latu Kiilopään johtajan, Seppo Uskin. Lumenveistäjä oli udellut Uskilta, että miksei heidän pihassaan ole lumiveistoksia. Seppo oli kertonut, etteivät ole saaneet tekijöitä. Piha suorastaan kaipasi veistoksia.

– Kerroin Sepolle , että olen "jonkun verran" tehnyt lumiveistoksia ja että voisin tulla tekemään heidän pihaansa veistoksen, kertoo Veijo Oinonen .

Oinonen on valmistanut Kiilopäälle lumenveistokseen tarvittavia välineitä ja muotteja. Hän on veistellyt lumesta taidetta Kiilopäällä jo seitsemättä vuotta. Myös hänen morsian Helena Korhonen on innostunut lumenveistosta ja toimii Veijon hyvänä apulaisena.

– Olen yleensä lapion varressa ja siistin veistoksen ympäristöä. Olen minä jo uskaltanut veistelemäänkin, Helena kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Innostus lajiin

Kaikki alkoi siitä, kun vuonna 1988 Kuusaan Latu järjesti Kuusankoskella Hotelli Sommelon takana olevalla puistoalueella lumenveiston aluekarsintakilpailut, joihin osallistui kymmenkunta joukkuetta.

– Ihailin kilpailun töitä ja ihmettelin miten hienoja veistoksia lumesta voikaan tehdä, Veijo muistelee.

Seuraavan vuoden lumenveiston aluemestaruuskilpailuihin Veijo pyysi kahta latulaista kaveria lähtemään mukaan lumenveistojoukkueeseen. Heitä ei paljon tarvinnut houkutella ja niinpä osallistuttiin kisaan.

Ensimmäisen kisapäivän aikana joukkueen käsissä syntyi veistos nimeltä ”Nalle Puhin hinajamäki”. Seuraavana yönä satoi vettä ja tuuli. Aamulla puolet kisaveistoksesta oli jo sulanut.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Ei auttanut kuin ruveta paikkailemaan edellisenä päivänä jo lähes valmiiksi tehtyä työtä.

Veijon joukkue voitti kuitenkin ja siitä syttyi kipinä lajiin. SM-lumenveistokisoissa Joensuussa kuusankoskelaiset osallistuivat pidemmälle viedyllä Nalle Puh-versiollaan, jossa nallen lankakerästä neuloma kaulaliina palveli liukumäkenä.

– Sijoituimme siellä neljännelle sijalle, joka tempaisi meidät lopullisesti lajin pariin.

Niinpä Veijo on osallistunut lähes joka talvi lumenveiston SM-kilpailuihin 30 v ajan vaihtuvissa joukkueissa. Ja menestystäkin on tullut mm. kahdeksan SM-mestaruutta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Itäiset taitajat

Lumen- ja jäänveistokulttuurin ykkösmaat ovat Japani, Kiina, Thaimaa, Singapore ja Venäjä.

– Taitavimmat veistäjät ovat usein taitavia kuvanveistäjiä, kokkeja tai kondiittoreita, jotka luovat taidettaan hotelliketjujen koristeiksi, Veijo tietää.

Lumenveistäjä pitää lunta mieluisampana veistomateriaalina kuin jäätä. Jäämateriaalin nostaminen ja harjoitteluun saaminen on hankalaa. Eteläisessä Suomessa ei paksua jäätä yleensä ole. Veistettäessä jää on haurasta ja se ei ole korjattavissa. Veistettävän lumen pitäisi olla puhdasta ja tasalaatuista.

– Tykkilumi on koostumukseltaan hyvää, jos se on tykitetty puhtaasta kirkkaasta vedestä. Likaista tai jääpaakkuista lunta en mielelläni veistele.

Muumeja ja liukumäkeä

Suomen Latu Kiilopää sai joulun alla liukumäkilumiveistoksen, joka on kaikkien vapaassa käytössä.

– Toiminnallinen liukumäkilumiveistos on huipputehokas keino saada lapset liikkumaan luonnollisesti. Lumiportailla juokseminen ja jäätä pitkin liukuminen raikkaassa talvisäässä on elämys, joka jää jo muutaman vuoden ikäisen natiaisen mieleen, vuosikymmeniksikin, Veijo sanoo.

Kiilopäältä löytyy Veijon ja Helenan tekeminä mm. Muumilaakson asukkeja, kynttiläkirkko ja pakkasukko. Niitä voi käydä ihailemassa Suomen Latu Kiilopään alueella.

Lumenveistäjäveteraanin tarkoitus on harrastaa lumenveistoa vielä muutaman vuoden ajan, ellei muuten, niin kahden lapsenlapsensa iloksi.

– Tämä lumen- ja jäänveisto vaatii hulluutta, hän naureskelee.

"Ei auttanut kuin ruveta paikkailemaan edellisenä päivänä jo lähes valmiiksi tehtyä työtä."

Lumenveistäjä odotteli valkeaa taivaalta Kiilopäällä

Odottavan aika on pitkä. Näin totesi myös Veijo Oinonen, joka oli tullut viikoksi morsiamensa Helena Korhosen kanssa Kiilopäälle tekemään lumiveistoksia Kiilopäähiihtotapahtumaan. Jotain oli kuitenkin saatava aikaan, koska ei sitä tyhjän panttinakaan voinut tunturissa seisoa ja katsoa vain taivaalle odottaen lunta. Niinpä Kiilopään läheisestä, pienestä lammesta käytiin tarkastamassa, jokohan sieltä saataisiin riittävän paksua jäätä.

– Olihan siellä jo 20 senttistä ja sieltä sahattiin suuria jääkuutioita, joita pääsin työstämään, kertoo lumenveistäjä Veijo Oinonen.

Suomen Latu Kiilopään pihaan syntyi jääveistoksena kaksi sutta ja siro kynttiläkuusi. Kiilo-ojan pitsimäisistä jäistä taiteiltiin kynttilälyhty.

– Tarkoitus oli tehdä lumesta 4-5 veistosta ja muutama jäästä. Veistovälineet postin tuomana kesti kuitenkin toista viikkoa, niinpä jäästä pystyttiin veistämään vain nuo kaksi veistosta.

Jää on veistomateriaalina hankalampi kuin lumi, sillä jää ei ole korjattavissa. 10-15 asteen pakkanen on ihanteellisin keli jäänveistelyyn.

Kuusankoskelainen Veijo Oinonen on SM-tason lumenveistäjä. Hän on harrastanut lajia jo 30 vuotta. Lisäksi hän on kilpaillut myös kansainvälisissä kisoissa sijoittuen toiselle sijalle joukkueensa kanssa Sapporossa Japanissa.

IBM

Ilmoita asiavirheestä