Paikallisuutiset

Tenojokilaakson taikaa

Lapin luonto ja sen tarjoamat harrastusmahdollisuudet saivat kemiläisen Esa Simosen muuttamaan 16 vuotta sitten Nuorgamiin. Sitä päätöstä hän ei ole katunut.

– Kemistä muutettiin vuonna 2002 äitienpäivänä ja työt alkoivat heti seuraavana päivänä, Esa Simonen muistelee muuttoaan Nuorgamiin.

Muutto pohjoiseen oli ollut hänen ja hänen silloisen vaimonsa mielissä jo jonkin aikaa. Alun perin he olivat pohtineet muuttoa Kittilään tai Sallaan, missä vaimolla oli sukulaisia. Lopulta muuttokuorma kuitenkin ajettiin Nuorgamiin, sillä Simonen sai sieltä vakituisen työpaikan Auralan kaupan lihatiskiltä.

– Se oli lopulta luontainen juttu muuttaa keskelle ei mitään, sillä olin aina ollut sellainen "tahtomattaan kaupunkilainen", joka vietti kaiken vapaa-aikansa metsässä ja kalassa, Simonen toteaa keittiönpöytänsä ääressä.

Ulkona päivä on jo hämärtynyt, vaikka ollaan vasta muutama tunti iltapäivän puolella. Nuorgamissa eletään kaamosta, joka kestää marraskuun lopulta tammikuun loppupuolelle.

Aurinko tosin paistaa kylään vasta helmikuun toisella viikolla. Jos auringon haluaa nähdä sitä ennen, täytyy nousta etelän puolen tuntureille.

Simosta pitkä pimeän aika ei haittaa, päinvastoin.

– Pimein kaamos on mahtavaa aikaa, silloin tuntuu, että taivaskin tulee alemmas. Pakkaskelillä tähtitaivasta voi ihailla omalta pihalta, kun täällä sammuvat katuvalot yhdeltätoista.

Hän on kuitenkin huomannut, että talvella yöunta tarvitsee enemmän, kun taas kesällä valoisaan aikaan hänelle riittävät jopa neljän, viiden tunnin yöunet.

Norjaan töihin

Auralan kaupan lihatiskillä Simonen työskenteli muutaman vuoden ajan. Sen jälkeen työpaikat ovat ehtineet vaihtua jo useampaan otteeseen ja työkokemusta on kertynyt niin ravintola-alalta kuin eräoppaan töistäkin.

– Kun työntekoon on aikanaan sairastunut, niin sitä on pakko tehdä, mies nauraa.

Vaikka töitä riittää, kovin suurta valinnanvaraa ei silti ole. Matkailun ja rajakaupan lisäksi monet nuorgamilaiset saavat elantonsa poronhoidosta. Myös Simonen on työkseen leikannut poronlihaa.

Tällä hetkellä hän kuitenkin työskentelee Norjan puolella Tanassa styroksitehtaalla, jonne työmatkaa tulee suuntaansa vain 25 kilometriä. Aikaisemmin hän teki reissuhommia Norjassa kaasuteollisuudessa sekä kalatehtailla.

Simonen kertoo opetelleensa sekä norjan että saamen kielen heti Nuorgamiin muutettuaan.

– Voin sanoa, että kielten opiskelusta on ollut ainoastaan hyötyä. Esimerkiksi nykyistä työpaikkaa en olisi saanut, jos en puhuisi norjaa.

Veronsa hän maksaa sekä Norjaan että Suomeen. Norjan valtio perii 10 prosentin suuruisen perusveron, jossa on mukana eläkemaksut. Suomeen maksetaan tulovero.

– Siinä tulee maksettua 10 prosenttia ylimääräistä, mitä ei saa takaisin. Eläke tulee sitten aikanaan Norjasta, koska kahteen maahan ei voi maksaa eläkett, Simonen selittää.

Norjan palkkataso on kuitenkin sen verran korkeampi kuin Suomessa, että työssäkäynti Norjassa on kahden maan verotuksesta huolimatta kannattavaa.

Teno vetää puoleensa

Vapaa-aikansa Simonen viettää mieluiten ulkosalla.

– Vapaa-aika on kokonaisvaltaista tunturihommaa, kun on kaksi metsästyskoiraakin. Sukusairautena on lisäksi kalastus, joten kaikki vapaa-aika kuluu käytännössä vesillä tai tunturissa, mies tuumii.

Kesällä aika kuluu parhaiten Tenolla soutaessa ja kalastaessa. Simonen pitää venettään koulun rannassa, missä on veneenlaskupaikka. Matka kotitalolta rantaan vie viitisen minuuttia.

– Keskimäärin minun kalastusrupeama kestää kolmisen tuntia. En minä siellä työksi ala istumaan. Kala tulee jos tulee. Mielenterveydelle on tärkeintä se, että tietää, että on halutessa mahdollisuus lähteä kalaan. Ja jos sieltä sattuu kesän aikana jonkin lohen saamaan, se on sitten plussaa.

Simonen kertoo, että vanhan sanonnan mukaan Eskelinen toi kalat mukanaan. Eli kun Eskelisen linja-auto kulki aamulla puoliviiden jälkeen Nuorgamin ohi, silloin aurinko oli pyörähtänyt sopivaan asentoon ja Alakönkäällä alkoi tulemaan lohta. Hän itse ei kuitenkaan kalasta kerralla ”laivalastillisia”, sillä hänen mielestään kala on parhaimman makuista tuoreena eikä sillä kannata alkaa täyttämään pakastimia.

Toissa kesänä Simonen oli töissä Kuusamossa. Vaikka sielläkin pystyi kalastamaan ja muutenkin puitteet olivat hyvät luonnossa liikkumiselle, otti se silti miehen mukaan lujille.

– Kun siellä ei ollut Tenoa. Sillä kyllä se Teno on monille se, joka pitää ihmiset täällä. Ei niinkään lohi, vaan tämä ympäristö, koko jokilaakso, hän pohtii.

Koiraharrastusta

Elokuun puolivälistä toukokuun loppuun Simonen liikkuu tunturissa kelien mukaan joko hiihtämällä, kävellen tai moottorikelkalla. Silloin mukana seuraavat myös perheen viisi koiraa: kaksi pitkäkarvaista saksanseisojaa sekä kolme tiibetinspanielia.

Simonen kertoo aina olleensa koiraihmisiä, mutta joutui silti odottamaan oman koiran hankkimista pitkään, muun muassa keikkatyön vuoksi.

– Muistan, kun seitsemänvuotiaana pyysin äidiltä koiraa ja 37-vuotiaana minä sen sitten heti perään sain. Että kyllä se vähän aikaa kaihersi, mies nauraa.

Pohjoisen kylmät talvet olivat yksi syy siihen, että Simonen valitsi harvinaisemman pitkäkarvaisen saksanseisojan karkeakarvaisen sijaan. Talvella koirat kasvattavat paksun pohjavillan ja pärjäävät hyvin ulkona.

– Etelän koirat ovat aika ohutkarvaisia verrattuna meidän koiriin, myös tiibetinspanielit, hän toteaa.

Talvella Simonen viilettää saksanseisojiensa kanssa pitkin Tenojoen jäätä potkukelkallaan. Se on hyvää peruskuntoharjoitusta, sillä syksyisin ja talvisin hän harrastaa niiden kanssa lintu- ja pienpetopyyntiä.

Lisäksi hän käyttää koiriaan metsästyskokeissa ja näyttelyissä eteläisessä Suomessa asti. Nuorgamista lähtiessä kilometrejä ehtiikin kertyä, sillä välimatkat ovat pitkiä. Simonen kertoo käyneensä koiranäyttelyssä muun muassa Kajaanissa, jolloin näyttelymatkaa tuli 750 kilometriä suuntaansa.

Nuorgamilaista arkea

Esa Simonen vakuuttaa, ettei muutto Nuorgamiin tuonut tullessaan mitään yllätyksiä. Hänen mukaansa pikkukylät ovat samanlaisia kaikkialla.

– Aamulla herätään, käytetään koirat lenkillä ja lähdetään töihin. Samanlaista suorittamista se on kuin muuallakin. Sinänsä arki ei ole ihmeempää.

Elämä Suomen pohjoisimmassa kylässä kätkee sisälleen kuitenkin joitain erikoisuuksia, joita ulkopaikkakuntalainen ei heti tule ajatelleeksi. Esimerkiksi puhelin täytyy asettaa manuaalisesti Suomen puhelinverkkoon, jotta se ei hyppäisi Norjan verkkoon, jonka signaali on Nuorgamissa vahvempi.

Myöskään polttopuita ei Nuorgamin korkeudella ole, joten Simonen hankkii omat puunsa Kemistä. Hänen lähipiiriinsä kuuluu henkilöitä, joilla on metsää.

– Täällä ollaan Metsähallituksen armoilla siinä mielessä, että suurin osa ostaa puunsa sieltä. Kylälle tulee Metsähallituksen rekka, joka pudottaa joka tontille tilatut puut. Kuulin, että koivu maksaa yli 50 euroa kuutiolta ja se on rankaa, eli ne joutuu vielä itse pienimään ja pilkkomaan, hän kertoo.

Lisäksi Nuorgamin asuntotilanne on vaikea, sillä suurin osa kylän maista on yksityisten omistuksessa. Sen vuoksi kunta ei ole pystynyt rakentamaan tarpeeksi vuokra-asuntoja, vaikka niille olisi tarvetta.

Myös Simosen oma asuntotilanne on tällä hetkellä epävarma, sillä hänen vuokraamansa talon omistaja kuoli syksyllä, eikä vuokrasopimuksen jatkosta ole vielä varmuutta. Hän kuitenkin haluaisi jäädä perheineen Nuorgamiin ja ainakaan etelään miestä ei takaisin enää saisi.

– Jos jonnekin pitäisi vielä lähteä, olisi se rajan yli Norjan puolelle.

Saat tilattua Saariselän Sanomat joko kotiin tai digilehtenä osoitteesta: www.saariselansanomat.fi

Pimein kaamos on mahtavaa aikaa, silloin tuntuu, että taivaskin tulee alemmas. Pakkaskelillä tähtitaivasta voi ihailla omalta pihalta, kun täällä sammuvat katuvalot yhdeltätoista.

Jälkipala

Esa Simonen harrastaa perhonsidontaa, joka on tarkkuutta vaativaa puuhaa. Kotiin on harrastusta varten järjestetty oma, hyvin valaistu työskentelynurkkaus. Sinne sijoitetulle työpöydälle on levitetty värikäs kokoelma erilaisia perhonsidonnassa käytettyjä tarvikkeita, kuten höyheniä, sulkia, karvoja ja kuulia. Perhonsidontatarvikkeet Simonen tilaa netistä, kuten muutkin erikoistavarat, joita ei paikallisista kaupoista löydy.

Perhonsidonta on Simoselle talviajan harrastus.

– Kesällä sitä ei ehdi tehdä, kun silloin on kiire kalastaa, mies nauraa.

Perhoja hän sitoo vain omiksi tarpeikseen. Yhden perhon sidontaan kuluu aikaa viidestä minuutista muutamaan tuntiin riippuen paljolti siitä, millaista perhoa sidotaan.