Ihmiset

Saariselälle jää pala Merja Mäkelän sydäntä

– Kyllähän tänne pala minun elämääni jää. Samalla lailla sitä on jäänyt Nokialle ja Tampereelle,

ja pala sydäntä jäi aikoinaan Afrikkaan, jossa olin puoli vuotta hyväntekeväisyystyössä.

Minulla on takanani noin 19 vuotta saariselkäläisyyttä.

Jäin aikoinaan mieheni kanssa Saariselkään koukkuun alusta lähtien, enkä ole koskaan katunut,

että tänne jäin, tuumailee Merja Mäkelä Saariselän kodissaan muuttolaatikoiden keskellä.

Merja Mäkelä on viihtynyt Saariselällä erittäin hyvin, mutta viime aikoina hän alkoi miettiä, että ehkä nyt on aika katsoa seuraava kortti ja lähteä takaisin etelään.

– Olen muuttamassa Nokialle. Siellä asuu tyttäreni ja minä vielä tunnen aika paljonkin Nokialta samanikäisiä ihmisiä kuin minä. Sinne on helppo sillä lailla muuttaa. Tämä on semmoista ennakoimista tuleville vuosille, kun ikää tulee. Nythän sitä on viisainta lähteä, kun on vielä järjissään ja pystyy sopeutumaan entiseen kuvioon etelässä.

– Olen vielä hyväkuntoinen, mutta toki kaikenlaista pientä vaivaa kuitenkin alkaa olla. En minä voi olettaa, että minulle joka päivä joku soittaa, tai joku soittelee ovikelloa päivittäin, ja tulee katsomaan, olenko elossa vai kaatunut kivilattialle. Nukun Saariselän kodissani yläparvella ja kun vuosia vierähtää, niin eihän sitä tiedä millä lailla sieltä vielä kierii portaita alas, Merja tuumailee Saariselän kodissaan.

Merja naurahtaa, että jos etelässä asuminen alkaisikin kovasti kaduttamaan, niin silloin täytyy muuttaa takaisin. Helppohan Saariselälle olisi palata, sen kun pakkaa tavaransa ja ajaa Nelostietä takaisin pohjoiseen.

– Asunto täytyisi sitten varmaan hommata, sillä vakaa tarkoitus on myydä tämä oma koti. Vuokraamistakin mietin, mutta tuntuu hankalalta hoidella vuokraemännän pestiä, jos itse asuu toisessa päässä Suomea.

Kyläyhdistyksen sielu ja sihteeri

Merja Mäkelän moni yhdistää Saariselän kyläyhdistykseen, sillä hän on ollut kyläyhdistyksen aktiivitoimija ja eräänlainen sielukin – vaikka toki näitä innokkaita sieluja on ollut muitakin. Ja tällä erää Merja toimii kyläyhdistyksen sihteerinä.

– Aikoinaan kyläyhdistys jotenkin hiipui ja sieltä tuli meille kyläläisille ilmoitus, että nyt on sitten aika lopettaa yhdistys. Minä mietin sitä ja älähdin pian, että ei hyvänen aika, kyllähän meillä täytyy olla kylässä voimia yhden kyläyhdistyksen ylläpitämiseen. Kutsuin koolle kaikki ne ihmiset jotka minä tunsin, saimme kokouksen koolle ja siitä lähtien kyläyhdistys alkoi toimia aika mukavasti, ja tänä päivänähän se on hyvin aktiivinen.

Saariselän kyläyhdistyksellä on yli 60 jäsentä. Se on komea määrä. Ihan kaikki eivät tosin ole vakituisia paikkakuntalaisia. Joukossa on myös mökkiläisiä ja sellaisia ihmisiä, jotka viettävät Saariselällä huomattavan osan vuodesta ja haluavat olla osana Saariselkää myös kyläyhdistyksen kautta.

– Sihteerin pesti tuli joskus neljä vuotta sitten minulle, kun ei siihen ketään muuta tulijaa ollut. Minä sanoin, että otan pestin vastaan, jotta kyläyhdistyksen pyörittäminen ei siihen kaadu, ettei sihteeriä ole. En ole koskaan ollut mikään numeroihminen, joten sanoinkin silloin, että minulla on oma tyylini tehdä näitä asioita ja sen täytyy sitten kelvata.

Merja on aina ajatellut, että kyläyhdistys on kylän ääni kuntaan päin.

– Kun kyläyhdistys ottaa kantaa tärkeisiin asioihin, niin sillä on painoarvoa. Se olisi ihan toista, jos minä Merja Mäkelänä soittelen kuntaan ja harmittelen, että nyt täällä repsottaa joku paikka.

Saariselkä siistiksi

Saariselän kyläyhdistys on tullut tutuksi monista tempauksistaan, joiden aikana on siivottu ja siistitty kyläkuvaa. Merja tunnustaakin, että kyläkuvan siistiminen on tärkeä osa kyläyhdistyksen ”epistolaa” ja hänelle itselleenkin on tärkeää se, että oma kotikylä Saariselkä pysyy siistinä.

– Tältä kesältä jäi mieleeni yksi pariskunta, jonka kanssa juttelin tuolla raitilla. He olivat Saariselällä ensimmäistä kertaa ja he päivittelivät, että eivät he tienneet, kuinka tämä on näin hieno paikka ja näin siisti. No, en minä alkanut mitään kehumaan, mutta kyllä se läikähti rinnassa, kun tiesin, että kyllähän tämä siisteys on myös kyläyhdistyksen vuosien talkoilun ansiota.

Merja sanoo, että roskaaminen on ollut Saariselällä jonkinlainen ongelma. Kun kylässä on monenlaista asukasta, tekijää ja liikkujaa, ja jokaisessa porukassa on muutama roskaaja, niin silloin sitä roskaa jo kertyykin melkoisesti.

– Joskus kaikenlaista rakennustavaraa löytyy molokeista, tai molokin vierestä, ellei peräti metsästä. Se on surullista, kun kulkee koiran kanssa metsässä ja sieltä löytyy tuulen repimä jätesäkki, josta pursuaa vuorivillaa ja sekalaista rakennusjätettä. Ja jos minä löydän kadun viereltä kaljatölkin, niin otan sen talteen. Sitä en mieti, onko se turistin sinne jättämä. Kyllähän se tölkki saattaa joskus lentää sinne oman väen kädestäkin.

– Eihän kyläyhdistyksen mikään pakko ole roskia kerätä, mutta me ollaan tosiaan otettu se asiaksemme, koska haluamme, että kylä on viihtyisä. Ja pitää tässäkin muistuttaa, että meillähän on Inarin kunnassa aivan mahtava jätehuoltopaikka Lintumaan teollisuusalueella. Sinne saa viedä tavaransa ilmaiseksi. Jokaisella on auto tai vähintäänkin kaverilla on auto, jolla sitä tavaraa voi viedä vaikka ohikulkumatkalla Ivaloon. Jokaisen täytyy kuitenkin käydä joskus Ivalossa vaikkapa lääkärissä tai apteekissa, joten jätteet voi hyvin helposti viedä sinne jäteasemalle.

Kyläyhdistys yhdistää asukkaat

Merjan mukaan Saariselän kyläyhdistys on tärkeä siinäkin mielessä, että se on hyvä kanava uusille saariselkäläisille tutustua kylän väkeen. Hänen on helppo jutella kadulla ihmisten kanssa, kun hän kulkee siellä koiran kanssa.

– Koirahan se aina yhdistää ja pysäyttää ihmisiä ja sen ympäriltä syntyy juttua. Monta kertaa olen tuolla tien päällä jutellut ihmisten kanssa ja siinä on selvinnyt, että hehän ovatkin uusia kyläläisiä. Olen aina toivottanut heidät tervetulleiksi kyläyhdistyksen piiriin ja monet ovat sitten tulleetkin kokouksiin ja tilaisuuksiin. Ihmiset aina tarvitsevat vähän semmoista kannustusta, että he tulevat uuden paikkakunnan yhdistystoimintaan mukaan. Haluan aina tehdä selväksi, että ei tämä ole mikään sisäänlämpiävä kuppikunta, vaan tänne kaikki uudet ihmiset ovat tervetulleita ja oikein kaivattuja.

Merja harmittelee, että hänen aikana kyläyhdistys ei onnistunut järjestämään kyläläisille yhteistä toimitilaa Saariselän kylältä.

– Mehän teimme kuntaan aloitteen toimitiloista, mutta ei meidän taitomme tällä kertaa riittäneet kylätilojen saamiseen. Toivottavasti seuraavat kyläläiset ovat meitä fiksumpia ja saavat sellaisen järjestettyä. Tämä toimitila-asia olisi edelleen ajankohtainen, yhteiselle kylätilalle olisi kovasti tarvetta. Siellä voisi olla vaikka kansalaisopiston toimitilat ja siellä voisivat toimia niin aikuiset kuin lapsetkin. Ja toimisihan se nuorisotilanakin. Aikoinaan puhuttiin sitäkin, että siellä voisi olla oma nurkkaus nikkarointiin ja siellä olisi vaikkapa työkalulainaamo, josta miehet ja mikseivät naisetkin voisi vuokrata työkaluja käyttöönsä.

Merja muistuttaa, että jos Inarin kunnan pitää miettiä toimitila-asiaa ihan kylmän viileästi ilman tunteilua, niin silloin sen kannattaa muistaa, että mitä vetovoimaisempi kylä on asukkaiden kannalta, niin sen helpompi sinne on saada työntekijöitä ja samalla perheitäkin asumaan ja muuttamaan.

Marjamaita ja nuotiota tulee ikävä

Merja Mäkelä on istunut Saariselän kotinsa takapihalla monet illat tulistellen. Hän on viihtynyt tulipaikalla yksin ja ystävien kanssa yhdessä.

– Tiedän, että minulle tulee etelässä ikävä yleensäkin tätä lappilaista nuotioelämää. Eikä Nokian keskustaan sytytellä nuotioita. Minä olen nauttinut myös näistä Saariselän mäntykankaista. Näissä on niin helppo kävellä ja olen kerännyt Saariselän metsiköistä marjat ja sienet. Aamulla löysin takapihalta niin ihanan herkkutatin, että se piti ottaa talteen ja viedä saunaan kuivumaan.

– Eräs ystäväni kävi retkellä näissä Saariselän metsiköissä ja huomasi, että siellähän olikin valtavat määrät kanttarelleja. Hän keräsi ne talteen ja niitähän kertyi kolme kiloa. Minä olen ennenkin kuullut, että Saariselällä kasvaa kanttarelleja, mutta minulta kanttarellipaikat jäivät tällä kertaa löytämättä. No, onneksi tätä herkkua sentään kasvaa etelässäkin.

Aikoinaan pitkän linjan Saariselän yrittäjä Arja Järvinen esitti Saariselälle ikääntyneitten Lapin-ystävien ja retkeilijöiden seniorikotia. Sellaista ei ole vielä Saariselälle tullut, vaikka tulijoita tuollaiseen seniorikotiin varmasti olisi.

– Jos sellainen oikeasti tulisi Saariselälle, niin sellaiseen minäkin saattaisin muuttaa. Olen puhunut ääneenkin, että jos voittaisin lotossa, niin ostaisin oitis Siulan ja laittaisin sen yläkerran huoneita täyteen ja keskikerrokseen palvelut ikäihmisille. Vaikka enhän minä koskaan lottoa, hän naurahtaa.

Kun Merjalta kysyy, mitä Saariselältä puuttuu, niin hän miettii tovin ja sanoo, että hänelle kylässä on palveluita ihan riittävästi.

– Joskus kaipailtiin toista kilpailevaa ruokakauppaa, mutta nythän Anteron kauppa kuuluu ketjuun ja on sikäli monipuolinen. Palveluautosta toisinaan puhutaan ja kyllähän tänne voisi perustaa sellaisen palveluautovuoron ainakin kokeeksi, joka veisi autottomat ihmiset Ivalon palveluiden äärelle. Täällä asuu varttuneempaa väkeä yhä enemmän ja osa heistä jo kaipaisi tällaista yhteyttä.

Hetken mietittyään Merja huomaa, että autopesula saisi Saariselällä olla.

– Eihän koko kunnassa ole nyt kuin yksi autopesula. Ehkäpä Tiaisen Jari , joka on todella ahkera ja innokas yrittäjä, vielä sellaisen pesulan perustaa…

Kaunispäälle saa rakentaa

Saariselän kylää on Merjan mielestä rakennettu järkevästi. Hän pitää siitä ajatuksesta, että kaikki tärkeä on laitettu kylän raitin varrelle ja asumukset ovat vähän sivumpana. Kummastellen hän on lukenut Inarilaisen tekstiviestipalstalta terveisiä, joissa on paheksuttu Kaunispään rakentamista ja uusien rakennusten arkkitehtuuria.

– Minua Kaunispään etelärinteen rakentaminen ei ole haitannut missään vaiheessa. Olen iloinen, että on yrittäjiä, jotka voivat sinne investoida ja toivon pelkkää hyvää heille, jotka siellä palveluitansa tarjoaa. Ja jos menee seisomaan kirkon pihaan ja katsoo etelärinteelle, niin aika vähän sieltä rakennuksia näkyy.

Merja tuumailee, että rakentaminen on elävää elämää, eikä Saariselän laajentuminen ole todellisuudessa keltään pois.

Kun Merja aikoinaan tuli Saariselälle, niin oli helppo huomata, kuinka Saariselän matkailukylään suhtauduttiin kuntalaisten parissa vielä vähän epäluuloisesti.

– Kun luki paikallislehteä, niin aina siellä oli joku moittimassa, että Saariselkää kehitetään muitten kylien kustannuksella, tai että kuntalaisten veromatkat menee Saariselälle. Aivan selvästi silloin huomasin etelästä Saariselälle tulleena tämmöisen ikävän asenteen, mutta nythän maailma on jo ihan toinen. Niin monet inarilaiset ovat suoraan tai jollakin tavalla matkailun kanssa tekemisessä ja kaikki varmaan ymmärtävät, että Saariselältä ne veromatkat pitkälti tulevat Inarin kuntaan.

Nyt Merja ihmettelee sitä vastakkainasettelua, mikä vallitsee poronhoidon ja kullankaivun välillä.

– Kun etelästä tulleena saariselkäläisenä tätä asiaa ajattelen, niin tuntuu jotenkin ahtaalta tämä poronhoidon asenne kullankaivua kohtaan. Poronhoitoalue on kuitenkin niin valtavan laaja, että kyllä minä toivoisin, että täällä saisivat kullankaivajat työtään tehdä niillä alueilla missä he nyt kultaa kaivavat koneilla ja käsipelillä.

– Minulla oli aikoinaan mahdollisuus olla Miessillä kolme kesää, tein siellä niitä huoltohommia mitä nainen tekee, kuten pyykinpesua, polttopuita ja ruokaa. Arvostan suuresti kullankaivajien melko pientä ja ahkeraa ammattikuntaa. Ja sinänsä olihan se ikimuistoinen kokemus olla siellä Miessillä, se olikin sellainen kokemus, ettei sitä joka mamma saa.

Sanaseppoja tulee ikävä

Merja on ollut kirjallisuuspiiri Sanaseppojen innokas jäsen ja hän sanoo, että Sanaseppoja tulee kyllä ikävä, kun muuttokuorma lähtee Nokialle.

– Sanaseppojen porukka on hyvin kirjava joukko ja se on ollut yksi meidän rikkaus. Olemme kokoontuneet myös vapaa-ajalla ja tänä kesänäkin, vaikka koronaa vietettiinkin, kokoonnuimme myös tässä minun puolella ja huomioimme korona-ajan fiksusti. Paistoimme terassilla makkaraa ja vaihdettiin kuulumisia. Olen aina tykännyt kirjoittaa ja kun kerran näin kansalaisopiston ohjelmasta, että tällainen kirjallisuuspiiri kokoontuu, niin päätin lähteä katsomaan. Nyt siellä on kaksi Seppoa vetämässä ryhmää, Saraspään Seppo ja Konttisen Seppo , ja molemmat ovat tosi kannustavia ja asiansa osaavia vetäjiä.

Merja on iloinen, että Sanaseppojen Valokirjakin ehti ilmestyä ennen kuin hän muuttaa etelään. Oli opettavainen kokemus nähdä mitä kaikkea kirjan tekoon vaaditaan. Ei tyylikäs ja hyvä kirja synny vain siitä, että lyödään nippu tekstejä yhteen ja odotetaan, että joku latoo sen.

– Kangasniemen Pertti on nyt joukosta pois ja Pertin kuolema oli isku kaikille. Olemme viettäneet hiljaista hetkeä ja käyneet Pertin haudalla. Minähän tutustuin Perttiin jo aikoinaan Männikössä, kun olin siellä hetken aikaa töissä. Perttihän kävi siellä joka päivä ja hän todella osasi olla niitten mummojen ja pappojen kanssa. Kun minä olin Männikössä bingoemäntä, niin Pertti huolehti numeroista ja kiikutti niitä pieniä palkintoja asukkaille heidän pöytiinsä. Jos joku mummo sai suklaapötkön, niin kylläpä Pertti osasi olla onnellinen sen voittajan puolesta, hänellä oli sellainen myötäelämisen kyky.

Lähteminen on osa saariselkäläisyyttä

Saariselkä on erilainen kylä siinä mielessä, että mikään suku ei ole asunut siellä satoja vuosia, eikä siellä näin ollen ole mitään vanhoja rasitteitakaan kyläläisten kesken.

– Se on yksi Saariselän hyvä puoli, ettei täällä kukaan mieti, että naapurin esi-isät rakensivat sata vuotta sitten aidan meidän puolelle, eikä me sen takia voida olla väleissä. Täällä ei ole sellaisia vanhoja kaunoja, ja kyläläiset tulevat joka puolelta Suomea. Joku tulee Inaristakin, joku tulee Karjalasta, toinen Savosta taikka Pohjanmaalta. Hyvin ystävällisesti ja kohteliaasti täällä käyttäydytään.

– Saariselkäläisyyttä on varmaan sekin, että tänne tullaan, täällä ollaan oma aikansa ja aletaan jossakin vaiheessa miettiä, olisiko aika lähteä etelään. Näinhän on nyt minulle käymässä. Mielessä on tietty haikeus, mutta samalla myös varmuus siitä, että olen nyt tämän Lapin katsonut ja tämän elämäntavan, josta olen aina tykännyt.

Nokialla Merja ei aio jäädä neljän seinän sisälle istumaan. Hän tykkää harrastaa kaikenlaista ja pitää käsillä tekemisestä, joten varmasti hän heti katselee millaista toimintaa sikäläinen kansalaisopisto tarjoaa. Hyväntekeväisyystyöstäkin hän tykkää ja Nokialla täytyy katsella, miten sitäkin voisi harrastaa.

Kun Merja miettii Saariselän-vuosiaan, niin mieleen nousevat kaikki kyläyhdistyksen järjestämät hauskat tapahtumat. Aikoinaan kyläyhdistyksen väki ripusteli Saariselän keskustan aihkimäntyihin villalangoista tehtyjä kudonnaisia. Viime talvena pidettiin lumenveistotapahtuma, joka oli todellinen osanottajamenestys. Keli oli harvinaisen tympeä, kun sateli räntää ja vettä, mutta porukkaa tuli paikalle paljon.

– Ei tuo lumenveistotapahtuma rahaa vaatinut, eikä hirveää ponnisteluja, kun se porukalla toteutettiin. Saariselän nuorille perheille haluan sanoa, että tulkaa ihmeessä mukaan kyläyhdistyksen toimintaan. Heidän hyväksihän kyläyhdistys oikeastaan toimii ja ponnistelee, kun se vapaaehtoistyötään tekee. Nuorilla on omat kiireensä ja työ vie aikaa, mutta jos muutamakin tunti isältä tai äidiltä liikenee kuukaudessa siihen, että hän tekee jotain yhteisen hyvän eteen kyläyhdistyksessä, niin silloin ollaan jo pitkällä ja Saariselän kylähenki elää ja voi hyvin, vakuuttaa Merja Mäkelä.