Ihmiset

Pulmankijärvi on Suomen pohjoisin järvi

Maantie Pulmankijärvelle lähtee Nuorgamin kylästä. Kolmen kilometrin päässä, Pulmankijärvelle johtavan tien varressa on jo levike ja mielenkiintoinen pysähdyspaikka. Isonkivenvaaran laella on järeä, kivinen pöytä penkkeineen. Lisäksi paikan päältä löytyy paikallisten koululaisten ja Lapin yliopiston tekemä taideteos "Tenon vene" vuodelta 2007. Tämä kivistä rakennettu vene herättää ihmetystä keskellä tunturia. Pulmakijärvellä on myös maankuulut hillajängät, joten tienvarret voivat parhaimpaan hillastusaikaan olla marjastajien autoja täynnä.

Itse Pulmankijärvi on Suomen pohjoisin järvi. Pulmankijärvestä kymmenen kilometriä sijaitsee Suomen puolella ja kolme kilometriä järvestä onkin jo Norjan puolella. Syvimmillään järvi on 40 metriä. Pulmankijärvellä on viisi taloa asuttuna ympäri vuoden. Pie­nuu­des­taan huo­li­mat­ta kylä on var­sin kan­sain­vä­li­nen.

– Täällä puhutaan norjaa, saamea ja raumaa, kertoo Marjatta Kordelin .

Marjatta Kordelin on entisiä raumalaisia, mutta nykyään hän on yksi Pulmankijärven vakituisista asukkaista. Hän on asunut 15 vuotta Pulmankijärvellä miehensä Pekan kanssa.

– Täällä on ihan kuin sadussa asuisi, mutta satujakin on erilaisia.

Seinissä sieniä

Aikoinaan Marjatta ja Pekka kävivät paljon hiihtämässä Ylläksen perällä. Hiihtoreissuilla pariskunta haaveili Lappiin muutosta jonain kauniina päivänä. Marjatalla oli markkinointi - ja mainosalan yritys ja Pekka oli merikapteeni.

– Jäimme aikaisin eläkkeelle. Minä jäin jo 57-vuotiaana. Mieheni eläköityi 60-vuotiaana. Me ajateltiin, että nyt muutetaan Lappiin ja aloitetaan kolmas vaihe elämässä kokonaan ihan puhtaalta pöydältä. Halusimme pois markkinaoravanpyörästä, Marjatta muistelee.

Pariskunta otti kaksi saksanseisojaa. He kävivät metsästystutkinnot ja alkoivat kalastamaan.

– Me tehtiin täydellinen elämänmuutos, kun tulimme Pulmankijärvelle.

Marjatta ja Pekka ostivat kylästä pienen mökin tontteineen. He maksoivat ostoksen, ilman että kävivät katsomassa paikan päällä mitä tuli ostettua.

– Sitten me tultiin tänne ja mökin seinäs ja katos killui sieniä, mutta onneksi tontilla oli rakennusoikeutta, niin me saimme rakentaa siihen pienen omakotitalon.

Nyt pariskunnalla on musta talo väriltään Pulmankijärvellä.

– Nuohoojaki sanoi, että oletkos sie talos polttanut, kun se on menny niin tuhkaksi, Marjatta nauraa.

Pekka kävi vuoden verran taistelua siitä, miten nettiyhteydet saataisiin toimimaan Pulmankijärvellä. Niinpä sinne rakennettiin oma masto. Pulmankijärvellä netti toimii paremmin kuin Nuorgamissa.

Naapurirakkaus aivan toista luokkaa

Marjatan laskujen mukaan kahdenkymmenen kilometrin matkalla Pulmankijärven rannalla asuu kahdeksan vakituista asukasta. Vain Marjatta ja Pekka ovat ulkopaikkakuntalaisia.

Pariskunta harrastaa metsästystä ja kalastusta. Lisäksi Marjatalla on ihan oma polku tunturiin, jota pitkin hän kulkee nauttimaan luonnon ihmeistä.

– Sen nimi on Jattan polku ja naapurin áhkulla on Lailan polku.

Naapurirakkaus on Pulmankijärvellä ihan omaa luokkaansa. Marjatan yli 80-vuotias Laila-naapuri laittaa heidän Alffa-koiralle pakastimeensa ruokaa. Pekka saa vähän väliä uunituoretta leipää.

– Tämmöistä on olemassa vielä. Hän on pieni, mutta todella suuri nainen. Hän on minun paras naapuri.

Raumalla ollessaan Marjatta osti vanhan koulun. Tämän ostoksen johdosta hänellä oli tunne, että kyläläiset eivät hyväksyneet häntä.

– He luulivat, että koulu lopetettiin sen takia, kun minä sen ostin. Pidin koululla englannin kielileirejä, puutarhassa toimi kesäisin lasten kesäteatteri ja koko koulun pihapiiri toimi Satumaana. Minulla oli tapana järjestää Joulurauhan julistus Pyhäjärven rannalla ja se perinne jatkuu kylällä vieläkin. Loin kylälle muitakin perinteitä ja pikkuhiljaa minut hyväksyttiin kyläläiseksi.

Luonto on ehdoton

– Katso suopöllö, huudahtaa Marjatta osoittaen pellon päässä liitelevää lintua.

– Olen antanut sille nimeksi Suokko.

Asuipa Marjatan pihassa seitsemän viikon ajan hirvikin, joka oli kesy kuin mikä. Se kastettiin Hansuksi.

– Luonto täällä on ihan ehdoton, Marjatta huokaa.

– Jos on ollut työnarkomaani, niin kuin minäkin, niin kaupungissahan ei kuule kuin myrskyn äänet. Mutta täällä kuulee tuulenkin. Siinä on aika iso ero, jatkaa Marjatta.

Moni on sanonut Marjatalle, että voi kun hänkin saisi tai uskaltaisi tehdä tuollaisen elämän muutoksen niin kuin Marjatta ja Pekka tekivät.

– Olen sanonut heille, että kokeilkaa ensin. Se on valtavan iso muutos, vaikka se tuntuu hienolta ja romanttiselta, mutta siihen täytyy sopeutua. Niin kuin sanoin, satuja on monenlaisia.

Kor­de­lin sanoo lopuksi, et­tei ole ka­tu­nut muut­toa het­ke­ä­kään.

"Jos on ollut työnarkomaani, niin kuin minäkin, niin kaupungissahan ei kuule kuin myrskyn äänet. Mutta täällä kuulee tuulenkin. Siinä on aika iso ero."