Ihmiset

Nevalaisten suonissa virtaa taiteilijaverta

Juho Nevalainen taltioi TAIKEn apurahan turvin Ivaloa ja Inaria itse tehdyillä kameroilla. Kameransa taiteilija tekee tyhjästä kaljatölkistä. Julia puolestaan tekee kollaaseja kuvakaappauksista.

– Kun kaivat puhelimen taskustasi ja otat sillä valokuvan, niin kännykkäkameran suljinaika on sekunnin murto-osia. Minun itse tekemissä neulanreikäkameroissani se on vähintään 24 tuntia. Eli tämä minun kamerani on nykyteknologiaan verrattaessa todella köykäinen. Mutta se näissä kameroissa on positiivista, että eipäs ainakaan pääse akku loppumaan, kun nämä työstävät samaa valokuvaa sen parikuukautta, Juho Nevalainen naureskelee.

Juho Nevalaisen kameroissa filminä toimii pimiöpaperi. Normaalisti pimiöpaperia käytetään filmikuvien siirtoon, mutta Nevalaisen kamerassa valoherkkä paperi on kuvaustapahtuman keskeisin elementti.

– Minä otan kuvia solarigrafia -tekniikalla. Lyhyesti sanottuna solarigrafia on valokuvausmuoto, jossa tallennetaan päiviä tai kuukausia kestävän valotuksen ajan auringon liikkeitä neulanreikäkameralla. Kuvaan erilaisia kohteita tai maisemia, joiden läpi aurinko liikkuu päivän aikana. Kun samaisesta maisemasta ottaa valokuvan esimerkiksi kännykällä, niin aurinko on vain pieni valopiste taivaalla. Mutta nyt kun otetaan yhtä ja samaa valokuvaa useamman kuukauden ajan, niin pimiöpaperi tallettaa auringon liikeradan joka päivä paperille talteen.

Kuvataiteilija laittoi neulanreikäkameransa kuvaamaan Ivaloa heinäkuun alussa. Juhannuksen jälkeen auringon liikerata alkaa piirtyä upeasti pimiöpaperille – päivät alkavat pimentyä auringon laskiessa päivä päivältä alemmaksi.

– Juhannuksen jälkeisen käännekohdan näkee aivan selvästi näiden kameroiden ottamista kuvista. Kesäkuukausien aikana aurinko piirtää valovanaa taivaanrannasta taivaanrantaan useassa eri kerroksessa.

Mutta miten neulanreikäkamera valmistetaan?

– Tämä on teknologisesti maailman yksinkertaisin kamera. Tässä ei ole mitään voimanlähteitä, on vain tyhjä säiliö, jossa on valoherkkää paperia ja pieni reikä, josta valo löytää perille. Kameran valmistus on hyvin yksinkertainen prosessi. Siihen tarvitaan vain tyhjä limsa- tai oluttölkki ja pimiöpaperia. Esimerkiksi maitotölkkiin tällaista kameraa ei kannata tehdä, sillä näiden tarvitsee kestää tuulta ja tuisketta. Pahvista tehty kamera saattaisi antaa periksi kovassa myräkässä, mutta metallinen tölkki ei pääkallokeleistä välitä.

– Oluttölkki on siinäkin mielessä hyvä, että paperi menee tölkin sisälle kaarevasti, ja tämän vuoksi kamera ottaa noin 160 asteen kuvaa. Kun kamera ottaa laajakulma kuvaa, niin se on myös paljon helpompi tähdätä kohteeseen. Tässähän ei tietenkään ole minkään näköistä etsintä, joten tölkki täytyy suunnata maisemaan niin sanotusti perstuntumalla.

Skannauksen kanssa tulee olla tarkkana

– Valmis kuva tulee tietenkin skannata talteen. Tässä prosessissa täytyy kuitenkin olla tarkkana, sillä skannerin kanssa voi vielä pilata tuon kuukausia kestäneen projektin. Mitä isommalla resoluutiolla skannaat pimiöpaperisi, sitä hitaammin skannerin valo liikkuu. Skannerin kirkas valo jatkaa paperin valottamista, eli se pilaa valokuvan skannaamisen yhteydessä. Skannaus on saatava kerralla nappiin. Minä olen oppinut tämän kantapään kautta, Juho sanoo virne kasvoillaan.

Skannaus ei kuitenkaan ole Juhon mukaan ainoa ongelma, johon hän on solarigrafian kanssa törmännyt.

– Jos vien Rovaniemen keskustaan esimerkiksi viisi kameraa, niin niistä kaksi tai kolme katoaa tai hajotetaan. Toissaviikolla viimeksi hain yhden kameran pois, joka oli hakattu ihan muusiksi, hän harmittelee.

Taiteilijalla on kuitenkin ratkaisu kameroihin kohdistuvaan vandalismiin.

– Kannan autoni takakontissa tikkaita, ja vedän kameran niin korkealle katulamppuun tai ränniin, ettei siihen enää ylletä.

Joskus kamerat ovat sotkeutuneet geokätköihin.

– Kuulun Rovaniemen geokätköily-ryhmään, sillä joskus minun kamerani ja heidän geokätkönsä ovat menneet sekaisin. Kun kameran avaa päivänvalossa, niin silloin pimiöpaperi ylivalottuu ja kuva menee pilalle. Eivät he kuvia tietenkään tarkoituksellisesti pilanneet, mutta onneksi olemme nyt molemmat kartalla tämän asian tiimoilta.

– On minulle käynyt niinkin, että eräässä kuvassa on geokätköilijän nimmari. Harmillistahan se on, että kamerat ovat sekoittuneet kätköihin, ja menneet sitä kautta rikki, mutta tälle kuvalle minulla on loistava tarina, kun onnistuneen kuvan keskellä on tosiaankin jonkun kätköilijän nimikirjoitus.

Julia Nevalainen tekee kollaasitaidetta

Kesälomaansa kotonaan Ivalossa viettävä Julia Nevalainen palaa syksyllä koulunpenkille Kankaanpään taidekouluun. Vaikka ammattikorkeakoulun opinnot ovat vielä kesken, niin nuori taiteilija löytää päivittäin itsensä digitaalisen kollaasin tai pensselin takaa.

– Kollaasien tekeminen on ehkä tällä hetkellä se minun juttuni. Yksinkertaisuudessaan minä laitan useita valmiita kuvia päällekkäin, ja teen niistä yhdistelemällä yhden yksittäisen kokonaisuuden. Tämä ei ehkä ole se tavallisin kollaasin tekemistapa, mutta ainakin tämä on se minun oma tyylini.

Julia on aina ollut taitelijaihminen. Sekin kertoo jotain, että hänen lapsuutensa toiveammatti oli sarjakuvapiirtäjä.

– Kävin pyörähtämässä lukiossa vuoden verran, jonka jälkeen totesin, että tämä nyt ei ainakaan ole se minun juttuni. Lopetin lukion ensimmäisen vuoden jälkeen, ja lähdin seuraavaksi Tornioon kuvallisen ilmaisun peruskoulutukseen. Siinä sitä sitten viimeistään oivalsi, että kyllä taiteen tekeminen on se minun oma juttuni.

Tyyli, jolla Julia tekee kollaaseja, on hänen itsensä kehittämä.

– Luulen, että maailmasta löytyy varmasti joku muukin, joka tekee kollaaseja samalla tyylillä kuin minä. Mutta ainakaan vielä en ole vastaavanlaisiin teoksiin törmännyt, taiteilija pohdiskelee.

– Minä tosiaan vietän kesäni täällä Ivalossa, ja aika tuppaa välillä käymään hyvin pitkäksi. Pari kesää sitten maalaaminen alkoi maistua jo hieman puulta, ja halusin kehittää itselleni jotain uutta tekemistä. Avasin Photoshopin, ja aloin lätkiä erilaisia kuvia yhteen. Kohta huomasin, että tämä kollaasien tekeminen on aika mukavaa, ja hyvin koukuttavaa hommaa.

Julia harrastaa videopelejä. Innokas peluri kokoaakin taideteoksensa videopelien kuvakaappauksista.

– Kun materiaali tulee pelattavien pelien kuvakaappauksista, niin minun on helppo vaikuttaa siihen, millaisia värejä ja muotoja haluan teokseeni. Kuvakaappauksia saa hyvin paljon lyhyessäkin ajassa, joten materiaalin keräykseen ei tarvitse kuluttaa hirveästi työtunteja. Kun pelaa muutaman tunnin, niin siitä saa laajan kirjaston kuvia käyttöön. Yhden kollaasin tekemiseen minulla menee noin kolme työpäivää.

Ville Vaarala