Ihmiset

Moskun tarina kiehtoo edelleen

Sompion koilliskairassa sijaitseva Ala-Ponku on yksi harvoista 1900-luvun alun tiloista, joka on vanhan Sompion alueelta säilynyt tähän päivään. Museoviraston kunnostama tila on tyyppiesimerkki Sompion Lapin erämaatalosta, mutta vielä paremmin paikka tunnetaan legendaarisen erämiehen, Moskun eli Aleksanteri Hihnavaaran talona.

Sodankylän kuntakeskuksesta on Ala-Ponkuun matkaa noin 110 kilometriä. Lokan risteyksen jälkeen pikitie vaihtuu soraan, eikä vastaantulijoita ole enää ruuhkaksi asti. Jokaisella käännöksellä tie tuntuu muuttuvan aikaisempaa hieman kapeammaksi, kunnes jyrkän alamäen jälkeen silta vie yli Korvasjoen. Noin puolitoista tuntia kestäneen ajomatkan jälkeen saavutaan Ala-Ponkuun.

Sijaintia voisi pitää syrjäisenä, mutta talon ensimmäisen emännän mielestä kulkijoita oli jopa liiaksi asti.

– Tästä kuljetettiin silloin Korvasen kautta Venäjälle, ja emännän mielestä kulkijoita oli liikaa. Hän halusi muuttaa syrjemmäksi, joten Pikku-Ponkut rakensivat itselleen uuden talon ylemmäs Luirojokivarteen ja Mosku osti tämän paikan, Tapani Hietanen kertoo.

Tapani on Moskun eli Aleksanteri Hihnavaaran kanssa eläneen Mari Tanhuan tyttärenpoika. Ala-Ponku on myös Tapanin lapsuudenkoti, jossa hän asui kouluikäiseksi asti. Vuonna 1960 perhe muutti kirkolle, jotta lapset pääsisivät kouluun.

Sukutilasta restaurointikohteeksi

Matti Ponkun rakennuttama hirsinen päärakennus valmistui vuonna 1908. Muutamaa vuotta myöhemmin Savukosken puolelta Hihnavaarasta kotoisin oleva Aleksanteri Hihnavaara (1882–1938) oli Ala-Ponkuksi nimetyn tilan lähistöllä rakentamassa poroaitaa ja ilmeisestikin tällöin tutustui talonväkeen. Koska talon silloinen emäntä halusi muuttaa syrjempään, talo vaihtoi omistajaa vuonna 1911 ja siirtyi Aleksanterin eli Moskun omistukseen.

Kun Mosku kuoli vuonna 1938 verensyöksyyn, Mari jäi taloon asumaan.

– Mari kävi käräjiä Moskun omaisuudesta kymmenen vuotta, aina vuoteen 1948 asti. Hän sanoi, että olipa hyvä että tuli välissä sota, että sai vähän taukoa käräjöinnistä, Tapani muistelee.

Vaikka Moskun porokarjaa Mari ei saanut pitää, Ala-Ponkun tila jäi suvun omistukseen. Kun Lokan tekojärven rakennustyöt alkoivat 60-luvulla, Moskun ja Marin lapset Aino Hietanen ja Lauri Hihnavaara möivät maat Kemijoki Oy:lle. Altaan vesiraja jäi kuitenkin parin kilometrin päähän talosta, joten Tapanin Sulo -eno asui siellä 70-luvun lopulle asti. Sen jälkeen talo toimi muun muassa Lapin palkisen porokämppänä 80-luvulla ja pääsi ajan mittaan rapistumaan jo melko huonoon kuntoon.

90-luvun puolivälissä Museovirasto kiinnostui rakennushistoriallisesti arvokkaasta rakennuksesta ja aloitti vuonna 1997 Ala-Ponkun korjaustyöt työministeriön myöntämän määrärahan turvin. Entistämistyöt saatiin päätökseen loppukesällä 1998, jonka jälkeen kohde luovutettiin Sodankylän kunnan hallintaan.

Pitkä vuokrasopimus

Museovirasto on luokitellut Ala-Ponkun asuinkentän valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Maapohjan omistaa Metsähallitus ja rakennukset kunta. Irtaimisto sen sijaan kuuluu perintönä Tapanille, joka on myös tehnyt kunnan kanssa vuonna 2003 tilasta 30 vuoden vuokrasopimuksen.

Moskun tarina kiehtoo edelleen ja Ala-Ponkussa käy sen syrjäisestä sijainnista huolimatta kesäisin säännöllisesti vierailijoita. Vierailukirjan merkintöjen mukaan yhtenä päivänä tilalla on vieraillut jopa 14 kävijää.

Kotimaan matkailun vilkastuminen on näkynyt Ala-Ponkussa asti, Tapani kertoo.

– Tänä kesänä kävijöitä on ollut ympäri Suomea, Posiolta, Ranualta ja jopa suomenruotsalaisia Vaasasta, Tapani kertoo.

Myös vuosituhannen alussa Mosku herätti laajempaa kiinnostusta suomalaisten keskuudessa. Vuonna 2003 sai ensi-iltansa Kai Lehtisen tähdittämä elokuva Mosku – Lajinsa viimeinen , jonka suosio näkyi myös nimitilastoissa: pikainen vilkaisu Digi- ja väestötietoviraston etunimitilastoon paljastaa, että Suomessa on vuoden 2000 jälkeen syntynyt parisen kymmentä lasta, jonka etu- tai toinen nimi on Mosku.

Heistä ainakin kolme on Tapanin tietojen mukaan vieraillut myös Ala-Ponkussa.

Ensi kesäksi ehkä kahvila

Kesäaikaan Tapani viettää paljon aikaa lapsuudenkodissaan ja esittelee mieluusti asuinkentän rakennuksia paikan päälle sattuville vieraille. Tilauksesta hän myös lämmittää saunan ja valmistaa ruoat.

Tapanin toiveissa olisi rakentaa pihapiiriin pelkkahirsistä majoitustilat 4–5 hengelle, sillä se toisi lisää mahdollisuuksia laajentaa matkailutoimintaa. Uusi majoitusrakennus kuitenkin vaatisi Museoviraston luvan.

– Jos täällä olisi mahdollista yöpyä, täältä voisi talvella tehdä moottorikelkkaretkiä esimerkiksi Uulalaan, jonne tulee matkaa vain 16 kilometriä, Tapani ideoi.

Uulala on Luirojoen varressa sijaitseva vanha erämaatalo ja muisto Sompion lapinkylän saamelaisasutuksesta. Paikalta aukeaa hienot näkymät Sokostin ja Saariselän tunturien suuntaan.

Sitä ennen Tapanilla on kuitenkin suunnitteilla kahvilan avaaminen vanhaan navettaan. Se voisi toteutua mahdollisesti jo ensi kesänä, sillä kahvilalle Museovirasto on jo antanut hyväksyntänsä.